Rinteeltä tärkeä avaus perhepolitiikasta

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne vaati Suomelle laaja-alaista perhepoliittista strategiaa puhuessaan eduskuntaryhmälleen Kouvolassa.

Rinteen mukaan Suomessa syntyy tänä vuonna ensimmäisen kerran vähemmän lapsia kuin sitten 1860-luvun nälkävuosien. Rinne kutsuu tilannetta vakavaksi.

Suomeen syntyi vuonna 2016 vain 52 645 lasta, joka on koko Suomen itsenäisyyden ajan pienin ikäluokka. Kokonaishedelmällisyysluku oli viime vuonna vain 1,57 kun sen tulisi olla hieman yli kaksi.

Puheenjohtaja Rinne ilmoitti käyttäneensä tarkoituksella vanhahtavaa sanaa ”synnytystalkoot” saadakseen keskustelua aiheesta aikaan.

”Minua jäi ärsyttämään se, että viesti ei mennyt aiemmin perille”, Rinne täsmensi. Antti Rinteellä on kaksi lasta.

Asiasta kertoi HS.

6 thoughts on “Rinteeltä tärkeä avaus perhepolitiikasta

  • 24.8.2017 at 05:45
    Permalink

    Rinne on myös kova haittamaahnmuuton kannattaja. Johtuisiko siitä demarien alamäki koska puolueseen on pesitynyt monenkirjavaa joukkoa ja välillä näyttää kuin puolue ei eroaisi vihreistä tai vaemmistoliitosta mitenkään. Puolue on livennyt kauas siitä mihin se alunperin perustettiin, eli työväen arvoja ja etuja puolustamaan riistoporvareita vastaan. Nykysin puolue on munaton haihattelija.Todellinen alamäki alkoi Halosen aikana ja Lipponen lähes tuhosi puolueen omien etujensa ajamisessa. Puolueseen nousi suomalaisia rehellisiä työmiehiä vihaavia voimia. Jos suunta ei muutu radikaalisti, kutistuu se rkp:n pikkupuolueen tasolle jossa mesoaa husut omaa agendaansa ym.

    Reply
  • 24.8.2017 at 06:34
    Permalink

    Matuihin ja pakoloisiin käytetty raha olisi suunnsttu lapsiperheitten tukemiseen niin kaikilla perheillä voisi olla 3-4 lasta!

    Reply
  • 24.8.2017 at 08:38
    Permalink

    Onko ihme ,jos kukaan tervejärkinen ihminen ei halua lisää lapsia,kun ottaa huomioon mikä tilanne suomessa ja eurostoliitossa valitsee ja tulee ilmeisesti jatkumaan toistaiseksi!

    Reply
  • 24.8.2017 at 10:19
    Permalink

    Onko tämä demarien myyntitykki huomannut seuraavaa: Suomessa syntyvyys laski, kun ruokaa ooli vähän. Afrikassa ja Etelä-Aasiassa syntyvyys kasvaa eksponentiaalisesti kun ruuasta on kova puute!
    Miten ihmeessä syntyvyyden hirveä kasvu voi olla nälkiintyneissä ja sotaisissa olosuhteissa mahdollista?
    Jos tuolta Afrikasta tulee tänne 1 miljoona joka vuosi, syntyy siellä sinä aikana 3 miljoonaa uutta tulijaa. Taitaa siinä riittää rinteen pesueellakin elätettävää aivan riittämiin

    Reply
  • 24.8.2017 at 10:59
    Permalink

    Meillä OLI perhepolitiikka Kekkosen aikoina. Mutta Koiviston ajoista lähtien (Koiviston konklaavi) Suomen perhepolitiikkaa on tuhottu. Ja Suomen kansalaiset ovat olleet mukana sitä tuhoamassa äänestämällä eduskuntapuolueita.

    Tyhmyydestä sakotetaan, olisiko nyt se aika että ihmiset havahtuisivat ja äänestäsivät muita kuin eduskuntapuolueita?

    Jos ajatellaan muna-kana periaatteella niin tähän pieneen syntyvyyteen, tai se syynä, on Suomessa naisten vähäinen orgasmien saanti. Suomessa naiset harrastavat vähiten euroopan maista seksiä. Tutkijat kysyvätkin miten naiset pystyvät siihen Suomessa:

    https://lust.tz.de/lust/verblueffend-diesem-eu-land-haben-frauen-meisten-orgasmen-zr-8620291.html

    Niin että, kaikenlaisia muutoksia odotellessa…

    Reply
  • 25.8.2017 at 15:07
    Permalink

    Kekkosen jälkeen Suomessa on ollut vallankahvassa joukko maanpettureita ja muita rikollisia, jotka ovat tuhonneet Suomen itsenäisyyden tekemällä siitä yhden provinssin EU-diktatuuriin. He ovat jo tähän mennessä ryöstäneet suurimman osan Suomen kansallisomaisuudest mm. dumppaamalla sitä kansainvälisille keinottelijoille, kuten käy ilmi tutkivajournalisti Seppo Konttisen kirjasta ”Kansallisomaisuuden ryöstö”. Jatkumoa tälle on sitten mm. veroparatiisi-yhtiöitetty sote, ”valinnanvapaus”-verukkeen varjolla; kellä on varaa maksaa voi tälläkin hetkellä tarvitessaan valita kenet tahansa Suomen tuhansista yksityislääkäreistä mistä päin Suomea tahansa!

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.