Suomi luovuttaa alueellisen suvereniteettinsa PRY/NATO-maille – ”Se on se mitä suomalaiset EU:lta hakivat”
Euroopan unioni on muuttunut kovasti sen jälkeen, kun Suomen kansa äänesti kansanäänestyksessä unioniin liittymisen puolesta 16.10.1994. Sen jälkeen on Suomen liittymisen yhteydessä kerrottuja ja kertomatta jätettyjä yksityiskohtia tulkittu mielivaltaisesti syvemmän EU-integraation etujen mukaisesti ja esimerkiksi pitkän linjan poliitikko Paavo Väyrynen on etenkin viime vuosina tullut tutuksi nimenomaan tämän asiantolan kritisoijana.
” Vuonna 1994 antamassaan lausunnossa eduskunnan perustuslakivaliokunta Sauli Niinistön johdolla totesi, että ”EU-liittymissopimus ei voi vielä merkitä sitoutumista Talous-ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen”.
”Näin ollen eduskunta liittymissopimuksen yhteydessä nimenomaisesti ei hyväksynyt Suomen liittymistä euroalueeseen. Sauli Niinistö ja Paavo Lipponen tulkitsivat siis EU-liittymissopimusta selvästi väärin, kun he kolme vuotta myöhemmin katsoivat, että sen hyväksymisellä oli jo päätetty siirtyä euroon.”
Näin Väyrynen totesi omalla internet- sivullaan joulukuussa 2017. Kotimaisessakin mediassa viime viikon lopulla julki tullut tieto EU:n ”Pysyvän Rakenteellisen Yhteistyön”, eli PRY:n suunnittelusta kuitenkin osoittaa rahaliittoon liittymisen olleen vain jäävuoren huippu kansan mielipiteen ohi tehtävistä suurista keikauksista koskien Suomen talous-, ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. PRY:n sisältö saattaa kuitenkin olla syynä siihen, ettei asiasta olla haluttu nostaa sen suurempaa ääntä.
Mitä PRY sitten käytännössä tarkoittaa?
Lokakuussa 2017 julkaistussa EU:n tiedotteessa koskien puolustusyhteistyön syventämistä, PRY:tä kuvaillaan ympäripyöreästi ”halukkaiden ja kyvykkäiden jäsenmaiden mahdollisuudeksi entistä sitovampiin sitoumuksiin keskenään”. Huomionarvoista kuitenkin on, että Pysyvän Rakenteellisen Yhteistyön katsotaankin koskevan nimenomaan jäsenmaita, ei kolmansia instansseja, kuten esimerkiksi NATO:a.
Myöskin loppuvuodesta 2017, 25 jäsenmaata, Suomi mukaan lukien, ilmoitti Eurooppa-neuvostolle osallistuvansa PRY-yhteistyöhön joka ensimmäisten 17 projektinsa kautta pyrkii yhteistyöhön muun muassa logistiikan, huoltotoimien ja dataturvallisuuden saralla. Noista 17 kohdasta esiin nousee kuitenkin myöskin PRY-maiden keskinäinen sopimus sotilaallisesti ”rajattoman” unionin synnyttämisestä tarkoittaen, ettei vieraan vallan joukkojen tarvitsisi tulevaisuudessa esittää syytä tai edes matkustusasiakirjaa saapuessaan jonkin maan rajojen ylitse. Edes ennakkoilmoitusta ei vaadittaisi, vaan toisen maan joukot voivat kenenkään estelemättä, täysin laillisesti asettua jäsenmaahan, halutessaan vaikka pysyvästi.
Sen lisäksi, että PRY-maiden joukossa ovat käytännössä kaikki EU-jäsenmaat jotka kuuluvat NATO:on, on PRY:n tarkoitus syventää yhteistyötä myöskin itse NATO:n, eikä vain sen unioniin kuuluvien jäsenmaiden kanssa. Tämän lisäksi 17 ensimmäisen projektin/tehtävän joukossa on myöskin The Deployable Military Disaster Relief Capability Package:n perustaminen, joka tarkoittaa käytännössä ylikansallisten erikoisjoukkojen perustamista. Näitä joukkoja voitaisiin käyttää niin EU-johtoisissa, kuin muidenkin instanssien johtamissa operaatioissa. Tällaisella taas ei näyttäisi olevan mitään tekemistä Euroopan unionin puolustamisen kanssa. Myöskin muita, suoraan sotatoimiin käytettäviä joukkoja on suunnitelmissa.
Mitä perustuslaki tästä sanoo?
Suomella on pitkät perinteet puolueettomuudessa ja vaikka jo isäntämaasopimus oli suuri askel poispäin tästä perinteestä, näyttäisi PRY tekevän vielä selvemmän eron Suomen ja puolueettomien maiden toiminnalle. Viimeistään PRY poistanee myöskin Suomen maineen sotilaallisesti liittoutumattomana maana ja on siksikin merkittävä muutos ja sitoumus Suomelle. Perustuslaki taas määrää tällaisten päätöksien tekemisestä seuraavaa:
” Eduskunta hyväksyy sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä tai ovat muutoin merkitykseltään huomattavia taikka vaativat perustuslain mukaan muusta syystä eduskunnan hyväksymisen. Eduskunnan hyväksyminen vaaditaan myös tällaisen velvoitteen irtisanomiseen.”
”Kansainvälisen velvoitteen tai sen irtisanomisen hyväksymisestä päätetään äänten enemmistöllä. Jos ehdotus velvoitteen hyväksymisestä koskee perustuslakia tai valtakunnan alueen muuttamista taikka Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävää toimivallan siirtoa Euroopan unionille, kansainväliselle järjestölle tai kansainväliselle toimielimelle, se on kuitenkin hyväksyttävä päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.”
Pysyvään Rakenteellisen Yhteistyöhön liittyminen ei kuitenkaan ole käynyt eduskunnan käsiteltävänä, vaan päätökset on tehty käytännössä kansanvallan ulkopuolella, käyttäen päätöksen oikeutuksena sitä, että Euroopan Unionista on jo kertaalleen äänestetty.
EU-kriittisyys karisee – aiemmatkin sitoumukset kattoivat puolustusyhteistyön
Suomen puolesta pääasiallisena päsmärinä on toiminut ulkoministeri Timo Soini, joka on hehkuttanut PRY:tä ”parhaana EU:sta saatavilla olevana asiana”.
-”Se mikä EU:ssa on hyvää, on tämä turvallisuuspoliittinen yhteistyö. Se on se mitä suomalaiset EU:lta hakivat.”
Jopa aiemmin äärimmäisen EU-vastaisena tunnettu Soini on siis asettunut sille kannalle, että Suomi äänesti vuonna 1994 kaikista mahdollisista jatkositoumuksistakin, joita EU mahdollisesti voisi tarjota.
Oudon PRY-sitoutumisesta tekee sekin tosiasia, että Lissabonin sopimuksen kohdan 42.7 mukaan jäsenmaat ovat velvoitettuja auttamaan toisiaan, mikäli jokin jäsenmaa joutuu aseellisen hyökkäyksen tai muun vaarallisen poikkeustilan kohteeksi. Mikä siis toimii motivaattorina tällaiselle sitoutumiselle, mikäli eräänlaiset turvatakuut olivat jo olemassa?
Tiettävästi kyseistä artiklaa on käytetty vain kerran, Ranskan tapauksessa, Pariisin terrori-iskujen jälkeen, kun se vaati muita jäsenmaita lähettämään rauhanturvaajia Libanoniin, jotta Ranska voisi kotiuttaa omia joukkojaan.
Kuten isäntämaasopimus, myöskin PRY on täydelleen voimassa niin sodan, kuin rauhankin aikana, eikä siihen kuuluvalla jäsenmaalla ole keinoja estää vieraan vallan joukkojen siirtymistä maa-alueelleen.
Lähteet: EU1, EU2, EU3, EU4, EU5, paavovayrynen.fi, YLE, finlex
Ja kaiken tämän tietäen Väyrynen meidät aikoinaan EU:hun ajoin, ja ensimmäisten joukossa juoksi EU:n lihapatojen ääreen. Nyt sitten jälkikäteen kitisee että ”ne toiset” vaikka oli itse mukana. Ja sai KEPU:laiset äänestämään ”kyllä EU”.
Soini taas päästelee aivopieruja. Se on niin etääntynyt kansasta että luulee omia oikosulkujaan kansan tahdoksi. Suomalaiset eivät missään vaiheessa ole halunneet NATO:on. NATO-kiima alkoi -70 luvun lopulla Suomen armeijan nuorten upseerien keskuudessa jotka ihannoivat amerikkalasiten epätoimivia aseita. Ja siitä lähtien sitä on armeijan sisätäpäin viety eteenpäin, tätä NATO-kiimaa.
SUOMI ON PUOLUEETON MAA!! Ja sellaisena pysyy. Halusi Soini sitä sitten tai ei. Omista virheistä on suomalaisia turha syyttää.
Suomi ei ole puolueeton maa. Suomi katsoo vierestä kun ”läntinen koalitio” murhaa miljoonia maasta toiseen ja varastaa luonnonvarat. Samalla leikitään että Venäjän uhka on niin konkreettinen, että mikä tahansa on oikeutettua sen torjumiseksi. Suomi myy aseita arabeille, osallistuu moneen operaation ympäri maailmaa, eikä nosta sormeakaan kun Nato tai jenkit tulee rajan yli kalustoineen.
Suomi on puolueeton ainoastaan puheen tasolla.
Niinistön katsoessa vierestä Lindberg allekirjoitti laittoman sopimuksen joka viimeistään hävitti viimeisenkin puolueettomuuden rippeen.
Tämä on sama kuin itsenäisyys. Sitä hoetaan kuin kiveen hakattua totuutta, vaikka lähes kaikki itsenäisyyden tunnusmerkit on tuhottu.
Suomi ei ole ollut puolueeton maa pitkään aikaan. Suomen puolueettomuus loppui syksyllä 1981 kun Urho Kaleva Kekkonen jäi sairaslomalle ja sitä kautta sitten päättyi hänen presidenttikautensa. Mauno Koivisto tuhosi presidentiksi päästyään Suomen siihenastisen tulkinnan ja doktriinin puolueettomuudesta ”liimautumalla” tiukasti Neuvostoliiton kylkeen olemalla paavillisempi kuin Paavi itse. Hän lähetti Moskovaan kirjeen, jossa hän vakuutti, ettei Suomen harjoittama ulkopolitiikka ei saa olla koskaan eikä missään olosuhteissa ristiriidassa Neuvostoliiton kanssa. Lisäksi Koivisto harjoitti Neuvostoliiton politiikkaansa yksinomaan KGB:n välityksellä ja kautta ohi ja ulkopuolella normaalien poliittisten yhteyksien kautta. Tämä merkitsi sitä, että kulloisetkin Suomen ulko- ja sisäpoliittiset käänteet päätti KGB, eikä Neuvostoliiton kommunistinen puolue ollut minkäänlaisena tulkitsijana, vaan sen hoiti äärikommunistinen ja teräksinen salaisenpoliisin tiedustelujärjestö, joka sai ohjailla Suomen harjoittamaa politiikkaa oman mielensä mukaan ja yksinomaisesti Neuvostoliiton turvallisuuspoliittisten pyrintöjen ja päämäärien saavuttamiseksi. Tästä kertoo parhaiten presidentti Mauno Koiviston äärimmäisen nuiva ja kylmäkiskoinen suhtautuminen Baltian maiden itsenäisyyspyrkimyksiin v. 1991 Neuvostoliiton palatsivallankaappauksen aikana, jolloin ns. ”vanhoilliset” yrittivät syrjäyttää Mihail Gorbatšovin maan johdosta hänen jossain määrin ”vapaamielisen” kommunistisen politiikan harjoittamisen vuoksi, joka eräällä tavalla oli identtistä v. 1968 Tsekkoslovakian Alexander Dubčekin ns. ”ihmiskasvoisen” kommunismin kanssa. Mitä tulee kusitolpan Paavo Väyrysen EU-politiikkaan hän oli suoranainen antikristus EU-intoilijoiden kannalta ja kantona kaskessa vastustamassa EU-jäsenyyttä henkeen ja vereen pitämällä muiden ”nuivien” kanssa maratoni puheita eli ns. jarrutuskeskusteluja viivästyksettää Suomen EU-kansanäänestystä, jolloin Ruotsin kansanäänestys ehdittäisiin pitämään ennen ja EU-uskovaisten toivoma ”vetoapu -hyöty” jäisi toteutumatta. Mutta lopulta sillä ei ollut merkitystä, koska Ruotsissa ”Kyllä-äänet” voittivat. Tämän episodin jälkeen saivatkin EU federalistit suhmuroida loput EU-konnankoukkunsa Paavo Lipponen (SDP) ja nykyinen presidentti Sauli Niinistö (KOK) menemällä niin pitkälle, että se on selvä valtiopetos toimimalla Suomen Perustuslakia vastaan vain siksi, että liittyminen Euroon olisi torpannut, jos se olisi viety kansanäänestykseen kuten muissa Pohjoismaissa vietiin ja mm. Ruotsi ei liittynyt Euroon, jonka ansiosta se on taloudeltaan vahva toisin kuin Suomi. Paavo Lipponen kiukutteli tapansa mukaisesti Ruotsin ”jättäytyessä” ulkopuolelle, sillä Suomen ”ytimessä” ja istuminen siinä pöydässä, jossa päätetään on ollut yhtä tyhjän kanssa ja voi vielä sanoa niinkin, että jos suomi-pässit olisivat pysyneet kotonaan. Olisivat asiat olleet paremmin sen sijaan, että saappaan nuolijat olivat paikanpäällä ampumassa itseään ”valtasuoneen”. Se, että Väyrysen ”paska” on ollut EU:ssa mukana europarlamentaarikkona on sopeutumista olemassa olevaan tilanteeseen eli reaalimaaimaan vai olisiko hänen häviön jälkeen mennä metsään ja ampua itsensä. Hän on yrittänyt yksin ajaa kriittisenä linjanaan aina Suomen valtion ja etenkin kansalaisten etua ja arvostellut EU:n epädemokraattista järjestelmää sekä sen ahterilla hoidettua politiikkaa, joka kaikessa mittakaavassa on ollut pääsääntöisesti katastrofaalista koko eurooppalaisten kansakuntien kannalta, joka ei edistä maanosamme asukkaiden elämää vaan päinvastoin pyrkii aktiivisesti tuhoamaan sen maantasalle vieden aina unkarin-juutalaisen monimiljardöörin George Soroksen miljarditukien avulla kohti valkoisen väestön kansanmurhaa ja eurooppalaisen elämäntavan sekä kulttuurin syöksemistä helvetin pimeimpiin syövereihin.
Suomi ei ole puolueeton, vaan Naton äänetön yhtiömies, joka on luovuttanut suvereenin valtion vapaasti käytettäväksi vaikka ydinaseiden sijoituspaikaksi, puhumattakaan vieraiden valtakuntien tukikohdista, jotka asemoivat meidät tiukasti ja ilman tulkinnanvaraa Venäjän vihollisten joukkoon niin alueellisesti kuin kansakuntana. Suomi on ollut viimeksi tässä tilanteessa kun Neuvostoliittolaisilla oli Porkkala tukikohtana WWII jälkeen rauhanehtojen vaatimusten mukaisesti. Neuvostoliitto ”lähti” v. 1958 Nikita Hruštšovin hyväntahdon eleenä ja tuosta tukikohdasta ei enää tuolloin ollut mitään hyötyä pitkänmatkan ydinpommi lentokoneiden kaudella ja kohta perässä ohjusten. Tuolloin Porkkalan tukikohta neuvostoliiton sotilaineen oli uhkana kuin tikari Suomen pehmeässä mahapuolessa ja selvä valtiojohtoa ja armeijaa syvästi hermostuttava uhkatekijä lähellä Helsinkiä, sillä ei ollut koskaan varmaa aikooko kommunistinen Neuvostoliitto miehittää maan ja liittää se suureen Neuvostoliiton kansojen perheeseen.
Kyllä maajussit ainakin vastustivat näkyvästi EU:ta. Heitä on vuosikausia haukuttu kepuleiksi. Osa on noussut EU aikanakin vastustamaan oikeutetusti EU: ta Suhmuroihan lipponen että Suomi menetti 141/ 142 tuen ja perheviljelmät ja sikalat lopetti Suomessa toiminnan. Suomen EU: n liittymäsopimus revittiin ja pientiloille kuuluva eläintuki jaettiin EU sopimuksen vastaisesti kaikille peltohehtaareille. Suomi on täynnä hyväkuntoisia eläinrakennuksia jotka amottavat tyhjyyttään kuin tsheronpylissä.Moni menetti henkensä ja
koko omaisuutensa. Pahimmat vastustajat muilutettiin ja kyyditettiin hiljaiseksi ja tilan maat myytiin. Suojelupoliisi kuulusteli eu lipun polttamisesta ja korvapuustin antamisesta ministerille ? Ajatelkaa? mitä vasemmisto saa tehdä nykyään Poliittisen poliisin suojeluksessa. Itsenäisyyspäivän lipunpoltot on vaiettu täysin.
Soinia ei enää tarvii kauan kattella onneksi.Kohta on hillotolppa nuoltu loppuun heh heh
”Loop kaiken tämän tietäen Väyrynen meidät aikoinaan EU:hun ajoin, ja ensimmäisten joukossa juoksi EU:n lihapatojen ääreen. Nyt sitten jälkikäteen kitisee että ”ne toiset” vaikka oli itse mukana. Ja sai KEPU:laiset äänestämään ”kyllä EU”.”
Väyrynen kylläkin vastusti liittymistä ja on pysynyt kannastaan. Lue enemmän, luulet vähemmän.