Tuomiopäivän kello on kaksi ja puoli minuuttia vaille puolenyön

1

Vuosittain siirrettävässä tuomiopäivän kellossa on jäljellä kaksi ja puoli minuuttia maailmanloppuun. Kelloa siirrettiin vuoden vaihteessa puoli minuuttia eteenpäin ja viimeaikaiset tapahtumat Pohjois-Korean suunnalla painostavat viisaria liikkumaan vielä lähemmäs keskiyötä.

Tuomiopäivän kellon avulla havainnollistetaan kuinka lähellä ihmiskunta on olemassaolonsa päättymistä. Vain kerran aikaisemmin kello on ollut lähempänä keskiyötä sillä vuonna 1953 kello siirrettiin kahta minuuttia vaille Yhdysvaltain testattua ensimmäistä kertaa vetypommia ja Neuvostoliiton vastattua kokeeseen omallaan.

Vertailtavia ”kellonaikoja” voisivat olla esimerkiksi Vietnamin sota 1968 jolloin kello oli seitsemän minuuttia vaille. Afganistanin sota alkoi, kylmä sota oli kylmimmillään 1980 ja kello oli seitsemän minuuttia vaille. Intia ja Pakistan kilpailivat ydinaseidensa tehokkuudella ydinkokein 1998 ja tuomiopäivän kello oli yhdeksän minuuttia vaille.

 

1 KOMMENTTI

  1. Maailmapalo on todella lähellä ja sanoin jo vuosi sitten että se alkaa korean niemimaalta. Yksi asia johtaa toiseen ja se on menoa. Pohjois-korealle on annettu liikaa narua ja sitä on vaikea enää ottaa suitsiin. Kiitos venäjä ja kiina kun mahdollistitte tämän.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.