Pidetään Suomi Suomena tapahtumaan islamkriittinen Mona Walter puhumaan

Kuka on Mona Walter? Mona on alkujaan Somaliassa 1973 syntynyt ja sittemmin pakolaisena Ruotsiin muuttanut vuonna 1994. Ruotsissa Mona on kohuttanut islamilaisia piirejä jo jonkin aikaa, Mona on itse kääntynyt islaminuskosta pois ja on omistanut elämänsä taistellen islamin leviämistä vastaan.

Ruotsissa Monan tie ei ole ollut helppo, julkaistuaan juttujaan radiossa, medioissa ja blogissaan, mona on saanut useita tappouhkauksia toisilta muslimeilta ja hänen bloginsa on esimerkiksi suljettu palvelun tarjoajan toimesta. Syytä Mona ei ole sulkemiselle saanut. Hän joutuu elämään nyt osittain suojatun identiteetin turvin ja hänen puhelimensa on 24/7 yhdistettynä poliisiin, jos jotain tapahtuisi.

mona2

Otteita monan teksteistä:

  • ”Ruotsissa on tällä hetkellä ilmapiiri, jossa epämukavat mielipiteet lakaistaan maton alle. Kuten minun, jotka ovat islamkriittisiä ja sitä myöten ei yleisesti hyväksyttyjä. Vaikka laitan kuinka monta autenttista lähdettä islamkritiikilleni, kuitataan sellainen muukalaisvihamielisenä mielipiteenä.”
  • ”Islamin leviäminen maailmassa on huolestuttavaa. Joka ainoassa maassa, missä islam on kasvanut vuosikymmenien aikana, on se tapahtunut demokratian, sananvapauden ja uskonnonvapauden kustannuksella. Kristityt ja juutalaiset ovat näissä maissa lähes kokonaan hävitetty. Miksi tämä sama skenaario ei toteutuisi länsimaailmassa ja Ruotsissa? Millä tavalla me muka olemme erilaisia tai suojattuja islamin vaikutukselta?

Politiikot, journalistit ja kirkolliset johtajamme eivät tajua sitä, että kun he nyt näyttävät solidaarisuuttaan muslimeja kohtaan, eivät he tule saamaan takaisin samanlaista solidaarisuutta. Kun muslimeja on tarpeeksi, perustavat he oman puolueen tai ottavat käyttöönsä jonkun jo olemassaolevan puolueen.

Kirkolliset johtajat tulevat huomaamaan, kuinka nykyään niin tyhjät kirkot tullaan ottamaan muslimien käyttöön islamilaisiksi seurakunniksi ja ne muutetaan moskeijoiksi. Mitä enemmän islam saa jalansijaa yhteiskunnassamme, sitä vähemmän tulee olemaan tilaa sille, joka ei ole islamia.

Mona Walter tulee puhumaan: Pidetään Suomi Suomena 10.9.2016 klo 15:00 Mosaiikkitori, Helsinki, Vuosaari
https://www.facebook.com/events/692856640863116/

Lähde: Mona Walter

 

11 thoughts on “Pidetään Suomi Suomena tapahtumaan islamkriittinen Mona Walter puhumaan

  • 1.9.2016 at 14:26
    Permalink

    Mitenköhän ns. suvaitsevaiset rasmuksessa, uuninpankolla ja muualla nyt selittävät tämän toisilleen? Somalinainen tulee puhumaan islamin vaaroista, onko hän rasisti vai miten tämä voi olla mahdollista? Syksyn sienisatoa odotellessa saanemme kuulla mitä ihmeellisimpiä selityksiä tästäkin.

    Reply
    • 1.9.2016 at 15:52
      Permalink

      Luulen Seppo, että olet ymmärtänyt nyt asian väärin. Se, että helluntaiseurakuntaan ennen kuulunut henkilö on sitä mieltä, että helluntaiseurakunta on vaarallinen, tai ex – mormoni, joka on sitä mieltä, että Mormonien tavat eivät ole nykyaikaan kuuluvia, tai lestadiolaisuskonnosta eronnut entinen lestadiolainen on sitä mieltä, että lestadiolaisuus on vaarallista – ei tarkoita, että kaikki helluntaiseurakunnan jäsenet, mormonit tai edes lestadiolaiset olisivat vaarallisia. Toki voimme ajatella – kuten tapana on, että eivät kaikki maahanmuuttokriittiset islampelkoiset ole öyhöttäviä idiootti rasisteja – mutta kaikki öyhöttävät idiootti rasistit ovat maahanmuuttokriittisiä islamfoobikkoja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö asioista voisi keskustella asiallisesti. Varmasti Mona Walterin kokemukset ja näkemykset omasta elämästään ovat mielenkiintoista kuultavaa kaikille paikalla olijoille ja niistä on varmasi hyvä kaikkien ottaa oppia. Kovin yksisilmäiseen tarkasteluun niitä kuitenkaan ei kannata ottaa. Mielipiteet (ja kokemukset) ovat kuitenkin kuten peräaukko; kaikilta löytyy sellainen

      Reply
      • 2.9.2016 at 06:52
        Permalink

        Se vain on karseaa katsoa, miten tietty osa ihmisiä, kuten sinä Tero, ette suostu horjuttamaan kantaanne vaikka silmien eteen lyötäisiin millaisia näkökohtia jotka vähänkään viittaavat kantanne vastaiseen ajatteluun. Toki voitte puolustella kantojanne älykkäällä lähdekritiikillä tilanteessa kuin tilanteessa ja sulkea kuplanne ulkopuolelle kaikki omanne vastakkaiset mielipiteet leeimaamalla ne rasistisiksi tms. ja lopettamalla kommunikointinne siihen. PISTE!!
        Pohdin vain, että entä jos edes pienen pieni osa näistä ”öyhöttävien idiootti rasistien” kauhutarinoista on edes pienen pieneltä osaltaan totta.. Entä jos maassamme todellakin kävisi juuri noin kuin Mona Walter tekstissään mainitsee..? Missä vaiheessa tällaista tapahtumasarjaa sinä Tero huolestuisit tilanteesta? Siis hypoteesina… Onko olemassa piste, jossa toteaisit että; ”nyt sai Tero tarpeekseen…”, ” Nyt Teron on pakko myöntää olleensa raskaasti väärässä..”
        Mikä on se kohta, jolloin tunnet että sinut ja sinun itsemääräämisoikeutesi tai vapautesi on kyseenalaistettu..?

        Minä en suostu tuon kategorisointisi ”öyhöttäväksi idiootti rasistiksi”, koska en todellakaan karsinoi ihmisiä minkään ihonvärin, uskonnon, varallisuuden tai ideologian perusteella. Tästä myös johtunee se, että tuttavapiiriini kuuluu monenlaisia ihmisiä, laidasta laitaan.
        Näinä aikoina kun näistä aiheista on keskusteltu, on minun valitettavasti todettava, että kumpikin ääripää on kyllä aivan tasan tarkkaan aivan yhtä väkivaltaista, agressiivista ja suvaitsematonta keskusteluissaan… Välillä tuntuu jopa että tuo niin kutsumanne ”fasisti/rasisti/tms.puoli olisi mielipiteissään johdonmukaisempaa ja enemmän selvillä siitä missä mennään.. Tuo edustamasi nk.”suvakkipuoli” sensijaan tuntuu niin räikeästi vetelevän niitä rasistikorttejaan pienimmistäkin mielensä vastaisista sanoista ja muutenkin käyttäytyvän aivan tökerön älyttömällä tavalla..

        Reply
  • 1.9.2016 at 16:19
    Permalink

    Kenenköhän PIIPpään idea tämä AFRIKKALAISEN SOMALIN nostaminen tämän ”Pidetään Suomi Suomena” ja ”kaikki kansallismieliset yhdessä” tapahtuman mainoskasvoksi oikein oli?

    Faktahan on kuitenkin että, siinä vaiheessa kun enemmistö suomalaisista näyttää somaleilta, me emme enää ole mitään suomalaisia. Vaikka Mona Walter ei ole enää muslimi, niin ei se hänestä eurooppalaista, ruotsalaista saatika suomalaista tee, kuten ei muistakaan afrikkalaisista.

    Walter sopisi ehkä paremmin puhumaan johonkin seminaariin jossa kerrotaan islamin vaaroista, mutta kun tapahtuman järjestää Fortress Europe ja nimi on ”Pidetään Suomi Suomena!” niin mitä järkeä sinne on tuoda puhumaan joku ei-eurooppalainen Somali Afrikasta?

    Tässähän pyritään selvästi antamaan se kuva maahantunkeutijille että te olette tervetulleita (kunhan ette ole muslimeja) ”Eli tervetuloa miljardit ei-islamilaiset matut afrikasta ja lähi-idästä”

    Brasilian sekasorto ja USA:n monikulttuuriset hiphop gangsta ghetot ovat meidänkin edessämme jos tälle linjalle lähdetään.

    Kalergi suunnitelma eli VALKOISEN RODUN hävitys sekoittamalla se muihin on täydessä käynnissä ja te ajatte sitä eteenpäin (ehkä tietämättänne) nostamalla ei-eurooppalaisen afrikkalaisen, suomalaisten nationalistien ”kansikuvaksi”

    Mitä jos kaikki nämä matut kääntyisivät pois islamista Ruotsin rajalla, olisitteko kaikki silloin toivottamassa heitä tervettulleeksi? jos ette niin miksi sitten tälläistä pelleilyä?

    Jos ideana on ainoastaan ns ”todistaa etten ole rasisti rasmuksille” niin sen voi tehdä ihan avautamlla facessa omalla sivullaan.

    Me kansallismieliset tulemme varmasti ns ”häviämään” suvakeille siinä vaiheessa kun alemme myötäille heidän sairasta ajatusmaailmaansa. Meillä kun ei ole mitään velvollisuutta todistaa heille YHTÄÄN MITÄÄN!

    Ajetaan vain omaa asiaamme ja antaa rasmusrrakkien räksyttää, heidän vaatimuksensa jokainen täsjärkinen saa (ja pitää) jättää omaan arvoonsa.

    Tiviistys:

    1. Ei-euurooppalainen afrikkalainen ei sovi Suomen eikä Euroopan kansallismielisen kentän kansikuvaksi.

    2. Somali ei muutu suomalaiseksi tai eurooppalaiseksi vaikka kääntyisi pois islamista, eikä Suomi ole enää Suomalainen jos näytämme somalailta/afrikkalaisilta. Näin ollen ei-eurooppalaisen/suomalaisen henkilön esiin nostamien tähän tapahtumaan jossa vaditaan ”suomalaista Suomea” on täysin älyllisesti epärehellistä toimintaa ja pitkällä tähtäimellä kansakunnallemme tuhoisaa ajattelua. Siis mikäli tämä ”afrikkalaiset voivat olla suomalaisia kunhan eivät oe muslimeja” valtavirtaistuu kansallismielisten keskuudessa, Kuka silloin enää puolustaa geneettisiä alkuperäisia Suomalaisia ja Eurooppalaisia? Maailmalla on nähty mihin tämä ajttelu johtaa…

    3. Jos tavoitteena on ainoastaan todistaa rasmuksille että ”mäkin ooon hyvä ihminen” niin kannattaa suosiolla heitää pyyhee kehään samantien. Suomalaisvihamielisille monikulttuurifanaatikoille saat todistella näitä ”emmä mää oo rasisti” juttujasi loppu elämäsi jos sille tielle lähdette

    Coudenhove Kalergin unelma maailmasta ilman valkoisia palaa yhä kirkkaana vainoharhaisten svuakkimädättäjävajakkien sydämmissä. Eivät he tule perääntymään askeltakaan ennen kuin heidän tavoitteensa on saavutettu, heillä on puolellaan EU/NATO/YK sekä (((valtamedian ja pankkien ja suuryritysten omistajat))). Sama bolshvisten murhaaja ideoligia siellä jyllää paitsi uudelleen brändättynä.

    Jos haluatte todistella olevanne ”Rasisminvastustajia” niin sitä saatte todistella viimeiseen valkoiseen asti.

    Pätäkää mielessä:

    ”Anti-racist is a code word for anti-white”

    Jos mielensoituksessa puhutaan Suomalaisesta Suomesta ja Eurooppalaisesta Euroopasta niin VÄHIMMÄISVAATIMUS voisi olla että edes miekkarin kansikuvat ja pääpuhujat olisvai itse edes kyseisten (etnisten)ryhmien edustajia!

    Mutta eipä tässä muuta. Toimitanne nyt vain haiskahtaa valeoppositiomaiselta mädätykseltä tällä hetkellä vahvasti.

    Reply
    • 1.9.2016 at 22:04
      Permalink

      No juurikin näin! Hyvältä vaikuttava tapahtuma sukelsi juuri niin syvälle, että varmasti näkyy osallistujamäärässä.

      Reply
  • Pingback: Mielenilmaus 10.9 Helsingin Vuosaaressa – Suomiturvalliseksi.fi

  • 1.9.2016 at 21:54
    Permalink

    Suvakki Tero taitaa olla vähä-älyinen jos alkaa vertaa mormoneita ja muita uskontokuntia islamiin. Montakos kertaa mormoni on katkonut päitä, räjäytellyt kahviloita, ampunut, puukottanut tai muulla tavalla murhannut ihmisiä samalla kun on huutanut Jeesus!? Tero voi mennä Irakiin tai Somaliaan kuljeksii ja kattomaan kauan kestää että pääsee hengestään 😉

    Reply
  • 2.9.2016 at 12:49
    Permalink

    Fortress Europe on yleiseurooppalainen järjestö joka puolustaa eurooppalaista kulttuuria ja elämäntapaa. FE ei ole ”väärät värit nurkkaan” järjestö. Jokainen joka puolustaa yhteisiä arvojamme on meidän puolellamme. Ei tässä olla mitään todistamassa suvakeille, mutta ei myöskään nuoleskelemassa äärimmäisesti ajattelevien persettä.

    Tietysti tämä tulee karkoittamaan jotkut ”omista”. Mutta suvakeita tällä ei myöskään houkuteta, heidän puoleltaan Mona on tappolistalla. Tämä valinta tehtiin koska Mona Walter on hyvä lisä mielenosoitukseen, oli ihonväri mikä tahansa.

    Ja ihan henkilökohtaisena lisänä haluaisin sanoa: Lopettakaa se netissä nariseminen ja aktivoitukaa. Ikinä ei tule mielenosoitusta joka on tehty 100% teidän toiveiden mukaan.

    Onko tosiaan niin että Suomen asia ei kiinnosta koska toisten ihmisten vaivalla tekemä ja rahoittama mielenosoitus, johon itse et ole pistäny kortta kekoon, ei ole juuri sellainen kuin itse haluat?

    Talvisodassakin olisit varmaan heittänyt kivääris mäkeen ja lähtenyt takalinjoille jos vitjassa olis ollut kommunisti vieressä.

    Reply
  • 2.9.2016 at 20:19
    Permalink

    Miksi ihmeessä mielenosoituksen nimi on ”Pidetään Suomi Suomena” jos kansikuvana on Somali?

    Miekkarin nimeksi sopisi paremmin joku ”yhdessä islamisaatiota vastaan” tai jotain vastaava, kun tapahtuma näköjään laimenee joksikin ”islamkriittiseksi” burkhien ja hijabien sekä koraanin ja isiksen kauhistelu tilaisuudeksi.

    Eli luvassa on todennäköisesti samaa vanhan toistoa, eli juttuja jotka jokainen skeneä seurannut on kuullut miekkareissa satoja kertoja. Itsestään selvyyksien toistelua ilman mitään sellaista mitä ei olisi ennen jo kuultu.

    Ei siinä mitään että islamia kritisoidaan hyvä niin, mutta jos koko homma vesittyy pelkäksi iltapäivälehdistäkin tuttujen isis juttujen sun muiden toistoksi, niin silloin jää paljon tärkeitä asioita varjoon.

    Esimerkikisi juuri tuo Kalergi agenda että valkoiset pyritään sekoittamaan ei-valkoisiin että saadaan näin tehtyä eliitille helposti hallittava, juureton ja monikulttuurinen orjakansa, jonka päivät kuluvat parin euron tuntipalkalla jonkun suuryrityksen tehtaassa ja vapaa aika rappiollista hollywood saastaa katsellessa.

    ”Fortress Europe on yleiseurooppalainen järjestö joka puolustaa eurooppalaista kulttuuria ja elämäntapaa. FE ei ole ”väärät värit nurkkaan” järjestö. Jokainen joka puolustaa yhteisiä arvojamme on meidän puolellamme. Ei tässä olla mitään todistamassa suvakeille, mutta ei myöskään nuoleskelemassa äärimmäisesti ajattelevien persettä.”

    Mitäköhän arvoja tämä FE oikein puolustaa?

    Ettei vain olisi kyseessä taas yksi ”liberaalia länttä” joltain ”homofobiselta islamilta” puolustava pelleporukka jossa kauhistellaan kuinka ”kauheat muslimit” tulevat sulkemaan homobaarit etc ja vievät meidän vapauden… 🙁

    Muutenkin pelkkä ”eurooppalaisten arvojen” puolustaminen ilman että puolustetaan itse kansaa on täysin turhaa toimintaa. Ketä kinnostaa nämä enää ”arvot” siinä vaiheessa kun etniset kantasuomalaiset ovat vähemmistönä maassamme?

    Kyllä se vain on niin että Suomi ei ole suomalainen ilman kantasuomalaisia. On vaikeaa kuvitella afrikkalaista puhujaa mielenosoituksessa puolustamassa geneettisiä eurooppalaisia, heimoveljiensä invaasiota vastaan. Eikö afrikkalaisen pitäisi olla iloinen että heidän kansansa valtaavat uusia alueita?

    En suoranaisesti usko että somaleilla on minkäänlaista etnistä lojaliteettiä kansaamme kohtaan, vaikka kaikki afrikkalaiset eivät pidä islamista se ei automaattisesti tarkoita että he olisivat puolelellamme tässä maahanmuuton etnisessä puolessa. En luovuttaisi eurooppalaisten puolustamisen vastuuta ei-eurooppalaisten ihmisten käsiin, en yksinkertaisesti usko että he voivat olla tässä samalla tavalla ”täysillä mukana” kuten kantaväestö jonka koko tulevaisuus on vaakalaudalla kun miljardit matut ovat tunkeutumassa tänne afrikasta.

    En usko myöskään että yksikään afrikkalainen on aidosti huolissaan että eurooppa on muuttumassa afrikkaksi, päin vastoin. Tuskin tulemme siis myöskääm tässä miekkarissa kuulemaan esimerkiksi mitä mustat ovat tehneet valkoisille USA:ssa ja Etelä-Afrikassa.

    Suosittelenkin mielenosoituksen nimen vaihtoa joksikin ”islamisaation vastaiseksi” se kuvaa miekkarin luonnetta paremmin. Nykyinen tapahtuman nimi ja sisältö eivät varmasti vastaa suuren osan käsitystä siitä minkälainen Suomalainen Suomi on.

    Monikulttuuri pelleily pitäisi joka tapauksessa pitää kaukana ainakin näistä ”Suomi Suomalaisille” miekkareista.

    Pelkkä islamin vastustus ei riitä edes nyky invaasiotakaan vastaan, miljoonat länsi-afrikan matut ovat tulossa italiaan ja sieltä eteenpäin ja nämä eivät taida olla muslimeja, joten mitä tekevät nämä ”islam on ainoa ongelma” tyypit siinä vaiheessa kun tämä porukka saavuttaa Suomen rajan?

    Refugees Welcome kyltit käteen ja vastaan? Epäilen.

    Jotkut ovat rehellisesti kaikkea mokutusta vastaan alusta asti, toiset valehtelevat itselleen ja muille sekä menevät siitä mistä aita on matalin (joskus jopa näitä rehellisiä rasisteiksi haukken) , kunnes todellisuus ennen pitkään iskee vasten kasvoja…

    Reply
  • 2.9.2016 at 21:53
    Permalink

    Suomalaiset ja eurooppalaiset altistetaan tälle pakkomonikulttuurisuudelle nykyään joka paikassa. Luulisi, että edes kansallismielinen mielenosoitus olisi monikulttuurisuudesta vapaa!

    Naurettava ajattelutapa, että kansallismielisten tarvitsee mielistellä suvakkeja kutsumalla kiintiöneekereitä tapahtumien mainoskasvoiksi. Sitten vielä joku islam-kriittinen nyhverö innoissaan miettii, että ”mitähän ne suvakit nyt sanoo, kun meillä on tää neekeri täällä puhumassa, heh heh”.

    En todellakaan aio osallistua!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.