Segregaatio ja valkoisten syrjättäminen etenee vauhdilla Britanniassa

2
Mainos

Open Democracy raportoi, että valkoisten britannialaisten ja muualta tulleiden segregaatio etenee, mitä asuinalueisiin tulee ja etenkin kaupungeissa. Toisaalta muukalaisperäiset taas yhä enemmän sekoittuvat toisiinsa suhteessa asuinalueisiin.

Tämä tarkoittaa siis sitä, että valkoiset britit hakeutuvat erilleen vierasperäisistä, kun taas aiemmin enemmän enklaaveissa eläneet muukalaisperäiset asuvat yhä enemmän sekoittuneena samoilla asuinalueilla.

On selvää, että viranomaisten toimesta asiaa pidetään kielteisenä. On odotettavaa, että muukalaisperäisiä pakkoasutetaan valkoisten asuinalueille, joista valkoiset kuitenkin taas pakenevat muukalaisperäisiä.

 

Tälle ilmiölle tunnetaan termi chasing down the last white – eli jahdataan kiinni viimeinenkin valkoinen (muukalaisilla). Muun muassa Yhdysvalloissa ollaan aktiivisesti harrastettu valtaväestön asuinalueiden pakkomuukalaistamista.

Suomessakin viime vuonna, 2015, kun maahamme kohdistui holtiton siirtolaistsunami, viranomaiset pyrkivät levittämään muukalaiset joka puolelle Suomea mahdollisimman tasaisesti, jotta osin vaarallisia muukalaisia olisi pakko pelätä aivan joka paikassa.

 

Alueilla, joissa aiemmin oli tavallista vähemmän valkoisia brittejä on tapahtunut valkoisten brittien liikettä poispäin ja muukalaisperäisten siirtymistä näille alueille. Valkoiset myös poistuvat kaupunkien keskustoista ja muukalaiset valtaavat ne joko siirtolaisuuden tai sikiämisen kautta.

Vuosien 2001 – 2011 välillä 620 000 valkoista brittiä pakeni Lontoosta. Lontoosta paenneista briteistä 75% oli valkoisia. Samalla aikavälillä valkoisten osuus briteistä romahti tasolta 86,8% tasolle 79,8% – vain kymmenen vuoden aikana.

Tällä kehitysvauhdilla valkoisten brittien osuus Britannian väestöstä olisi:

  • 2021: 72.8%
  • 2031: 65.8%
  • 2041: 58.8%
  • 2051: 51.8%
  • 2061: 44.8%
  • 2071: 37.8%
  • 2081: 30.8%
  • 2091: 23.8%
  • 2101: 16.8%
  • 2111: 9.8%
  • 2121: 2.8%
  • 2131: 0%

Lontoon väestöstä 70% on jo nyt muukalaisperäistä ja kaupungissa on muslimipormestari. Tunnettu valkoisten brittien työväenluokkainen kaupunginosa ja sen Cockney-kulttuuri on jo nyt tuhoutunut.

 

Kehitys on samanlaista kaikissa länsimaissa ja Yhdysvalloissa valkoinen eurooppalaisperäinen väestö uhkaa jäädä vähemmistöksi jo noin vuonna 2044. Yhdysvallat muutti radikaalisti maahanmuutopolitiikkaansa vuonna 1965.

Suomi on trendistä noin 50 vuotta jäljessä, joten Suomessa vastaava kantaväestön syrjäyttäminen voisi tapahtua ehkä vasta 2094.

Ilmastopakolaisia on arveltu olevan vähintään 250 miljoonaa vuoteen 2030 mennessä. Heidän vastaanottamisensa lisäisi Euroopan väestöä 50% jo seuraavan 15 vuoden aikana, jolloin jo melkein puolet Euroopan väestöstä olisi muukalaisperäistä.

On mahdollista, että nämä kehityssuunnat johtavat koko Eurooppalaisen sivistyksen täydelliseen tuhoutumiseen kolmansien maiden väestöjen tuodessa lähtömaiden ongelmat mukanaan.

Mainos

2 KOMMENTIT

  1. Ei tätä tarvitse omaa maata kauemmas katsella. Katsokaapa mitä amerikkalaisen sotateollisuuden konsultti, Deagel ennustaa Suomelle ja koko maailmalle väkimäärän muutoksesta:

    http://www.deagel.com/country/Finland_c0071.aspx

    Katsokaa miten ostovoima ja muut ovat myös muuttuneet. Mutta muistakaa että lukuja viilataan koko ajan. Sillä ennen matu-vyöryn aloittamista, Suomen kansan lukumääräksi oli lasketti 3.9 miljoonaa ihmistä. Matuvyöryn alettua se korotettiin 4.1 miljoonaan ja nyt se on korotettu 4.8 miljoonaan. Näistä muutoksista nähdään selvästi se että suomalaisten määrä pysyy vakiona, vaikka suomen kansalaisten (= matujen ja ulkomalaiasten) määrä kasvaa. Siis jo nyt tiedetään että seuraavan kahdeksan vuoden aikaan Suomeen rahdataan 700 000 matua (tai niitä syntyy) lisää !!! Tästä olisi puhuttava.

    Myös nykyinen kansan määrä on korotetu 5.3 miljoonasta 5.5 miljoonaan henkilöön. Siis 200 000 matua on tullut lisää puolen vuoden aikana. Pitänee paikkansa.

    Kahdeksan vuoden päästä siis suomalaisia on tuo 3.9 miljoonaa joista 1/-3 osa on eläkkeellä. Sitten meillä on 900 000 taistelukuntoista henkilöä maassamme joka tarkoittaa että heitä on yhtä paljon kuin taistelukuntoisia suomalaisia. Poislukien se että heidän ei tarvitse pyörittää yhteiskuntaa. He keskittyvät vain omaan agendaansa.

    Jos näitä matuja ei saada maasta ulos hyvin nopeasti, olemme 10 vuoden päästä muslimien hallinnoima maa-alue. Sitäkö suomalaiset haluavat lapsilleen? Siihenkö nykypolitikot haluavat Suomen ajaa?

    Herätkää !! On aika aloittaa ajojahti maassa laittomasti oleskelevien suhteen. Sekä viipymättä sulkea rajat ulkomaalaisilta. Suomeen ei tarvita yhtään matua niin pitkään kun omaa kansaa on työttöminä ja asunnottomina.

VASTAA: Sana vapaa. Jokainen vastaa omista kommenteista.