Haluaako joku kansan kahtiajakautumista ihan tosissaan?

Tänään kuulimme ministereiden keskustelleen mielipideryhmien rinnastamisesta organisoituun rikollisuuteen. Lukekaa itse:

Oikeusministeri: Rasistiset ryhmät rinnastetaan muihin järjestäytyneisiin rikollisryhmiin

Asian kertoi Iltalehti 26.09.2016.

Unohtuiko, että mielipideryhmä, oli se mielipide kuinka raadollinen tahansa, ei ole rikollisryhmä ennenkuin se on tehnyt rikoslain alaisen teon. Mielipideryhmän rinnastamista rikoksia tekeviin toimijoihin  ei tarvita ellei ole aikomusta kriminalisoida mielipiteiden esittämistä.  Rikoksen todella tehneillehän on jo laki olemassa.

Ymmärtääkö oikeusministeri, mille tielle ollaan lähtemässä? Kansallissosialistien yms. ideat kalpenevat  nyky-hallituksen päähänpistojen rinnalla. Tosin en näe mahdollisuutta että ’Suomen Vastarintaliikkeen’ kaveri olisi ihan lähiaikoina oikeusministerinä, mutta Lindström on siellä, -mitä lienee tekemässä.

  • Länsimaiseen avoimeen yhteiskuntaan kuuluva sananvapaus toimii niin, että mitä tyhmimmätkin ajatukset saa tuoda julki, jotta ne julkisuudessa punnitaan ja tulevat torjutuiksi jos siihen aihetta on.
  • Oikeusvaltioon kuuluu, ettei presidentti t. hallitsija anna julkisia lausuntoja syytetyn/epäillyn syyllisyydestä ennenkuin riippumaton tuomioistuin on asian käsitellyt.

Miten Suomessa on *maan tapa*, siitä olemme jo jotain nähneet ja lähipäivinä enemmän?

fraukepetry2222222222

Äskettäin julkaisimme saksalaisen ”äärioikeistolaisen” poliitikon Frauke Petryn lausunnon Welt am Sonntagille 11.09. ”Mitä enemmän kouluttamattomia ja usein aggressiivisia nuoria maahanmuuttajia tulee Pohjois-Afrikasta, sitä enemmän tilanne tulee eskaloitumaan. Me emme halua sisällissotaa Saksaan. Puolueena kannatamme yhteiskunnallista rauhaa.

”Kun kansalaiset alkavat todella tiedostaa tämän, niin silloin heidän käsityksensä kaikista maahanmuuttajista tulee heikentymään dramaattisesti, myös todellisten pakolaisten kohdalla. Me emme halua tällaista. Siksi nyt on toimittava nopeasti.”

Maahanmuuttopolitiikkaa vastustavan puolueen johtaja näkee sisällissodan vaaran, varoittaa siitä, ja vielä enemmän: Ilmoittaa puolueensa työskentelevän sen torjumiseksi.

Sveitsin armeijan komentaja kenraaliluutnatti André Blattmann kirjoitti myös: ”Yhteiskunnallisten levottomuuksien mahdollisuutta ei voida sulkea pois. … Keitos muuttuu yhä tympeämmäksi.” Sveitsin hyvinvoinnin perusta on pitkästä aikaa taas kerran joutunut kyseenalaiseksi”. Blattmann näkee siis suurta osaa sveitsiläisistä koskettavan taloustilanteen kiristymisen yhdessä räikeästi käyttäytyvien maahamuuttajien aiheuttaman ärtymyksen kanssa kasaavan painetta yhteiskunnalliseen purkaukseen.

patrickcalvarRanskan sisäisen turvallisuuden viraston DGSI:n johtajan Patrick Calvarin selonteko parlamentin valiokunnalle 24. toukokuuta tänä vuonna, sisälsi hyvin dramaattisen lähitulevaisuuskuvan: ”Olemme sisällissodan partaalla. Uskon, että tämä yhteenotto tulee tapahtumaan yhden tai kahden hyökkäyksen seurauksena. Meidän vastuullamme on ennakoida ja pysäyttä kaikki yhteenottoja laukaisevat ryhmät. ”

”Mistä syntyy kipinä, joka sytyttää ruutitynnyrin muuttaen Ranskan hallitsemattomaksi maaksi, jossa oman käden oikeutta jakavat ryhmät aseistautuvat?

Tulemmeko näkemään murenevan maa, jossa väkivalta ja kosto vuorottelevat kahden leirin välillä päättymättömässä iskujen kierteessä?”

”Kaikki on mahdollista maassa, joka on yhtä jännittynyt kuin Ranska nykyisin.”

Siteeraamamme henkilöt ovat siis eurooppalaisen valtion korkea turvallisuusviranomainen, armeijan komentaja ja radikaali oppositiopoliitikko. Kaikilla heillä on yksi yhteinen huomio: Yhteiskunnalliset jännitteet ovat vaarallisen korkealla, ja jokin ärsyke saattaa jo lähitulevaisuudessa aiheuttaa purkauksen.

Calvar varoittaa äärioikeiston provosoituvan islamistien tai mamujengien terrorismista, Petry on itse ”äärioikeistoa”, mutta varoittaa suurinpiirtein samasta asiasta. Mitä tekevät Sipilä ja Orpo?

Lauantaina 10.09. tapahtui kaksi traagista tapahtumasarjaa, joiden seurauksena yksi suomalainen mies kuoli väkivaltaisesti ja toisen uskotaan saaneen vammoja, jotka edesauttoivat hänen menehtymistään 6 päivää myöhemmin. Virallinen Suomi reagoi näihin tragedioihin hyvin eri tavoilla.

Otanmäessä ryöstön yhteydessä murhattu suomalaismies jäi päättäjiltämme täysin huomiotta. Pikemminkin esitettiin närkästys ja huoli siitä, että ihmisen tappaminen keskellä siihen asti rauhallista pikkukylää herättää suomalaisissa ”rasismia”. Teosta epäiltynä pidätetyt ovat turvapaikanhakijoita.

Turvapaikanhakijat ovat syyllistyneet Suomessa useisiin väkivallantekoihin suomalaisia kohtaan. Jotkut näistä tapauksista olivat ennennäkemättömän raakoja, -mm. tytön polttaminen elävältä tuoliin sidottuna. Suuri yleisön on hyvin tietoinen näistä ilmiöistä, koska turvapaikanhakijat on levitetty asumaan ympäri Suomea vastaanottokeskuksiin, he näkyvät ja kuuluvat.

Suomalaiset ehkä odottivat, että ministereiltä kuuluu edes osanottava sana, jos nyt hallitusohjelmaan ei sisältyisikään suomalaisten suojeleminen siltä, että heitä tapetaan heidän normaalissa elinympäristössään yksitellen maahantulleiden vieraiden toimesta. Sitä sanaa ei kuultu.

En vaadi enkä edellytä, että ministerien olisi pitänyt toppuutella Jimi Karttusen kuolemantapauksen jälkeen yleisiä reaktiota, ettei kuoleman välillisestä aiheuttamisesta syytettyjä ”uusnatseja” kohtaan nouse ennakkoluuloja ja hysteriaa. En myöskään ota kantaa siihen, onko lauantain 10.09. tapahtumilla yhteyttä Karttusen menehtymiseen seuraavalla viikolla, enkä tuomitse pahoinpitelystä epäiltyä, koska se asia kuuluu tuomioistuimeen. Olen tässä asiassa eri kannalla, kuin istuva presidentti.

Kiinnitän huomion siihen, minkä signaalin poliittinen eliittimme antoi 24.09. järjestämällään spektaakkelilla: Maahanmuuttajien surmaaman suomalaisen perheenisän arvo on nolla, selkkauksessa ”uusnatsien” kanssa fataalin vamman ehkä saaneen nuorenmiehen ympärille kehitetään 15 000:n (poliisin mukaan 5-6000:n) osallistujan megatapahtuma. jossa huippupoliitikot poseeraavat krokotiilinkyyneliä heruttaen.

Käsite ”keppihevonen” lienee tuttu?

Poliittisella yläluokalla oli niin kiire hyödyntää Jimi Karttusen kuolemaa, ettei ehditty odottaa kuolinsyyn tutkijan raporttiakaan. Maanantaiksi 26.09. piti päästä päättämään ääri-mielipiteiden suitsimisesta, ikäänkuin tuoreen haudan äärellä.

Oikeastaan ainoa näkyvä ilmiö ”äärioikealla” on ollut syksystä 2015 jatkuneet mielenilmaisut hallituksen päätöntä maahanmuuttopolitiikkaa vastaan. Ei maahanmuuttajia, vaan hallituksen toimettomuutta vastaan. Sekin lienee ”rasismiksi” luokiteltua?

Nämä asiat, joiden kieltämisestä poliittinen johto haaveilee, -siis mielenilmaisut ja marssit kaduilla ja purnaaminen nettipalstoilla- ovat varaventtiili ja vaihtoehto sille asialle, josta Frauke Petry, André Blattmann ja Patrick Calvar kirjoittivat edellä. Varaventtiilin päällä istuja tekee sen omalla vastuullaan.

Rajat kiinni! -mielenosoitusten viesti poliitikoille on ollut selvä: ”Ei enää vierasta väkeä Suomeen aiheuttamaan ongelmia.” Mielenosoitusliikkeellä on ollut myös toinen viesti, osallistujille: ”Rauhanomaisesti ja laillisesti voi vaikuttaa.” Olimmeko oikeassa? Valehtelimmeko heille?

Kun lukemattomat yhteiskunnan rahoittamat järjestöt marssittivat väkensä Helsinkiin 24.09. kuuntelemaan poliittisten edustajiensa tekopyhiä puheita, ja paheksumaan niitä jotka kyseenalaistavat heidät, siellä marssi ja näyttäytyi julkisen sektorin palveluja-tuottamaton osa ja maahanmuutosta itse hyötyvä väki. Toki siellä oli muitakin, mutta ”Suomen kansa” kehä-3:n pohjoispuolelta he eivät ole.

Suomen kansan jakautuminen kahtia on nyt vakavampi uhka kuin koskaan v.1918 jälkeen. Silloinkin kriisi puhkesi runsaassa puolessa vuodessa. Toisaalla meillä on julkiseen hallintoon, -joka on tarpeeseen nähden nelinkertainen- ja ”kulttuuriin” yms. puuhasteluun keskittynyt sakki, täydennettynä maahanmuuttajien parissa työskelevillä ja virkauransa jäsenkirjalla pohjustaneilla. Tämä jengi elää verokannasta.

Toinen osa Suomen kansaa maksaa ne verot. Meillä on jokaista kahta reaalitaloudessa työskentelevää kohti yksi verokertymästä palkkansa nostava, -ja maahanmuuttajat siihen lisäkuormaksi. Tämä tilanne saattaa luoda paineita, varsinkin kun veroja kiristetään, julkisia palveluja heikennetään, ja hyvin helposti tunnistettava toimettomien joukko kiristää normikansalaisten hermoja röyhkeydellään.

Suomen tilanne ei poikkea Saksan, Sveitsin ja Ranskan tilanteesta, ainakaan edukseen. di-gold

 

 

 

 

5 thoughts on “Haluaako joku kansan kahtiajakautumista ihan tosissaan?

  • 27.9.2016 at 04:36
    Permalink

    Kyllähän se mielipiteen esittäminen on jo nyt laitonta.

    Poimitaan tuosta pykälästä vaikka ”Joka pitää yleisön saatavilla’ mielipiteen’ jossa solvataan’ ryhmää’ vakaumuksen’ perusteella’ on tuomittava…”

    Eli nykylain perusteella on mahdollista tuomita henkilö joka jakaa vaikka seuraavanlaisen viestin facebookissa jonka hänen kaverinsa on kirjoittanut. ”Mielestäni kansallissosialistit ovat säälittäviä ja tyhmiä natseja”
    – Kansallissosialismi on vakaumus
    – solvaus on herjauksen lievempi muoto, eli tyhmä ja säälittävä varmasti riittävät tähän, saati vertaaminen natsiksi.
    – Sillä onko tämä totta, ei ole asian kanssa mitään tekemistä, tämä on rikos vaikka tekijä toteaisi faktan.

    10 §
    Kiihottaminen kansanryhmää vastaan

    Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

    Reply
  • Pingback: Suomi on maa, jossa korruptio voi hyvin ja kasvaa jatkuvasti. | Suomimedia

  • 27.9.2016 at 10:13
    Permalink

    Eipä rasistisilla ryhmillä taida olla huolen häivää. Moottoripyörä porukatkin ovat olleen Suomessa kohta 20 vuotta eikä mitään ole tapahtunut.

    Reply
    • 29.9.2016 at 11:16
      Permalink

      Oleellista tässä on se että hallituksen asenne jakaa kansaa.

      Reply
  • Pingback: Poliisiammattikorkeakoulun tutkimus: Maahanmuuton turvallisuushaasteet pitkäkestoisia. - Nykysuomi.com

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.