Pekka Katajan tapauksessa uusi epäilty – Poliisi vaatii yhtä henkilöä vangittavaksi

Poliisi vaatii vuonna 1979 syntynyttä miestä vangittavaksi murhan yrityksestä epäiltynä. Rikosepäily liittyy Jämsässä 17. heinäkuuta tapahtuneeseen väkivallantekoon. Murhan yrityksestä epäiltynä on elokuusta asti ollut vangittuna vuonna 1981 syntynyt mies.

Eilen Nykysuomi uutisoi poliisin vapauttaneen Tero Ala-Tuuhosen murhan yrityksen epäilyistä.

Tutkinnanjohtaja rikoskomisario Jussi Luoto Keskusrikospoliisista vahvistaa Nykysuomelle, että aijemmin tutkintavankeudesta vapautettua ”epäiltyä”  ei ole enää syytä epäillä Pekka Katajan murhan yrityksestä. Aijemmin tutkintavankeudesta vapautettiin Tero Ala-Tuuhonen.

Pekka Katajan epäilty murhan yritys tapahtui Jämsässä heinäkuussa. Katajan kertoman mukaan kaksi miestä tunkeutui hänen asuntoonsa ja häntä lyötiin useita kertoja päähän  vasaran kaltaisella esineellä. Kataja kertoi 7.10.2020 MTV3 rikospaikka ohjelmassa tunnistaneensa Ala-Tuuhosen 100% varmuudella yhdeksi tekijäksi. Erikoiseksi Katajan väitteen tekee se tosiseikka, että Keskusrikospoliisi vapautti Ala-Tuuhosen tutkintavankeudesta seuraavana päivänä.

Katajan kertomukset tapahtumista on vaihdelleet tapahtumapäivästä alkaen. Epäillyn rikoksen tapahtumapäivänä Kataja kertoi medialle kotiinsa tunkeutuneen kaksi arabin näköistä miestä. Tämän Kataja kuitenkin korjasi myöhemmin medialle.

Lähde: Keskusrikospoliisi

3 thoughts on “Pekka Katajan tapauksessa uusi epäilty – Poliisi vaatii yhtä henkilöä vangittavaksi

  • 22.10.2020 at 11:19
    Permalink

    Kenetkähän tällä kertaa on kehitelty tekijöiksi? Käykö lopulta, niin että vasaroi itse itseään muutaman päivän ”putken” jälkimainingeissa?

    Reply
  • 22.10.2020 at 14:38
    Permalink

    Katajalle itselleen on kertynyt kyseenalaista mainetta siitä, ettei ole aivan pysynyt ”puiden välissä”. Ja kun ”tällä” on menty, sillä mennään yleensä loppuun asti. Kun kerran jymäytät. Jymäytät aina, vaikka et jymäyttäisikään. Maine ja kunnia ovat asioita, jotka voit menettää vain kerran elämässä. Mutta tämähän ei koske politiikkaa, jossa rikolliset istuvat ministerinäb tekemässä mitä parhaiten osaavat… – valehtelemassa. Rehellinen ihminen ei siellä menesty ellei sitten alunperinkään halua olla kuin rivikansanedustaja peruspalkalla ilman mitään ”hillotolppia”.

    Reply
  • 22.10.2020 at 15:37
    Permalink

    ”Katajan kertomukset tapahtumista on vaihdelleet tapahtumapäivästä alkaen. Epäillyn rikoksen tapahtumapäivänä Kataja kertoi medialle kotiinsa tunkeutuneen kaksi arabin näköistä miestä. Tämän Kataja kuitenkin korjasi myöhemmin medialle.”

    Jospa tässä on käynyt niin, että noiden Katajan ensikommenttien jälkeen poliisi otti häneen yhteyttä ja selitti, mitkä ovat nyt vaihtoehdot:

    1. ”Jos sä pysyt tossa arabiväitteessäsi, niin me ei tehdä asialle yhtään mitään. Poliisi ei yritäkään selvittää tätä tapausta, ja sä saat myös jatkossa hoitaa ongelmasi itse, mikäli joudut vastaavanlaisen hyökkäyksen kohteeksi. Poliisi ei tule panemaan tikkua ristiin sun hyväksesi enää ikinä.”

    2. ”Jos sä suostut nimeämään tekijöiksi pari tunnettua äärioikeistolaista, niin me järkätään niille kovat tuomiot. Lisäksi sä saat vähän ylimääräistä korvausta tosta sun ’yhteistyöhalukkuudesta’. Mut tästä diilistä ei sit hiiskuta sanaakaan kenellekään ulkopuoliselle.”

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.