Bautzen, Saksa: Kulttuurinrikastus-jengin johtaja vähän poseeraa.

Kerroimme jo aiemmin Bautzenissa Saksassa tapahtuneista mellakoista, joista media syytti ”uusnatseja”. Bild on nyt julkaissut kuvan viimeviikkojen mellakoiden johtajasta, Muhammed Youssef T:stä, joka myös esittelee aseistustaan.

Bild: Tässä on nuorten pakolaisten johtaja. Kuva esittää 20-vuotiasta Mohammed Youssef T:tä, joka mielellään kutsuu itseään ”King Adobe:ksi”. Hän toimi yksintulleiden pakolaislasten johtaja Bautzenin kaupungissa Sachsenissa  parisen viikkoa sitten tapahtuneessa mellakoinnissa. Nyt hän kertoo itse Bildille:

Pakenin Libyasta kun olin 17-vuotta vanha (sic!), hän sanoo. Hänen isänsä ja veljensä kuolivat (no tottakai!), kun nämä kapinoivat Muammar al-Gaddafia vastaan. Hän yksin selvisi. (-se tässä surullisinta onkin!) ”Minua ammuttiin kun olin 15”, Muhammed selittää. Veneessä, yhdessä 180:n muun pakolaisen kanssa hän ylitti Välimeren, ja nyt hän on Bautzenissa pakolaisena.

”Minä näen itseni ystävieni suojelijana. Me nimitämme sitä mafiaksi, sillä kaikki mitä he tekevät on etsiä vaikeuksia. He ryyppäävät ja varastavat. Minä en voi tehdä sille mitään. Minä haluan vain olla rauhassa.”

Tyypillistä nuorisorikollisen puhetta. ”T.” kertoo vielä pitävänsä makeista vaatteista. Hän käyttää niihin 350e kuukaudessa. Kuvan, jossa hän poseeraa aseen kanssa, hän väittää otetun Libyassa. ”Kaikilla on siellä aseet.” Hän on tyytyväinen oloonsa Bautzenissa, vain uusnatsit huolettavat. Niinhän ne huolettavat Paula Risikkoakin?

Muhammed Youssef T:n kaltaisia on mitä ilmeisemmin myös Suomessa. Kunhan he ovat vähän katselleet ympärilleen, ja hiukka verkostoituneet, he aloittavat saman pelin kuin kotimaissaan: Keräävät itseään nuorempia tai tyhmempiä, ja teettävät näillä rikoksia. Liikkuvat joukolla etsimässä väkivaltaisia yhteenottoja tai pahoinpitelemässä yksinäisiä suomalaisia. Tämä kaikki on jo nähty.

Miksi muuten viranomaiset nimittävät muodostumassaolevia vaarallisia väkivaltajengejä ”löyhiksi kaveriporukoiksi”, vähätellen heidän muodostamaansa uhkaa, mutta näkevät väkivaltaisuuden vaaran vain siellä missä on poliittisesti korrektia se nähdä? Eikä tällöin löydy vähättelysanoja, päinvastoin. di-gold

 

 

 

 

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.