Jussi Halla-aho: Suomi ei voi taata kuolemattomuutta Irakissa asuville ihmisille

14
Mainos

Viime päivinä valtamedia on meuhkannut tapauksesta, jossa Suomesta kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen hakijan kerrotaan tulleen tapetuksi hänen palattuaan Irakiin. Ensimmäisenä asian toi esiin Yle, ja nyt Helsingin Sanomat otti kantaa asiaan oikein pääkirjoituksessaan.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho linkkasi HS:n kirjoituksen Facebook-sivulleen, ja kommentoi asiaa seuraavasti:

”Ikävä tapaus, mutta Suomi ei voi taata kuolemattomuutta Irakissa asuville ihmisille, ei edes niille, jotka ovat käyneet kääntymässä Suomessa. Irak on vaarallinen maa siellä asuville ihmisille. Ratkaisu ei ole se, että siirretään irakilaiset muualle.

Mainos

Nyt on keskustelu paljon siitä, kenen käsiä kyseisen irakilaisen veri tahrii. Vastuun pakoilusta syytetään poliitikkoja ja virkamiehiä. Eipä niitä vastuullisia ole ruuhkaksi asti ilmoittautunut silloinkaan, kun irakilaiset turvapaikkaturistit ovat tappaneet tai pahoinpidelleet Suomen ja muiden eurooppalaisten maiden asukkaita. Sellaiset tapaukset on nähty siedettävinä oheisvahinkoina. Aivan kuin kaikki eivät olisi aivan yhtä arvokkaita.

Emme tiedä, miksi kyseinen henkilö tapettiin hänen palattuaan Irakiin. Jos oletetaan, että häneen kohdistui henkilökohtainen vaara (joka on kansainvälisen suojelun kriteeri), vastuu lankeaa ennen kaikkea niille, jotka ovat sallineet turvapaikkaturistien pitää turvapaikkajärjestelmää pilkkanaan. Suurin osa tulijoista valehtelee, eikä ole suojelun tarpeessa. Mitä enemmän heitä on, sitä ”kyynisemmäksi” turvapaikkajärjestelmä muuttuu ja sitä vaikeampaa on poimia joukosta ne, jotka suojelua tarvitsisivat.”

Lähde: Facebook

Mainos

14 KOMMENTIT

  1. Jussi Halla-aho: ”Suomi ei voi taata kuolemattomuutta Irakissa asuville ihmisille.”

    Emppu Vuori: Jussi on oikeassa…

    …mutta Suomi voisi parantaa huomattavasti sitä mahdollisuutta, ettei suomalainen veronmaksaja joudu lievimmillään matu loisen elättäjäksi ja pahimmillaan matu rikollisen murhaamaksi…

  2. Suomi on täynnä idiootteja. Eikä tässä ole nyt puhe Jussi Halla-ahosta eikä muutoinkaan persuista. Enkä edes ole persu, mutta eipä niitä muiden puolueiden ”taantumuksellisia” ole ainakaan minun tietooni tullut, sillä kunhan rahalla saa ja Brysseliin pääsee, niin muulla ei ole enää sitten mitään väliäkään.
    Maailmassa ihmisiä kuolee joka päivä ja samalla syntyy lisää. Ei tarvitse katsoa kuin Liveleak -video -sivustoa, niin näkee sen tosiasian, että kuolema ei soita kertaakaan. Siksi toisekseen pitäisi kuolla vielä ”paremmin”, sillä täältä loppuu tila, ruoka, vesi ja hukumme paskaan.

  3. Maailmassa on näitä SHITHOLE-maita pilvin pimein.
    Sorrettuja, vainottuja yms löytyy satoja miljoonia.
    Onko vihervassarisuvakkien ratkaisu se että nämä kaikki siirretään meidän elätettäväksi?

  4. Ei Irak niin kovin vaarallinen maa ole kuitenkaan, YLEkin lähetti toimittelijan tekemään juttua tästä tapetusta ja muista palautetuista. Jos siellä todella olisi vaarallista, niin kuin YLEn mukaan on, niin tuskin sinne lähetettäsiin suvakkia tekemään uutisia tai sitten YLE työnantajana on aivan käsittämättömän välinpitämätön työntekijöidensä turvallisuudesta.

    Halla-aho sanoo juuri niin kuin asia on, ei Suomi eikä mikään muukaan maa voi tehdä ihmisistä kuolemattomia Irakissa. Tämän kuolleen taustoista ei todellisuudessa tiedetä mitään varmaa, hän on voinut olla pahimpia rikollisia siinä poliisin uniformussaan ja kun mahdollisuuss tuli, hänet laitettiin hiljaiseksi, tämä on siis yksi mahdollisuus asiassa.

  5. Sain 3 vrk:n bannin facebookista, kun ehdotin, että miksei irakilaismiestä voinut viedä turvalliseen Saudi-Arabiaan? Se rikkoi yhteisönormia ja sain 3 vrk:n eston. Pystyn kyllä lukemaan Facebookia, mutta en tykkäämään tai kommentoimaan.

    • Odotan että YLE kertoo kenen pitää hävetä ja kantaa vastuuta kantasuomalaisiin kohdistuneista vihateoista, lista aikajärjestyksessä 2015-2017 nyt alkajaisiksi.
      Otanmäessäkin tapettiin isoisä mutta kiduttamalla tunnin tai sinnepäin, eikö kukaan hävennyt ja kantanut vastuuta edes YLE:ssä?
      Entäs nuorten suomalaistyttöjen polttomurharaiskaukset ja terroripuukotukset, olisiko tilaus häpeäpaalussa juntattavaksi Turun torin perustuksiin?

  6. ”Vittuako se meitä liikuttaa, tapetaanko matut vai ei!!!” Esimerkiksi tuollaisia kommentteja saa kirjoittaa Facebookiin, mutta jos mää ehdotan, että miksei irakilaismiestä viety turvalliseen Saudi-Arabiaan, niin mää sain 3 vrk:n eston facebookiin.

    • Piti vielä lisätä, että muut saa kirjoittaa pakolaisista vaikka miten rumasti, mutta jos mää ehdotan, että turvapaikanhakijoita voitaisiin viedä johonkin turvallisempaan paikkaan, niin mää saan 3 vrk:n eston. Onko Facebookin säännöt kaikille samat? Eivät todellakaan.

      • Jos fb-profiilisi näkyy vain kavereillesi, se tarkoittaa sitä, että kavereissasi on joku joka ilmiantaa kirjoituksiasi ja taas jos profiilsi on julkinen, on varmaa, että mukaan mahtuu maailmanparantajia jotka näkevät vaivaa joka asiasta.

        • Kyllä mun fb-profiilini on julkinen, mutta siellä ylläpidossa on pakko olla joku, joka tuntee minut eikä pidä mun naamastani. Pakolaisista ja muista turvapaikanhakijoista jotkut kirjoittaa aika rajujakin kommentteja ja suoranaisia vihapuheita, mutta vain minut estetään fb-ryhmästä.

  7. ”Tämä toiminto on tilapäisesti estetty
    Äskettäin tekemäsi julkaisu rikkoo Facebookin yhteisönormeja, joten sinua on tilapäisesti estetty käyttämästä tätä ominaisuutta. Saat lisätietoja ohje- ja tukikeskuksesta.

    Vältät estot lukemalla Facebookin yhteisönormit ja toimimalla niiden mukaisesti.
    Esto on voimassa vielä 23 tuntia.
    Jos olet mielestäsi saanut tämän ilmoituksen virheellisesti, kerro siitä meille.”

    Ei kannata kertoa mitään, kun mitään vastausta ei kuulu. Ehdotin, että karkotettava irakilaismies olisi viety johonkin turvalliseen maahan. Se rikkoi ”yhteisönormia”. Fb:n ylläpidossa on joku, joka ei pidä minun naamastani.

  8. Tämä johtaa tietysti siihen, että vastaisuudessa en kirjoita sanaakaan liittyen turvapaikanhakijoihin. Minulta se on kielletty, vaikka muut saa kirjoittaa mitä tahansa.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.