Näkökulma: Husun puukotus & kyllähän suomalaisetkin!

Nyt kun sitten odotellaan totuutta siitä perkasiko kantikset uussuomalaisia Pähkinärinteessä, on aika muistuttaa etupainoisesti, että jos näin on, niin suvakit huutaa kohta helvetinmoisessa kuorossa, että kyllähän suomalaisetkin.

Isontalon Antti ja Rannanjärvikin kaivetaan haudastaan, Mannerheim leimataan teurastajaksi ja Risto Ryti maanpetturiksi. Me kaikki saamme kuulla olevamme vähintään natseja ja syyllisiä kaikkien sotien kaikkiin uhreihin ja jokaisen kansamurhan jokaiseen yksityiskohtaan.


Paskaa kaadettaessa kaikkien kantasuomalaisten ja meidän sankareidemme niskaan unohtuu se, että sikäli kun puukkohippailijat oikeasti lähtivät laskemaan ilmoja uussuomalaisista, mistä tähän on tultu.

Puolustelematta väitettyä tekoa tietenkään lainkaan, on selvää, että jossain kohtaa se raja aina kulkee. Jos rajoja ei saada kiinni ja kantaväestöä raiskataan, seksuaaliahdistellaan ja lopulta joukkopuukotellaan isänmaan multiin, jossain vaiheessa mitta tulee täyteen, kun poliisi ei suojele eikä poliitikko kuuntele.

Kaikki puheet dialogista, ei-vihasta ja ei-pelosta kaikuu kuuroille korville, kun suomalaisnaiset makaa verilätäköissä Turun toreilla ja Sipiläkin ylimielisesti sanoo poliitikon taitavin sanankääntein, jotka kuulostavat siltä, että jotain tehtäisiin, mutta tarkoittavat sitä, että tasan tarkaan yhtään mitään ei aiota tehdä kantaväestön ahdingon helpottamiseksi.

Samalla varmuudella kuin päivä seuraa iltaa, jokaiseen voimaan on vastavoima. Jos valtio jättää kansan heitteille ja muukalaisten teurastettavaksi asettumatta sitä suojelemaan, on vain ajan kysymys milloin se alkaa jakaa korpilakia eliiteiltään kyselemättä ja silloin on herran kädessä kenen kohdalle se sattuu osumaan.

Näin ei saisi tapahtua, toivottavasti niin ei ole tapahtunut, mutta jos niin jo kävi, tilanne ei sillä parane, että poliittinen eliitti ja paperimedia karkaa suunnattomaan raivoon kantaväestöä kohtaan ja heittää lietettä ja lantaa kaiken sen niskaan, mikä on Suomen kansalle pyhää.


Mitään hyvää ei siitäkään seuraa, jos eliitti ja sen media lähtee järjettömiin mielipidevainoihin ja raivopäissään DDR-sensuurin tielle, kun kansa ei tottele parempiensa auktoriteettia omissa hautajaisissaan. Se vain ajaa yksittäistapauksia harkitsevat syvemmälle maan alle ja vastalauseet purkautuu sieltä sitten suorana toimintana.

Me voimme vain toivoa, että väitetty teko on vain väitetty. Sikäli kun se ei sitä ole, pelkäänpä, että maamme eliitti ja paperimedia kostaa sen täysimittaisesti syyttömille suomalaisille, joilla ei ole asiaan osaa eikä arpaa.

En tiedä onko se vihaa vain rahvasta kohtaan vai sekoittuuko joukkoon luokkavihaa, vai onko kyse etnisestä vihasta eli rasismista, kun paperimedia ja poliittinen eliitti riepottelee kansaansa omista virheistään. Vai onko se vain pohjimmiltaan huonoa omaatuntoa, jota ei voida myöntää ja se verhotaan raivoon, jonka varassa tehdään kantasuomalaisista syntipukkia ylemmän roskaväen raskaisiin virheisiin?

Tai ehkä eliittiä ja paperimedian vaikuttajia vain raivostuttaa, kun Isontalon Antti ei tottele omistajaansa ja Rannanjärvikin vain vittuilee.

Jos nyt ei käynyt jo huonosti, niin se on vain ajan kysymys, ellei tähän maan saada jotain tolkkua, rotia ja järjestystä. Koko maahan on tuuliajolla ja selvitystilassa – ja siitä on turha syyttää kansaa, joka on jo todettu muukalaisvihamieliseksi, rasistiseksi ja muutenkin kelvottomaksi – eikä sitä sen takia ole kuunneltu tähän mennessäkään eikä ilmeisesti aiota kuunnella vastakaan.

Paskaako suomalainen nyt suomalaisten asioista ymmärtäisi, mutta se on liiallinen toive, etteikö yksittäistapauksia syntyisi toisella puolella, miten huonosti se sitten on määriteltykään, jos niitä syntyy jatkuvasti toisella puolella ja jos viranomaiset ja poliitikot eivät tee yhtään mitään muuta kuin jeesustelevat.

Oli väitetty tapaus väitetty tai ei, se taho, jonka olisi aika mennä itseensä ja syvälle ei ole kansa, vaan Suomen mediaeliitti ja politiikan ylin taso, jonka viesti Suomen kansalle on tähän asti ollut vain ja ainoastaan se, että ottakaa siirtolaisten tuoma väkivalta mukisematta vastaan ja pitäkää turpanne kiinni.

Kansaa on ihan turha syyttää. Ettehän te sitä ole missään vaiheessa kuunnelleet.


5 thoughts on “Näkökulma: Husun puukotus & kyllähän suomalaisetkin!

  • 22.8.2017 at 09:36
    Permalink

    Ne kaikki musut vois puhkoa.

    Reply
  • 22.8.2017 at 10:01
    Permalink

    Onneksi noiden rullahuulien älämölöä ei tarvitse ottaa tosissaan. Ne kun on vääräuskoisia.

    Reply
  • 22.8.2017 at 10:28
    Permalink

    On se jännä miten kaikenlaiset husut ja tutsut aina löytävät rasistisia motiiveja toisen suuntaisista yksittäistapauksista, mutta ei toisensuuntaisista joukko ja sarjatapahtumista. Husu lienee käynyt shariakoulunsa huolella ja oppinut taqiyansa ja kitmaninsa.

    Husuterveiset husulle.

    Reply
  • 22.8.2017 at 10:32
    Permalink

    P.S. Itäkeskus on hieno paikka, se on ihan kuin se lähi-itä ja somalia mistä kaikki somput kertoo pakenevansa koska on niin paska mesta…. eiku hetkinen siis juu. Tai siis nuiinii se on niin hieno paikka et en kyl itsekkään käy siellä koskaan muuten ku photoops tilaisuuksissa turvamiesten ja toimittajien kanssa. Hieno paikka. Paljon Huzuja, paljon jännää, paljon hienoa. Kyllä.

    Reply
  • 22.8.2017 at 10:51
    Permalink

    Eikö näiden somalien pitäisi jo plkkuhiljaa palata kotimaahansa?
    Turvapaikan pitäisi olla määräaikainen ja sitten kotiin. Eikä mitään kotouttamista, mahdollisimman nopeasti pois maastamme.

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *