Eduskuntatalon edessä itseään puukottaneet ovatkin veljeksiä – Esiintyivät vainottuna homoparina

Perjantaina 22. syyskuuta kaksi nuorta ulkomaalaistaustaista henkilöä puukotti itseään Helsingissä eduskuntatalon edessä.

Miehet istuivat rauhallisina eduskuntatalon portailla, kunnes puukottivat itseään noin kello 13 aikaan. Miehet toimitettiin sairaalahoitoon.

Muutama päivä puukotuksen jälkeen kaksikko kertoi olevansa turvapaikkaa hakeva homopari Venäjältä.

Miehet kertoivat saaneensa kielteisen turvapaikkapäätöksen, jonka takia he puukottivat itseään.

Miehet eivät silloin näyttäneet turvapaikkaprosessiin liittyviä viranomaispapereita vedoten salassapitovelvollisuuteensa.

Vasta pitkän ajan kuluttua he antoivat viranomaispaperit median nähtäväksi. Miehet perustelivat päätöstään papereiden näyttämisestä sillä, ettei heillä ole enää mitään menetettävää, koska heidät karkotetaan Suomesta.

Eilen paljastui, että Suomen viranomaisten mukaan miesten tarina ei ole miltään olennaisilta osiltaan uskottava. Viranomaisdokumenttien mukaan nimillä Aleksandr ja Nikita esiintyneet miehet ovat antaneet itsestään Suomessa koko ajan väärät henkilötiedot. Miesten oikeat etunimet ovat Aleksandr, 19, ja Aleksei, 21.

Media esitteli aiemmin kaksikon vainottuina rakastavaisina, mutta Suomen viranomaisten mukaan todellisuudessa kyse on kahdesta veljeksestä, jotka ovat vain esiintyneet homoparina. Todisteina toimivat miesten passit, jotka ovat löytyneet viranomaisyhteistyönä Venäjän puolelta rajaa osittain tuhottuina. Venäjän viranomaisten mukaan hylätyissä passeissa ei ole merkkejä väärennöksistä.

Viranomaisten mukaan miehillä on yhteisen sukunimen lisäksi myös yhteinen isännimi, eli papereiden mukaan heillä on yhteinen isä. Myös tämä seikka heikentää kaksikon homopariväitteiden uskottavuutta.

Viranomaistodisteista huolimatta turvapaikkaa Suomesta hakenut mieskaksikko pysyy edelleen tarinassaan ja kertoo olevansa venäläinen homopariskunta.

Lähde: IS

2 thoughts on “Eduskuntatalon edessä itseään puukottaneet ovatkin veljeksiä – Esiintyivät vainottuna homoparina

  • 9.11.2017 at 13:21
    Permalink

    Kannattaisi varmaan selata läpi tontin aikaisempia omistajia. Ehkä sieltä löytyy sormuksen alkuperäinen omistaja ja jos on vielä elossa, niin voi kertoa miten sormus aikoinaan katosi.

    Reply
  • 9.11.2017 at 20:16
    Permalink

    Ja tästä suvakit revittelivät. No, eikös Vihreät aja insestin de-kriminalisointia?

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.