Ravikatsaus: Tähen Toivomus matkasi vihreille niityille

Ravikuningas 2019 Tähen Toivomus on poissa.

Matteus Kevättömän Varsakunkku-voiton jälkeen Tähen Toivomuksen suhteen mitään ei ollut enää tehtävissä.

Matteus Kevätön on myös Pauli Raivion valmennuksessa.

 

 

Tähen Toivomus sai oireita ravien jälkeen ja taustajoukkojen todettua, ettei kotihoito auttanut,  vei oriin tie Viikkiin,  hevos sairaalaan.

Viikissä tilanne näytti aluksi lupaavalta mutta  jouduttiin kuitenkin tekemään lopetus päätös koska leikkauksesta ei ollut apua.

Mestari menehtyi suolikierteeseen.

Tähen Toivomus oli 9-vuotias hienosti menestynyt Suomenhevonen. Se kisasi myös tänä vuonna kuninkuudesta juosten  toiseksi.

Sen tienestit olivat jo yli 500 000 euroa ja ennätys 19,7 aly.

 

 

 

Lämmin osanotto Pauli Raiviolle ja taustajoukoille.

 

Lähde: Hevosurheilu-lehti

 

Kuva: Iita Maria Ahtiainen, Kuninkuusravien kuvagalleria, Lahden Kuninkuusravit 2019

2 thoughts on “Ravikatsaus: Tähen Toivomus matkasi vihreille niityille

  • 19.10.2020 at 20:41
    Permalink

    En nyt millään muotoa tarkoita olla mauton, mutta heppa ”potkaisi tyhjää” niin kuin allekirjoittanutkin kun sen aika koittaa ja vieläpä tulee saamaan ”palkkansa” kuten pahalle aina käy (ei tosin ”täällä”).

    Köykäiset mullat joka tapauksessa. On ikävää, että Sanna Marinin epäisänmaallisen hallituksen tappolistalla ovat tietenkin myös ilmeisen ”rasistiset” Suomen hevoset, jotka taistelivat molemmissa sodissa siinä missä suomalaiset sotilaatkin Jakaen kaiken sen pelon, rohkeuden ja urhoollisuuden vaatimattomalla rauhallisuudellaan ja kurinalaisudellaan ollen jopa suojattomammassa asemassa kuin hevosiaan huolella vaalivat ohjastajansa, jotka kuitenkin pystyivät syöksymään metsään pois alta ryssän maataistelukoneiden hyökätessä kuin paholaimaiset paarmat kylväen kuolemaa!!

    Reply
  • 20.10.2020 at 08:22
    Permalink

    On irvokasta että ne uhat joiden takia sodittiin ryssää vastaan ovat nyt toteutumassa, ja jos haluaa puolustaa maataan tätä valvontayhteiskunnan ja ajatusrikoshelvetin toteutumista vastaan, saa ”vihollisen” maineen. Käytännössä siis elämme jo EUCCP:ssä, josta on tullut globaali valvontayhteiskunta.

    Ryssänpelkoa lietsotaan yhä, mutta tämä ryssäfobia on poistettu sosialismin uhan kontekstista. Se on siirretty kansallisvaltioiden mustamaalaamista palvelevaan yleiseen agendaan.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.