Lähestyn teitä kirjeitse viimeaikaisen mediakirjoittelun takia. Yhteistyömme on minulle erittäin tärkeää ja toivon sen jatkuvan menestyksekkäästi tulevaisuudessakin. J. Kärkkäinen Oy on kotimainen ja innovatiivinen perheyritys, joka palvelee kuluttajaasiakkaita Suomen suurimpiin lukeutuvissa tavarataloissa ja voimakkaasti kasvavassa verkkokaupassa.

J. Kärkkäinen Oy on sitoutunut ihmisoikeuksia, työoloja, ympäristöä ja korruption vastaista toimintaa koskevien kansainvälisten periaatteiden noudattamiseen. Vaikka meillä ei ole ollut kirjallista eettistä ohjeistusta, olemme toimineet näiden arvojen mukaisesti jo kymmeniä vuosia. Henkilökunnan hyvinvointi on J. Kärkkäinen Oy:n kantava voima, ilman heitä meitä ei olisi, emmekä voisi jatkaa nopeata kasvuamme. Reilu, rehellinen ja kunniottava on suhteemme myös kaikkiin yhteistyökumppaneihimme. Ilman teitäkään meitä ei olisi.

Toivon rehellisyyttä myös medialta. Viime päivien mediakohujen väitteisiin vastaamme viikolla 46 ilmestyvässä valtakunnallisessa KauppaSuomi-lehdessä. Samassa lehdessä voitte lukea lisää yrityksemme toiminnasta ja arvoista.

J. Kärkkäinen Oy:llä tai minulla ei ole mitään roolia Pohjoismainen Vastarintaliike tai Pohjoinen Perinne –yhdistyksen kanssa. Lehtikirjoituksissa mainitun Magneettimedian olen luovuttanut pois 2013. Julkaisemme nyt KauppaSuomi -nimistä Suomen laajalevikkisintä mainosjulkaisua, joka keskittyy teemojensa mukaisesti kuluttajien jokapäiväiseen elämään, kuten asumiseen, harrastuksiin, työhön ja vapaa-aikaan, sekä niihin liittyviin tuotteisiin. Median esiin nostamia ”aatteita” ei ole luettavissa edes mielipidepalstalla, jonka lopetimme syksyllä.

Lehtikirjoittelun sijasta toiveeni on keskittyä J. Kärkkäinen Oy:n liiketoiminnan ja yhteistyömme kehittämiseen. Jos teillä tulee jotain kysyttävää yhteistyöstämme tai liiketoiminnastamme, vastaan mielelläni kysymyksiinne.

Juha Kärkkäinen

toimitusjohtaja

Lähde: Karkkainen

Katso myös: