Toimittajaliitto: STT varastaa pienmedioiden uutisia

Nykysuomi uutisoi eilen ensimmäisenä siitä, että Tero Ala-Tuuhonen ei enää ole epäiltynä Pekka Katajan murhan yrityksestä. STT julkaisi saman uutisen tänään, mutta jakaa kaikkiin medioihin valeuutista siitä, että asiasta kertoi ensimmäisenä STT. Tämä todistaa, että valtamedia ei noudata omia ohjeitaan ja peräti varastaa uutisia pienmedioilta ja pitää niitä omanaan.

Kyseessä on valtamedian uusi tapa vahingoittaa ja tuhota pienmedioita. STT myy uutisiaan muille medioille, eli uutena toimintamallina STT siis varastaa uutisia piennmedioilta ja myy niitä eteenpäin.

STT ei ole pyynnöistä huolimatta suostunut korjaamaan virheellistä uutisointiaan. STT:n suurin omistaja on Sanoma Media Finland yli 75 % osuudella. Sanomalla on viime vuosina ollut talousvaikeuksia. Ilmeisesti niiden paikkaamiseksi turvaudutaan varasteluun.

Päivitetty 10:19 osa medioista lisäsi maininnan Nykysuomesta julkisen paineen takia, mutta yksikään medioista ei ole lisännyt linkkiä Nykysuomen uutiseen, näin kuuluisi tehdä journalistisen hyvän tavan mukaan.

Lähde: Toimittajaliitto

12 thoughts on “Toimittajaliitto: STT varastaa pienmedioiden uutisia

  • 22.10.2020 at 11:39
    Permalink

    Tottahan se on, että nämä viher-femakko-bolsevistien trollitehtaat (STT, YLE, HS, Almu, Keskos, jne.) pitävät yhtä ja yrittävät pysyä ainoana uutisten julkaisijoina kansan silmissä.

    Nehän on jo kaikki maksettuja lehdistö- ja puoluetukien kautta. Lisäksi niille ollaan kaatamassa lisää veron maksajilta rahaa, jotta valtaa pitävien viher-femakko-bolsevistien ja myös LGBTQWZX++ -käännytys propagandan suoltamista voidaan jatkaa, vaikka kukaan ei kohta tilaa noita lehtiä.

    Reply
  • 22.10.2020 at 12:59
    Permalink

    Valtioiden hallituskoneistot ovat olleet kauan enemmän tai vähemmän suuryhtiöiden manipuloitavissa. Enää on rippeet jäljellä mistään kansalaisten intressien vaalimisesta, jota varten demokratiassa hallitus ylipäätään olisi olemassa.

    Deep State on nimenomaan miljardöörien ja ääririkollisten narsistien ja korporaatioiden johtoporsaiden projekti. Se on lisännyt valtaansa suunnattomasti viime aikoina.

    Tämän super-mafian toiminta käy yhä röyhkeämmäksi. Valtamedia on nykyään oleellinen osa tätä kaikki kulttuurit maan päältä tuhoavaa, kaiken kulutusrobotti-helvetiksi muuttavaa sotarintamaa kansojen itsemääräämisoikeutta vastaan. Ei siis ihme että uutisetkin ryöstetään vastoin ”omia sääntöjä” tai ”laatujournalismin ihanteita” jotka yhä useammalla taholla ovat enää kulissia ja glitteriä syvän mustan ja ruskean paskan peittona.

    Reply
    • 27.10.2020 at 12:29
      Permalink

      Korporaatiofasismissa julkinen valta sekä jättimäiset korporaatiot yhdistävät voimansa ja alkavat pakkomyydä tuotteitaan ja ratkaisujaan hallintoalamaisille, joita kohdellaan kuin firmassa lattiatason työntekijöitä. Jos ratkaisu ei maistu, niin firmasta ulos!

      Perustuslaillisuus alkaa olla henkitoreissaan. Sitä on kuitenkin lupa ja velvollisuus puolustaa viimeiseen hengenvetoon asti ja sitä tuhoavat voimat voi huoletta julistaa kriminaaleiksi.

      Reply
  • 22.10.2020 at 14:12
    Permalink

    On suorastaan wanhan kunnon STT:n maineen raiskaamista se toiminta ja toimituspolitiikka, jota kyseinen huijari flafka harjoittaa verrattuna entisaikojen uutistenlukijoiden jyhkeä äänisiin miehiin ja tunnusomaoseen ”nuottiin”.

    Sanoma Oy on kulttuurimarxistinen ja globalistinen paska firma, jonka kanssa ei kukaan itseään kunnioittava ihminen halua olla missään tekemisissä! Ja näinhän siinä on käynytkin!

    Nykysuomelle tsemppiä toiminnassa eikä varastelusta pidä masentua tai tuntea ylitsepääsemätöntä suuttumudsta, sillä mitä muuta kuin alhaista mieltä ja kunniattomuutta voi valtamedian kusipäiltä odottaakkaan. Se saa riittää, että ME tiedämme kuinka ”maa makaa” todellisuudessa. Laatupalkinto se oli tuokin, sillä nuo valtiorahoitteiset syöttiläät eiivät kykene typeryydessään edes kylkeänsä kääntämään niin kaikkinaisen rappion vallassa ne ovat.

    Reply
  • 22.10.2020 at 18:14
    Permalink

    Journalistin ohjeet, pykälä 7:

    ”Myös toisen työtä käytettäessä on noudatettava hyvää tapaa. Lähde on mainittava, kun käytetään toisen julkaisemia tietoja.”

    * * *

    Surkuhupaisaa asiassa on se, että kun valtamedia alituisesti kehuu omaa erinomaisuuttaan, se mielellään vetoaa juuri Journalistin ohjeisiin ja niiden tinkimättömään noudattamiseen. Tällä sitten katsotaan todistetun, että valtamedian tiedotusvälineet ovat parempia ja moraalisesti korkeatasoisempia kuin mitkään muut tiedotusvälineet.

    Ongelmana tässä päättelyketjussa on kuitenkin se, että valtamedia ei käytännössä noudata näitä ohjeitaan, vaan rikkomuksia niitä vastaan tapahtuu ihan jatkuvasti. Niinpä nämä Journalistin ohjeet ovat viime vuosina muuttuneet käytännössä pelkäksi tyhjäksi sanahelinäksi ilman mitään todellista katetta.

    Reply
  • 22.10.2020 at 18:40
    Permalink

    Mikäli jollekin on vielä jäänyt epäselväksi se, millä tavoin valtamedia nyt ”ihan jatkuvasti” rikkoo noita omia ohjeitaan vastaan, niin tässä muutama sellainen pykälä Journalistin ohjeista, joita vastaan valtamedia ihan jatkuvasti rikkoo:

    Pykälä 8: ”Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.”

    Pykälä 11: ”Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.”

    Pykälä 12: ”Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.”

    Jokainen suomalainen, joka seuraa Ylen uutisia tai lukee isoja valtamedian sanomalehtiä, pystyy helposti toteamaan että noita edellä mainittuja pykäliä vastaan nämä mediat rikkovat jatkuvasti. Voi sanoa että rikkomuksia tapahtuu ihan päivittäin – eikä mitenkään harvinaista ole sekään, että saman päivän aikana ehtii tapahtua jopa useampiakin rikkomuksia.

    Kuvaan kuuluu, että valtamedia itse ei näe tässä mitään ongelmaa. Eikä mikään instanssi puutu asiaan muuten kuin erittäin harvinaisissa poikkeustapauksissa.

    Reply
  • 22.10.2020 at 19:09
    Permalink

    Heh. Sodoma Oy omistaa STTn enemmistön ja kaikki muut suuret valemediat.. ostivat äskettäin almamedian joten hallitsee 90 %a Suomen ”wirallisesta totuudesta”.. Neukkulassa oli Pravda.. niin kuin nyt Suomessa..

    Reply
  • 22.10.2020 at 20:16
    Permalink

    AAMULEHTI kylläkin mainitsi tästä aamulla ensin lähde Nykysuomi verkkomedia, mutta nyt muokattu jotenkin kiertäen STT uutiseksi

    Reply
    • 23.10.2020 at 15:11
      Permalink

      Olikohan jostain ylemmältä taholta tullut ilmoitus, että Nykysuomea sen paremmin kuin mitään muutakaan vaihtoehtomediaan lukeutuvaa lehteä ei saa mainita lähteeksi? Lukijoille pitää siis kylmästi valehdella ja väittää lähteenä olevan STT, Helsingin Sanomat, Yle tai joku muu ”sopivaksi” katsottu taho.

      Ja tämän perään sitten lätkäistään se surullisen kuuluisa ”Vastuullista journalismia” -mainosteksti logoineen.

      Reply
  • 31.10.2020 at 16:37
    Permalink

    Journalistiset ohjeet? Ex-valtamedia, nykyinen pravda-mafiamedia on paljastanut kyntensä räkänauramalla millekään journalistisille ohjeille käytännössä:

    ”Maalittaminen
    Artikkeli mainitsee nimeltä vain dosentti Johan Bäckmanin, mutta kuvailee samalla myös joitakin muita liikkeeseen perehtyneitä – haluten saattaa nämä naurunalaisiksi. Korrektia journalismia olisi tietenkin ollut pyytää kommenttia kyseisiltä henkilöiltä, mutta sivuuttamalla nämä, jutun narratiivi säilyy rikkumattomana.

    Artikkelin julkaisemisen motiivi on tuskin HS:n lukijoiden valistaminen mielenkiintoa herättävistä yhteiskunnallisista aiheista. Ei, kyseessä on valtavirtanarratiivin puolustaminen, jota Q:n kaltaiset ”häiriöt” sotkevat. On ilmiselvää että myös Jukka Hankamäen taannoinen, joskin selkeästi keskeneräinen, mediatutkimus nähtiin vastaavanlaisena häiriönä – koska Hankamäki kyseenalaisti valtavirtanarratiivin ja sen motiivit.

    Valtavirtanarratiivin kyseenalaistamisella voikin olla laajamittaisia vaikutuksia.Sehän voisi jopa romuttaa politisoidun ilmastonmuutoksen ja hiilidioksiditeorian, joka muistuttaa merkittävästi enemmän uskonnollista liikettä kuin QAnon. Vai oletteko kuulleet Greta Thunbergin tai Al Goren koskaan sanovan, että tutkikaa itse ja kyseenalaistakaa kaikki? Tai milloin Al Goren ja kumppaneiden epäonnistuneet ennustukset nostetaan kriittisen tarkastelun kohteeksi?”

    vastavalkea.fi/2020/06/25/helsingin-sanomat-ja-qanon-liike/

    Reply
  • 31.10.2020 at 17:50
    Permalink

    ”Tai milloin Al Goren ja kumppaneiden epäonnistuneet ennustukset nostetaan kriittisen tarkastelun kohteeksi?”

    Niin, ja entäs sitten vuoden 2009 Climategate-skandaali?

    Tuolloinhan hakkerit onnistuivat paljastamaan useiden kuuluisien ilmastotutkijoiden sähköpostiliikennettä. Viesteistä kävi ilmi, että iso osa ”tutkimustuloksista” oli silkkaa väärennöstä. Tutkijat olivat keskenään sopineet, miten mitäkin aineistoa tulee peukaloida, jotta saataisiin aikaan ”paremmat” luvut. Ja mikäli jossain päin maailmaa oli saatu ei-toivottuja mittaustuloksia lämpötilojen suhteen, oli sovittu yhteisestä strategiasta sille, kuinka tämä ”kiusallinen” asia saataisiin pidettyä pois suuren yleisön tietoisuudesta.

    Viimeistään tämä episodi osoitti jokaiselle normaalijärkiselle ihmiselle, että puheet ”ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta” ovat täyttä humpuukia, ilman minkäänlaista tieteellistä pohjaa.

    Mutta mitä teki valtamedia?

    Muutaman kuukauden he olivat varsin hiljaa tapahtuneesta ja koittivat saada asian unohtumaan. Sen jälkeen jatkettiin taas vaahtoamista ”ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta” ja ”hiilidioksidipäästöjen lisääntymisestä” ihan entiseen malliin, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

    Reply
  • 6.11.2020 at 07:46
    Permalink

    Viides kolonna on vahvoilla kansantuhon saralla suomessakin. MTV3 on tyypillinen sionistimedia joka vääristää, ulostaa sontaa, valehtelee ja selittää oman leirin cheissen hienoksi edistykseksi tms…

    Konservatiivien toimesta haastaa oikeuteen vakavasta vaalipetoksesta, valtionpetoksesta ja meneillään olevasta laittomasta vallankaappauksesta he pystyvät sanomaan vain että ”Trump on pieni jäbä, mitä hän kuvittelee”.. Aivan kuin tässä olisi kyse vain jostakin banaalista pikkujutusta. MTV3 sanoo siis itse suoraan että vaalipetokset, värivallankaappaus (joita on jo toteutettu monissa maassa, nyt myös USA:ssa), törkeät rikokset joilla on kauaskantoisia seurauksia, ovat vain sitä normaalia arkea joka johtuisi siitä että ”pahis istuu presidenttinä”, ja että tästä syystä ääririkollinen ANTIFA, BLM ja muut rötösmiljardöörien rakentaman terroristijärjestöt saavat toimia vapaasti tuhoten normaalin arjen kaikilta maan kansalaisilta, että koska me olemme ”monikulttuurisuuden puolustajia”, pyhittää päämäärä keinot”.

    ”MTVuutiset.fi
    Trumpin oikeustoimet eivät asiantuntijan mukaan pitkälle kanna: ”On aivan turha kuvitella, että korkeimman oikeuden porukka olisi jonkun presidentin talutusnuorassa”

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.