Tehostetussa joukkoliikennevalvonnassa sakotettiin kuljettajia mobiililaitteiden käytöstä ajon aikana

1
Mainos
Poliisi valvoi Helsingissä 11.–17.12.2017 tehostetusti joukkoliikenteen kuljettajia. Tehovalvontaviikolla pysäytettiin eri puolilla kaupunkia yhteensä 172 linja-autoa.

Erityisenä valvontakohteena oli mobiililaitteiden käyttö ajon aikana.

– Poliisi sakotti kymmentä linja-autonkuljettajaa matkapuhelimen käyttämisestä ajon aikana. Kokonaisuudessaan linja-autonkuljettajat noudattivat lakia kuitenkin hyvin. Esimerkiksi punaisia päin ajamisesta heitä ei jäänyt kiinni, sanoo Helsingin poliisilaitoksen komisario Anne Hiltunen.

– Joukkoliikenteen kuljettajilla on isot ajoneuvot ja kyydissä matkustajia. Heillä on omasta turvallisuudestaan huolehtimisen lisäksi iso vastuu sekä matkustajien että muiden tienkäyttäjien turvallisuudesta. Siksi heidän ajokäyttäytymisensä on erityisen tärkeää, Hiltunen muistuttaa.

Mainos

Sekä poliisi että HSL ovat saaneet paljon palautetta joukkoliikenteen kuljettajien ajotavoista, minkä takia poliisi päätti järjestää tehovalvonnan.

– Saimme kansalaisilta jo valvonnan aikana poikkeuksellisen paljon positiivista palautetta esimerkiksi bussipysäkeillä. Matkustajat eivät hermostuneet pienistä viivästyksistä, vaan valvontaan suhtauduttiin hyvin myönteisesti, Hiltunen sanoo.

Bussikuskien luvat kunnossa, muiden kuljettajien joukossa useita etsintäkuulutettuja

Poliisi puhallutti kaikki 172 pysäytettyä linja-autonkuljettajaa. Lisäksi kaikilta tarkastettiin ajokortit ja muilta kuin Suomen kansalaisilta maassaolon edellytykset ja työnteko-oikeudet. Joukkoliikenteen kuljettajien lisäksi poliisi valvoi myös muita liikenteessä olleita.

– Linja-autonkuljettajien paperiasiat olivat kunnossa, mutta muiden kuin joukkoliikenteen kuljettajien joukosta paljastui muutama ulkomaalaisrikkomus, sanoo Helsingin poliisilaitoksen komisario Heli Aaltonen.

Useita kuljettajia sakotettiin mobiililaitteiden käytöstä ajon aikana ja punaisia päin ajamisesta, ja kahta epäillään rattijuopumuksesta. Lisäksi poliisi sai kiinni kuusi etsintäkuulutettua. Haaviin jäi myös yksi anastettu ajoneuvo ja yksi väärennetty ajokortti.

Poliisi kannustaa jättämään valvontatoiveita

Julkisen liikenteen kuljettajien tehovalvonta oli osa Helsingin poliisilaitoksen näkyvän liikennevalvonnan LiikennePro-projektia. Jatkossa julkista liikennettä valvotaan normaalin liikennevalvonnan yhteydessä.

Projektiin kuuluva noin kymmenen poliisin ryhmä keskittyy toukokuuhun 2018 asti valvomaan viikoittain valittavia teemoja ja kohteita eri puolilla Helsinkiä. Kansalaiset saavat esittää poliisille toiveita valvontakohteista.

Poliisi tiedottaa valvontakohteista ja -teemoista pääsääntöisesti ennakkoon sosiaalisessa mediassa. Projektin aikana on käytössä #LiikennePro-aihetunniste, jonka avulla valvontaa voi seurata sosiaalisessa mediassa. Keskustelua voi käydä antamalla palautetta Helsingin poliisilaitoksen sosiaalisen median kanavissa tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen palaute.helsinki@poliisi.fi.

Helsingin poliisilaitoksen sosiaalisen median kanavat:
www.facebook.com/helsinginpoliisilaitos
www.twitter.com/helsinkipoliisi
Instagram: Helsinkipoliisi

Lähde: Poliisi

1 KOMMENTTI

  1. Niinkuin jo aiemminkin sanottua: Kauppakeskusten parkkipaikoille ratsaamaan ajoneuvoja jotka eivät ole katsastettuja. Ja kun ajavat parkkipaikalta ulos, sakot jokaiselle kilvettömälle autolle.

    Samaten aamuruuhkiin, työmatkalla on paljon katsastamattomia sekä käyttömäksun maksamattomia ajonneuvoja. Kylmästi sivuun ja sakot jokaiselle. Se ei ole pilkuntarrkailua, se on kunnioituksen puutetta.

    Ja samalla kun poliisi laitetaan töihin, niiltä loppuu aika some-kyttäämiseen sekä Vastarinnan vakoilemiseen.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.