Emma Kari: Aina ajoittain hävettää oma kotimaa ja nyt on sellainen hetki

Kansanedustaja Emma Kari (Vihr) on kirjoittanut kovin sanoin ilmastopolitiikasta sosiaalliseen mediaan.

Emma Kari:
Lähes 200 johtavaa ympäristö- ja ilmastotutkijaa ympäri maailman vetoaa nyt epätoivoisesti EU:n päättäjiin Suomen ravoisasti lobbaamaa EU:n ilmastopolitiikan vesitystä vastaan. EU:n ilmastopolitiikka uhkasi rajoittaa Suomen metsäteollisuuden ja Sipilän hallituksen haaveilemia massiivisia metsähakkuita, jonka takia hallitus käynnisti ennennäkemättömän lobbausoperaation. Lobbausta kuvattiin puhumalla ”talvisodan hengestä”. Ne poliitikot, jotka kuuntelivat ympäristötutkijoita, haukuttiin maan rakoon. Sipilän Suomi haluaa hakata metsiään ilmastosta ja luonnon monimuotoisuudesta välittämättä ja sai tahtonsa läpi.


Välittömästi parlamentin äänestyksen jälkeen kiitokseksi hyvästä työstä lobbausoperaatiota johtaneen keskustan ympäristöministerin poliittinen ykkösavustaja palkattiin Suomen Metsäteollisuus ry:n johtajaksi. Nimistys julkistettiin nopeasti sen jälkeen kun asiasta oli äänestetty Euroopan parlamentissa.

Samaan syssyyn tänään on uutisoitiin, että valtionyhtiö Fortum on tehnyt Suomen mittakaavassa valtavan yrityskaupan osatessaan saksalaisen kivihiilienergiayhtiö Uniperin. Ja kukas vastaa omistajaohjauksesta (eli valtionyhtiöistä) Sipilän hallituksessa? No keskusta. Sama keskusta, joka on ylpeillyt sillä, että heidän linjauksillaan ajetaan kivihiiltä alas. Hankintaa pidetään ilmaston kannalta niin haitallisena, että Suomen valtion energiayhtiön pelätään joutuvan sijoittajien mustalle listalle.

Maailmalla muut vetävät sijoituksiaan pois fossiileista, Suomi sijoittaa niihin. Ja tämän jälkeen on turha väittää, ettei Suomella ole vaikutusvaltaa EU:ssa. Kyllä on. Me vaan käytämme sitä täysin vastuuttomalla tavalla. Tästä tulevat sukupolvet eivät meitä kiitä. Ja se hävettää.

Emma Kari facebook

11 thoughts on “Emma Kari: Aina ajoittain hävettää oma kotimaa ja nyt on sellainen hetki

  • 28.9.2017 at 19:58
    Permalink

    Minua hävettää vihervassarit jatkuvasti, se on valitettavan pysyvää, ei ajoittaista.

    Reply
  • 28.9.2017 at 20:53
    Permalink

    Ei hätää Emma! Suomi on sitoutunut niin moneen muuhun kansanvastaiseen sopimukseen että niillä tämä maa saadaan vihreitten haaveilemaan konkurssitilaan hyvinkin helposti. Ei tarvitse senjälkeen enää emmankaan häpeillä -kehitysmaassa on paljon vapautuneempi tunnelma.

    Reply
  • 28.9.2017 at 21:03
    Permalink

    Emma hyvä. Rajat ovat vielä auki kumpaankin suuntaan. Siksi, jos suomalaisten toiminita hävettää sinua ja sinua hävettää tunnustaa asuvasi Suomessa, niin voit muuttaa esim. sellaiseen maahan jossa on juutalaisia yhteisöjä ja joita pidät ylväämpinä kuin Suomea. Ole hyvä, kukaan ei estele.

    Minua sentään hävettäisi jos isäni olisi ollut osallisena teossa, joka on Suomen rikoslaissa määritelty rangaistavaksi teoksi. Hävettäisi niin, etten ikeäisi naamaani näyttää silloin kun tähän yhteiskuntaan etsittäisi johtajia. Niitä joiden on tarkoitus näyttää omalla toimellaan esimerkkiä niille, jotka eivät ymmärrä toimia oikein.

    Mikä sinun mielestäsi olisi nyt oikea tapa toimia?

    Reply
  • 28.9.2017 at 21:36
    Permalink

    Vieläkin sönköttävät tätä valhetta.Totuus on että maailma on palaamassa takaisin kivihiileen jonka käyttö on laskenut pitkään mutta on nyt tulossa takaisin.

    Reply
  • 28.9.2017 at 23:35
    Permalink

    Minkähän takia se Saksa käyttää niitä fossiilisia polttoaineita voimaloissaan? Vastaus: koska ydinvoima ajettiin alas. Se kun ei tuulivoima yksin riitä pyörittämään maailmaa, ei vaikka vihreä höyrypää kuinka sinnikkäästi näin uskoisi.

    Reply
  • 29.9.2017 at 06:20
    Permalink

    Jälleen kerran ihmetyttää miten vähällä älyllä pääsee eduskuntaan.
    Tällaisille tyhjämyssyille menolippu Pohjois-Koreaan.

    Reply
  • 29.9.2017 at 07:28
    Permalink

    Emma puhuu tulevista sukupolvista, mutta ei jotenkin ymmärrä sitä karhunpalvelusta mitä on itse lobbaamassa rajattoman ruskeamustan siirtolaisuuden puolesta.

    Reply
  • 29.9.2017 at 12:01
    Permalink

    Emma Kari, sinä kuulut siihen idioottilaumaan joka on blokannut minut Twitterissä vain koska olen teidän kanssa eri mieltä.
    Ei ole koskaan ollut niin paljon metsää Suomessa KUIN NYT! Metsä kasvaa ja sitoo hiilidioksidia, siis metsänhakkuut ovat välttämättömiä. Lahoava metsä ei sido hiilidioksidia vaan päinvastoin tuottaa sitä.
    Saksassa Merkel on vihreiden myötävaikutuksella ajanut ydinvoimaa alas. Tulos: Saksa polttaa hiiltä ja tuottaa valtavasti hiilidioksidia. Sen lisäksi pienhiukkaset tappavat vähintään 100.000 eurooppalaista vuodessa. Vihreät eivät siten ole vain idiootteja vaan myös rikollisia!

    Reply
  • 30.9.2017 at 07:40
    Permalink

    Minua hävettää Emma Karin ihannointi kulttuuria kohtaan joka halveksii kristinuskoa,alistaa naisia,eläinrääkkäystä mm.tappamalla uskomusten vuoksi julmalla tavalla.

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *