Laura Huhtasaari ja Pilvi Torsti napit vastakkain presidentin syntyperä-asiassa

5

Eduskunnassa käytiin keskiviikkona kiivasta keskustelua Pilvi Torstin (SDP) lakialoitteesta, jonka ehdotuksen mukaan presidentin ei enää tarvitsisi olla syntyperäinen suomalainen, vaan myöskin myöhemmin elämässään kansalaisuuden saanut kelpaisi maan johtajaksi.

Torstin mukaan 2020-luvun Suomessa ei voi olla sellaista lainsäädäntöä joka kaventaa maahanmuuttajien mahdollisuuksia edetä jopa kansakunnan huipulle saakka.

-”Lainsäädännön pitää olla sellaista, että se ei syrji. Tasa-arvo ja mahdollisuudet kuuluvat kaikille”

Perussuomalaisten presidenttiehdokas, kansanedustaja Laura Huhtasaari kontrasi Torstin avaukseen asettamalla tasa-arvoisuuden puntariin ja vertaamalla sitä perinteisiin ja jopa turvallisuuden vaatimuksiin.

-”Yhdysvalloissa, Virossa ja Liettuassa on tämä sama syntyperävaatimus, enkä minä koe, että se olisi epäoikeudenmukainen tai epätasa-arvoinen. Jos näihin maihin muuttaisin, niin kunnioittaisin sen valtion päätöksiä, mistä perinteistä se valtio pitää kiinni ja millä perusteella siellä voi hakea mitäkin virkaa.

Pilvi Torsti

 

Torstin lisäksi vihreiden Ozan Yanar torppasivat Huhtasaaren puheet perinteistä.

Torsti huomautti ettei Suomen laki enää tee esimerkiksi ministereiden valintojen kohdalla eroa syntyperäisten suomalaisten ja myöhemmin kansalaisuutensa saaneiden välillä.

-”Yli­pää­tään Suo­men oi­keus­jär­jes­tel­mä ei tee eroa syn­ty­pe­räis­ten tai myö­hem­min Suo­men kan­sa­lai­suu­den saa­nei­den vä­lil­lä muu­ten kuin pre­si­den­tin koh­dal­la.”

Torsti haluaa lakimuutoksensa läpi ja toimintaan viimeistään vuoden 2024 presidentinvaaleihin.

 

Lähde: Suomenmaa

5 KOMMENTIT

  1. Jos kerran Amerikan yhdysvalloissa presidentin pitää olla syntyperäinen maan kansalainen niin miksi sitte Obama pääsi presidentiksi?

    Taas kaksi kalkkunaa sai paljon lööppitilaa.

  2. Onneksi presidentin valtaa on karsittu ja saisi karsia lisää. Jos tuo tulee voimaan, ehdottomasti sotavoimien ylipäällikyys pois ja homma johtaa puolustusministeri ja erikseen määrätty kenraali. Presidentti instituution voisi lopettaa muutenkin, kallis jäänne, vähän kuin Euroopan kunikaalliset.

VASTAA: Sana vapaa. Jokainen vastaa omista kommenteista.