Euroopan islamisoimis-suunnitelma, Tariq Ramadan, Hassan al Banna.

1
Mainos

Suunnitelman Euroopan islamisoimiseksi maahanmuutolla ja lisääntymisellä voidaan katsoa käynnistyneen ’Muslimiveljeskunnan’ perustamisesta Egyptissä v.1928. Silloin ääri-islamisti Hassan al Banna asetti tuon tavoitteen. Al Banna ymmärsi sen, mitä näki jo silloin ympärillään: Länsimaisen avoimen yhteiskunnan mukava elämä  kiehtoo muslimimaidenkin asukkaita enemmän kuin keskiaikaisen kultin puristuksessa sinnittely. Al Banna näki ainoksi mahdollisuudeksi tuhota Eurooppa, koska rinnakkaiselo tuhoa väistämättä islamin.

Al Banna ja hänen ajatustaan jatkanut Göttingenin yliopiston professori Bassam Tibi asettivat tavoitteekseen islamilaisen Euroopan, jossa vallitsee sharian ”laki”.  Keinoina tavoitteen saavuttamiseen he näkivät rauhanomaisen valloituksen, jonka tuloksena pääsevät sitten hallitsemaan väkivaltaisesti.  Tämän suunnitelman onnistumisen edellytyksenä oli, että ”Allah sokaisee eurooppalaiset, jotka antavat maansa meille vapaaehtoisesti.”

1990-luvulta lähtien eri Euroopan maissa nähty maahanmuuttokriittisten puolueiden esiinmarssi, -mm. persut Suomessa. Tanskan Kansanpuolue, etc., on horjuttanut uskoa tähän sokaisuun. Siksi onkin nostanut päätään jyrkempi linja, joka haluaa voittaa tappamalla kristyt, eikä tappaa heitä vasta islamin voiton jälkeen.

Seuraavassa ytimekäs kuvaus al Bannan perintöä toteuttavan Hizb ut Tahririn toiminnasta.

Käännös on tanskalaisesta sanomalehdestä Kristeligt Dagblad
11.01.2008.

”On yllättävää, että viime vuonna Wienissä pidetty Euro-Islam-konferenssi ei ole saanut enempää huomiota, koska konferenssi oli tosiasiassa muslimien sodanjulistus Euroopan alkuperäistä väestöä vastaan.

Viime vuonna (v.2007) pidettiin Wienissä konferenssi niin kutsutusta Euro-Islamista. Siinä tunnetut muslimivaltuutetut muotoilivat tulevaisuuden vision Euroopasta Islamin vallan alla. Tuossa tilaisuudessa Mustafa Ceric, Bosnian Suurmufti kuvaili tulevaa Islamin aikakautta, joka pitäen mallinaan maurilaista Espanjaa ja Osmannien Etelä-Eurooppaa korvaisi kristinuskon.

Osallistujien joukossa oli myös kaikkialla läsnäoleva professori Tariq Ramadan. Hän julisti, että suunnitelmat Euroopan islamilaistamisesta täytyy pitää yleisöltä salassa.

tariq-ramadanHe sopivat myös, että ensimmäisenä askeleena on varmistaa Sharia-lain voimaantulo siten, että ”ainakin alussa Sharia esitetään rinnakkaisena lainsäädäntönä Euroopan maille”. Mitä tulee yksityiskohtiin Sharia-laista, ne täytyy pitää poissa julkisista keskusteluista niin pitkälle kuin mahdollista.

On yllättävää, että nämä konferensissa tehdyt julistukset eivät ole julkisuudessa saaneet paljon huomiota osakseen. Joko sellaiset tulevaisuuden näkymät Islamista näyttävät liian mielikuvituksellisilta tullakseen otetuksi vakavasti tai todellisuus sopii niin huonosti kuvaan Islamista, mikä hallitsee ”kaikkitietävää” Euroopan kulttuurieliittiä, että he tukahduttavat sanotun tosiasian.

Tämä koskee myöskin problemaattista professori Tarq Ramadania, jonka julistukset olivat kaikkein huolestuttavimpia. Hän julisti, että hänen todelliset tarkoituksensa Euro-Islamista täytyy pitää yleisöltä salassa. Mikä kummallinen kovaksikeitetty julistus kokouksessa, josta hän tietää, että lehdistö raportoi siitä. Perustaako hän vain aivan kyynisesti laskelmansa ”uskottomien” yleiseen tukahduttamismekanismiin?

Vaikka paljon Tariq Ramadania koskevasta rankasta kritiikistä ja hänen versiostaan Euro-Islamista on tehty tunnetuksi, sillä on ollut vain vähän vaikutusta hänen maineeseensa modernina, maltillisena eurooppalaisena muslimina, joka työskentelee vakavasti muslmien rauhanomaisen integraation hyväksi Läntisessä maailmassa.

Tariq Ramadan on yhä arvostettu vieras, joka kutsutaan usein virallisiin konferensseihin kaikkialla Euroopassa, varsinkin Skandinaviassa, missä hänelta muun muassa pyydetään konsultointiapua asiantuntijana keinoista, joilla ratkaista muslminuorten radikalisoitumisongelmat; ja hän on hyvin kunnioitettu nuorten, hyvin kasvatettujen tanskalaisten muslimien keskuudessa.

Tultakoon erityisesti mainituksi, että Tariq Ramadanilla on vaikutusta järjestöihin nimeltä ”Kriittiset Muslimit”, jonka johtaja on Sherin Khankan, ja ”Muslimit Vuoropuhelussa”, jonka jäseninä on sellaisia tunnettuja henkilöitä kuin Mona Sheikh*), Asmaa Abdol-Hamid*) ja Abdul Wahid Pedersen*).

Sherin.Ramadan-Tanska2002Sherin Khankan ja Ramadan Tanskassa (!) v.2002.

Muslimien ei ole oikeastaan sallittu asua uskottomien maassa. Ainoastaan, jos he julistavat uskonsa Allahiin ja Muhammediin julkisesti se voidaan sallia. Tämä tarkoittaa käskyä toimia muslimilähetyssaarnajina.

Tämä tehdään ensisijaisesti tekemällä Islamin tunnustuksia ja tekemällä itsenä samanaikaisesti näkyväksi julkisuudessa. Tariq Ramadan ehdottaa myös, että nimen ”Sodan Talo”, jolla perinteellisesti tarkoitetaan ”uskottomien” hallitsemioa alueita, sijasta niitä täytyy nyt kutsua nimellä ”Tunnustuksen Talo ”. Hän ajattelee tämän nimen ilmaisevan sitä, että siellä on käynnissä islamilainen lähetystyö, eikä todellinen sota.

Tariq Ramadanin menetelmä osoittaa tiettyä eroavaisuutta sotaisaan islamilaisuuteen nähden, mutta päämäärä on aivan sama. Molemmat ryhmät haluavat Euroopan Islamin vallan alle. Tariq Ramadan on väkivallan käyttöä vastaan Euroopassa, koska se saattaa pilata mahdollisuudet saattaa Euro-Islam päätökseen. Kuitenkin Tariq Ramadanin lausunnot väkivallan käytöstä islamilaistamisesssa ovat todella hyvin kaksimielisiä.

QaradawiQaradawi on Lähi-Idässä yksi vaikutusvaltaisimmista Sunnimuslimien oppineista, jonka nimi on liitetty monien vuosien ajan fanaattiseen järjestöön nimeltä Muslimiveljeskunta. Tariq Ramadanin isoisä, Hassan al-Banna, perusti tämän vuonna 1928 Egyptissä. Tähän lisätään, että hän on Fatwan ja Tieteen Euroopan Neuvoston tunnettu jäsen, joka yrittää näytellä voimakasta roolia Euroopan Muslimien pääneuvostona. Qaradawi on sanonut, että Islamin päämäärä on valloittaa Eurooppa samoin kuin USA käyttämällä menetelminä islamilainen lähetystyö, propaganda ja saada vaikutusvaltaa painostusryhmien avulla.

Qaradawi vasemmalla.

On sanottu, että Qaradawi on painanut ratkaisevat sormenjäljet paperiin, jota kutsutaan nimellä ”Projekti”, vuodelta 1982, joka määrittelee pitkän, yksityiskohtaisen aikataulun (yli 100 vuoden aikajaksolle) Euroopan ja USA:n soluttamiseksi ja lopulliseksi valloittamiseksi. Tämä aikataulu sattuu tarkasti yhteen niiden julistusten kanssa, joita tehtiin Wienin konferenssissa viime vuoden keväällä.

Paperi löydettiin, kun Sveitsissä sijaitsevaan luxuskotiin tehtiin ratsia marraskuussa 2001. Sen omistaja oli Yousseff Nada, Ramadanin perheystävä monien vuosien ajalta, Muslimiveljeskunnan kansainvälinen johtaja, ja Luganossa sijaitsevan Al-Taqwa-pankintoimitusjohtaja, joka kuten siltä näyttää, on rahoittanut al-Qaedan ja Hamasin Islamilaista terrorismia.

YoussefNada

Youssef Nada oikealla.

Tariq Ramadanin mukaan lähetystehtävä tulee antamaan Euroopan muslimeille takaisin heidän itsetuntonsa, arvoasemansa ja elämän tunteen, joita niin monilla muslimeilla ei ole. Muslimien täytyy tulla ulos itsepuolustuksen asemistaan ja hypätä julkiselle areenalle aktiivisina kansalaisina antamalla muslimien äänen kaikua kansallisissa parlamenteissa vaatien oikeutta.

Kun Tariq Ramadan käyttää sanaa oikeus?, täytyy huomata että hän tarkoittaa Islamilaista oikeutta, so. Shariaa. Tämä on Allahin laki, joka hallitsee oikeusasioita, samoin uskonnollisia ja sosiaaliasioita. Myös ”Projekti” rohkaisee muslimeita osallistumaan aktiivisina kansalaisina, mikä on soluttautumisen yksi ratkaisevista strategioista.

Tariq Ramadanin rohkaisulla aktiiviseen kansalaisosallistumiseen, tunnustamiseen (lähetyssaarnajina) ja poliittiseen taisteluun ”Islamilaisemman oikeuden” puolesta on ollut hyvin tärkeä merkitys monille nuorille Tanskan muslimeille, jotka kävelevät kaduilla osoittamalla yleisölle näinä vuosina innokasta sitoutumistaan uskontoon.

Kun Asmaa Abdol-Hamid halusi ehdottomasti käyttää huivia Folketingetissä (Tanskan parlamentti), se oli vain islamilainen poliittinen koekaniini nähdäkseen kuinka pitkälle Islam voi mennä Sharia-lain kanssa. Huivi on yleensä hyvin radikaali Sharian hyväksymisen symboli, ja se leviää kaikkialla, missä tahansa Veljeskunta saa innokkaita kannattajia.

Naisten kontrolli on perustavan laatuista poliittiselle Islamille. Tässä yhteydessä on mielenkiitoista huomata ”Projektiin” liittyen, että heidän aikatauluunsa kuuluu käyttää Euroopan poliittista vasemmistoa (väliaikaisesti) ensimmäisenä askeleena liittolaisena tiellä Läntisen maailman islamilaistamiseen. Heidän todellisen päämääränsä salaaminen ja kieltäminen on myös selvästi mainittu ”Projektissa”.

tibiEuro-Islamin alkuperäinen idea. jonka Bassam Tibi, entinen Göttingenin Yliopiston professori esitteli, oli että Islamin pitäisi Euroopassa mukautua eurooppalaisiin demokraattisiin kulttuuriperinteisiin, joiden kautta he voisivat edetä poliittiseen yhteenottoon ja siten pakottaa ottamaan käyttöön Sharia maan lakina. Tariq Ramadan ja Islamo-fasistinen Veljeskunta otti käyttöön idean, mutta käänsi koko asian ylösalaisin sillä tuloksella, että tänään Euro-Islamin kannattajat osoittavat selvästi heidän visionsa Euroopan Islamilaisesta poliittisesta ja uskonnollisesta hallintavallasta.

Bassam Tibi oikealla.

Mielikuvituksellista? Varmasti, mutta mielituksellinen poliittinen liike on aikaisemminkin yllättänyt Euroopan hänen (naisen) vuoteessaan. Uusi asia on, että näky tulevasta Islamin valloituksesta perustuu siirtolaisuuteen, joka on mittasuhteiltaan niin valtava, että sitä ei ole koskaan aikaisemmin nähty maailman historiassa.

Tosiasiassa Wienin kokous viime vuoden keväällä oli muslimien sodan julistus Euroopan alkuperäisille väestöille. Milloin Euroopan vastuunsa tunteva henkinen ja poliittinen eliitti kykenee näkemään kirjoituksen seinällä? Ehkäpä Euroopan rauniot voidaan vielä kuitenkin estää. Di-gold

asmaa-039*) Mona Sheikh, Hitzb-ut-Tahrir’ in jäsen, jota lehdistö haastattelee usein.

Asmaa Andol-Hamid oikealla.

Asmaa Abdol-Hamid, Ehhedslisten’ in (poliittinen vasemmistopuolue) jäsen, yritti päästä Tanskan parlamettiin ja sai aikaan yleisössä hälytyskellojen soimisen.

ImamAbdulWahidPedersenAbdul Wahid Pedersen, tanskalainen, joka kääntyi Islamiin ja josta on tullut Islamin tärkeä agitaattori. Oikealla.

 

 

Mainos

1 KOMMENTTI

  1. Muuten hyvä artikkeli mutta Persuthan eivät koskaan ole olleet maahanmuuttoa vastaan. Soinihan on varjo-opposition johtajana komentanut ja pitänyt Persut ruodussa ja maahanmuuton kannattajina.

VASTAA: Sana vapaa. Jokainen vastaa omista kommenteista.