Työttömien työnhakijoiden määrä väheni heinäkuussa

1
Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli heinäkuun lopussa yhteensä 329 000 työtöntä työnhakijaa. Se on 49 400 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi edellisestä kuusta 8 900:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.

Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 106 100, mikä on 21 000 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 115 700 eli 15 600 vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 9 100 vähemmän kuin edellisen vuoden heinäkuussa eli yhteensä 45 700. Nuorten työttömyyksistä päättyi ennen kolmen kuukauden työttömyyttä tammi-heinäkuussa keskimäärin 63,2 prosenttia, mikä on 2,5 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Uusien avoimien työpaikkojen määrä lisääntyi

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin heinäkuun aikana 39 200 eli 3 200 enemmän kuin edellisen vuoden heinäkuussa. Kaikkiaan TE-toimistoissa oli heinäkuussa avoinna 75 200 työpaikkaa, mikä on 7 500 enemmän kuin vuosi sitten.

Koko maassa oli lomautettuna heinäkuun lopussa 22 300 henkilöä, mikä on 9 300 vähemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Kokoaikaisesti lomautettuja oli yhteensä 13 900 henkilöä, mikä on 7 700 vähemmän kuin edellisen vuoden heinäkuussa.

Työnantajien ennakkoilmoitukset tulevista lomautuksista ovat lisääntyneet. Ennakkoilmoitusten mukaan on mahdollista, että 700 henkilöä lomautetaan lähitulevaisuudessa, mikä on 100 enemmän kuin vuosi sitten. Tulevien lomautusten määrä laski kesäkuusta heinäkuuhun 400:lla.

Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli heinäkuun lopussa 99 800 henkilöä, mikä on 400 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Näitä palveluita ovat esimerkiksi palkkatuki, työvoimakoulutus, työkokeilu ja omaehtoinen opiskelu.

Tilastokeskus: Työttömyysaste 7,5 prosenttia

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli heinäkuussa 31 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste oli 72,0 prosenttia, mikä on 0,9 prosenttiyksikköä korkeampi kuin edellisen vuoden heinäkuussa. Työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli 207 000, mikä oli 6 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 7,5 prosenttia eli 0,3 prosenttiyksikköä matalampi kuin vuotta aiemmin.

Työnvälitystilaston ja työvoimatutkimuksen keskeiset erot

Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastoon ja tulevien lomautusten erillisseurantaan, sekä Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen. TEM:n Työnvälitystilaston lähteenä on TE-toimistojen asiakasrekisteri, kun taas Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on otostutkimus.

TEM:n Työnvälitystilastossa työttömyyden määritelmänä on, ettei henkilöllä ole työsuhdetta eikä hän työllisty yritystoiminnassa. Lisäksi Työnvälitystilastossa kokoaikaisesti lomautetut luetaan työttömiin, mutta päätoimisia opiskelijoita ei. Tilastokeskuksen Työvoimatutkimuksen työttömyyden määritelmä on tiukempi: se edellyttää työttömiltä aktiivista työnhakua edeltävien 4 viikon aikana ja valmiutta ottaa työtä vastaan seuraavien 2 viikon aikana. Kansainvälisesti vertailukelpoisena Tilastokeskuksen työvoimatutkimus tuottaa viralliset työttömyysluvut.

Lähde: Työ ja elinkeinoministeriö

1 KOMMENTTI

  1. Kukaan ei tainnut kiinnittää huomiota siihen miksi työttömiä oli tuo 21000kpl vähemmän kuin ennen. Vai kiinnittikö?

    Työttömiä on vähemmän siksi että pitkäaikaistyöttömiä siirrettiin eläkkeelle tuo 21000kpl. Sukulainenkin, joka on ollut kohta 10 vuotta konkurssinsa jälkeen työttömänä, pääsi eläkkeelle vaikka ei vielä ole täyttänyt edes 60 vuotta.

    Eli, valtiovalta kusettaa kansaa valehtelemalla että työllisyystilanne olisi parantunut koska ”vienti vetää”. Se mikä Suomesta on kasvattanut vientiä on VILJA !! Suomesta viedään viljaa Amerikkaan, ja nimenomaan etelä-amerikkaan. Sitä rahtaa Kesko 39 miljardin vuosivauhtia ja vauhti sen kun kasvaa. Ja tuo takaisin mustan lehmän lihaa, sitä hormooni- ja antibiottilihaa.

    Niin että, kannattaa pitää sukanvarret tiukassa vielä pitkään. Sanoisin että pahin on ohi 15 vuoden päästä. Nyt on tilanne että lähes kaikki kulutus vie rahat Suomesta pois. Pitää odottaa että Suomessa aletaan jälleen valmistamaan tuotteita ja niitä sitten voi ostaa. Siihen asti täytyy pidättäytyä ulkomaalaisten yritysten tukemisesta.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.