Tuomio kaikilta osin väärin: Saido Mohamedin sisko valittaa Hovioikeuteen 44000€ Kela petoksesta

4

Helsingin vihreiden kuntavaaliehdokkaan Saido Mohamedin sisko on ilmaissut olevansa tyytymätön saamaansa petostuomioon.

Vuonna 1963 syntynyt sisko tuomittiin viime viikolla Helsingin käräjäoikeudessa vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen vankeuteen törkeästä petoksesta.

Mohamedin sisko on ilmoittanut tyytymättömyytensä tuomioon sen kaikilta osin. Kihlakunnansyyttäjä Emma Hakala kertoi jo aikaisemmin Helsingin Uutisille, ettei aio valittaa tuomiosta. Osapuolilla on tuomion antamisesta seitsemän vuorokautta aikaa ilmaista käräjäoikeudelle tyytymättömyytensä tuomioon. Helsingin uutiset

Saido Mohamedin (vihr.) ura Helsingin kaupunginvaltuustossa päättyy näillä näkymin ensi kevääseen. Hän toimii nyt varavaltuutettuna.

Helsingin vihreiden puheenjohtaja Maria Halonen ei näe tilannetta erityisen huolestuttavana puolueen kannalta.

– Saido on itse kertonut puolueelle tästä tilanteesta ja ilmoittanut samalla vetäytyvänsä kuntavaaliehdokkuudesta. Häntä ei ole tuomittu mistään rikoksesta, eikä häntä ole epäilty eikä edes kuulusteltu asiasta, Halonen muistuttaa.

Siitä, onko tällä tapauksella vaikutusta vihreiden maineeseen, Halonen ei omien sanojensa mukaan ole kovinkaan huolissaan.

Halosen kommenteista herää kysymys onko tämä  Vihreiden arvojen mukaista toimintaa?

Käräoikeus katsoi selvitetyksi Saido Mohamedin käyttäneen petoksella hankitut rahat itse, Mohamed ei saanut tuomiota vaan hänen siskonsa.

Miksi Saido Mohamedia ei tuomittu petoksella hankittujen rahojen käytöstä?

Asiasta uutisoi Helsingin uutiset alkuperäinen artikkeli

4 KOMMENTIT

  1. Löytyykö tässä maailmassa vielä oikeutta, jotta röyhkeät varastajat saavat ansionsa mukaan. Tuollainen esim. vain yllyttää muita mutiaisiakin koettamaan samaa kieroutta. Häpeäisi tuokin emakko tekojaan ja tulisi julkisuuteen esittämään pahoittelunsa, mutta tuskinmpa. ..

  2. Tottakait tuomio oli väärin koska miksi somali ei saisi nostaa tukirahoja kahdesta maasta samaan aikaan 10 vuoden ajan. Ihan rasismia ja syrjintää.

  3. Kyllä tästä varmasti vielö syytteet tulee. Eikä todennäköisesti jää vain rahojen kavaltamiseen. Saidolle on luvassa pitkä kakku ehdotonta.

    Avunanto tai törkeä petos, jatkettu törkeä kavallus, väärä vala, perätön lausuma tuomioistuimessa, oikeuden harhaan johtaminen… lista on pitkä. Eikä petos/kavallus todennäköisesti rajaudu vain Kelan maksamiin lapsilisiin, Kelallehan on pitänyt ilmoittaa osoite jossa tukea saanut henkilö asuu suomessa eli mahdollisesti on myös pidetty asuntoa ja kerätty asumistukea sekä vuokrattu asunto edelleen, tällainenkin on mahdollista.

    Oma veikkaukseni on, jos Saidolla on yhtään hajua tulevasta tuomiosta, että ottaa tai on jo ottanut jalat alle ja karkaa oikeutta pakoon esim. Somaliaan.

    Hänestähän ei ole kuulunut mitään pariin päivään, joten liekö enää Suomessa?

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.