18-v. mies välitti amfetamiinia ja muita huumeita 20:lle alaikäiselle Hämeenlinnassa

1
Mainos

Hämeen poliisilaitoksella on tutkinnassa törkeä huumausainerikos. Rikoksesta on epäiltynä 18-vuotias mies, jonka epäillään välittäneen ekstaasia, kannabista sekä amfetamiinia noin kahdellekymmenelle alaikäiselle nuorelle syksyn 2016 ja lokakuun 2017 välisenä aikana Hämeenlinnassa ja lähiseudulla. Esitutkinnassa on selvinnyt, että nuorin huumausaineita hankkinut oli tapahtumahetkellä 14-vuotias.

Rikoksesta epäilty on käynyt huumausainekauppaa sekä internetissä että kasvokkain. Kerralla myydyt määrät ovat olleet käyttöannoksen kokoisia. Miehen epäillään välittäneen huumausaineita muutamalle kymmenelle täysi-ikäiselle alaikäisten lisäksi. Vyyhti lähti purkautumaan poliisin rutiininomaisessa liikennevalvonnassa ilmi tulleen huumausainerikoksen kautta.

Rikoskokonaisuudesta tekee poikkeuksellisen se, että näin suuri määrä alaikäisiä nuoria esiintyy huumausainerikostutkinnan yhteydessä. Tutkinnassa tehtiin alusta saakka tiivistä yhteistyötä poliisilaitoksen Ankkuritiimin kanssa, johon kuuluu poliisin lisäksi sosiaalityöntekijöitä. Yhteistyön ansiosta ilmi tulleeseen nuorten huumausaineiden käyttöön päästiin puuttumaan muutenkin kuin rikosoikeudellisessa mielessä.

Poliisi tiedottaa tapauksesta, koska tutkinnan aikana tuli selvästi esiin, että nuoren huumausaineiden käyttö tuli useille vanhemmille yllätyksenä. Ei ole tavatonta, että sellaisetkin nuoret, jotka eivät itse käytä huumausaineita, törmäävät aineiden käyttöön tai välitykseen iltaisin esimerkiksi kaupungilla liikkuessaan. Tästä syystä näistä asioista olisi hyvä kodeissa puhua jo etukäteen.

Tutkinnassa ilmeni myös, että monilla nuorilla oli vajavaiset tiedot huumausaineisiin liittyvästä lainsäädännöstä ja aineiden käyttöön liittyvistä riskeistä. Kaikki nuoret eivät esimerkiksi olleet tietoisia siitä, että jo huumausaineiden hankkimisen yritys on rangaistavaa. Osa ei myöskään tiennyt, että jos ajaa kannabiksen vaikutuksena alaisena moottorikäyttöisellä ajoneuvolla, esimerkiksi mopolla, syyllistyy rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen.

Kaikkien huumausaineiden hankintaan ja käyttöön liittyy jo itsessään riskejä ja rikosoikeudellisia seuraamuksia. Vaikka nuori, tai kuka tahansa, joka hankkii huumeita, ei itse pidä hankkimaansa huumausainetta kovin vaarallisena, voikin olla että hänelle myydään jotakin ihan muuta kuin mitä hän ajattelee hankkivansa.

Lähde: Poliisi

Mainos

1 KOMMENTTI

  1. Hämeenlinna on sellainen huumeiden käärmeenpesä että kaikki jotka vain kykenevät, muuttavat sieltä pois. Vaikka itse valtakunnallinen kaupankäynti onkin siirtynyt Hämeenlinnasta Forssaan, niin huumeita käyttää niin moni Hämeenlinnalainen, ettei sitä ensisilmäyksellä uskoisi. Vastaavaa käyttäjäprosenttia saa hakea.

    Kuinkas muuten paikallisen jääkiekkoseuran epäviralliset juhlat ovat sujuneet? Vanhaan malliin?

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.