Ranskassa protestoidaan Macronia vastaan – Poliisi käyttänyt kyynelkaasua ja vesitykkejä

15
Mainos
Tuhannet ihmiset ovat rynnineet kaduille Ranskassa vastustamaan presidentti Emmanuel Macronin ajamia uudistuksia.

Mielenilmauksia järjestettiin tänään ympäri Ranskaa. Prostestit ovat eskaloituneet väkivaltaisuuksiin saakka, ja poliisit ovat joutuneet turvautumaan kyynelkaasun ja vesitykkien käyttöön Pariisin ja Nantesin kaduilla.

Julkisen liikenteen ja palveluiden työntekijöiden protestit ovat halvaannuttaneet osan maasta. Muun muassa opettajat sekä juna- ja ilmailuliikenteen virkailijat ovat tehneet ulosmarssin työpaikoiltaan.

Myös maan sähkönjakelussa on ollut ongelmia, kun energia-alan työntekijät liittyivät mielenilmaukseen Macronin uudistusohjelmaa vastaan. Maassa pidettiin tänään yhteensä noin 150 mielenosoitusmarssia.

Mainos

Julkisen sektorin työntekijät olivat erityisen suivaantuneita suunnitelmista leikata 120 000 työpaikkaa julkiselta sektorilta vuoteen 2022 mennessä.

Rautatietyöntekijöitä kismittivät hallituksen suunnitelmat romuttaa elinikäisen työuran takuu, vuotuiset palkankorotukset ja mahdollisuus varhaiseen eläköitymiseen.

– Tyytymättömyys ja huoli leviävät nopeasti, sanoi  Jean-Marc Canon, joka edustaa yhtä suurimmista julkisen sektorin ammattiliitoista.

Lähde: express.co.uk

 

Mainos

15 KOMMENTIT

  1. Olihan tämä odotettavissa.
    Miksi hitossa äänestivät tämän globalistin pressaksi?
    Sinänsä ilahduttavaa että tämä EU-himmeli jatkaa vääjäämätöntä kohti eli hajoamistaan.
    Kansat haluavat säilyttää itsenäiset kansallisvaltionsa ja oman kulttuurinsa.
    Globalistieliitti ja korruptoidut poliitikot saavat haistaa pitkän……

    • Äänestivät siksi, että veronmaksajilla ei enää riitä selkänahkaa elättämään loiskuormaa.

      Ranskassa on maailman toiseksi eniten virkamiehiä suhteessa palkansaajiin (Suomessa on eniten). Ei vain verorahat riitä. Tällä ei ole mitään tekemistä globalismin kanssa.

      Suomessa on 5,5 miljoonaa asukasta. Näistä 1,6 miljoonaa on palkansaajia. Näistä 50 – 60 % saa palkkansa verorahoista!!! Siis mitä vit…?

      KOKO SUOMEN elättää siis n. 400 000 palkansaajaa. Ranskassa tilanne on melkein yhtä paha. On veturinkuljettajaa, virkamiestä, postin ja ties minkä virkailijaa, on kunnan- ja valtion palveluksessa, on päättäjää ja poliitikkoa, asiantuntijaa, tarkastajaa, opettajaa, ay-herraa ja heppua, tullivirkailijaa, yliopistotyöntekijää jne jne. — yhteistä näille kaikille luusereille on se, että eivät kerrytä verokassa sentilläkään. Ei kunnan, eikä valtion verokassaa. Sama juttu Ranskassa.

      • Meinaatko todella että kunnan tai valtion työntekijät ei maksa veroja siinä missä muutkin? Ja ettei tullivirkailijoita, opettajia, vanhustenhoitajia tai muitakaan tarvita tässä yhteiskunnassa.

      • justjust, kyse ei ole etteivätkö he maksaisi veroa vaan heidän palkkansa tulee kokonaan alunperin verorahoista, se on tämän hetkinen ongelma. Kaikki ongelmat korjautuisivat jos ranska lopettaisi lainaamasta velaksi rahaa ja alkaisi painaa itse rahansa, tällöin se ei velkaannu minnekään ja jos rahaa luodaan kansantuotteen arvonnousun verran vuosittain lisää, inflaatio ei karkaa käsistä

  2. Macron -saatanan kätyri. Ranskalaiset tekivät koko euroopan kannalta kohtalokkaan virheen kun äänestivät ( vai oliko kusetus? ) tämän globalistin valtaan. Patongin purijoiden helvetti on vasta alkamassa -tätä ”miestä” ei pidättele mikään. Silvuplee!

  3. Tämä tapahtuma on hyvä johdatus sen ymmärtämiseen miksi EU:ssa tarvitaan yhteinen armeija.

    Vääjäämättä tulee eteen se päivä, jolloin hallituksen ”on pakko” antaa käsky omien kansalaistensa ampumiseen. Siinä tilanteessa voi käydä niin, että sotilaat tai poliisit eivät tottele. Kapinoivat. Seurauksena on kansan jakautuminen hallituksen kannattajiin ja sen vastustajiin ja molemmilla puolilla on aseet. — Tai sitten hallituksen on erottava. Ei ikinä!

    Kun saadaan EU:n omat joukot, on mahdollista lähettää sotilaita maasta toiseen. Näin tehtiin myös Rooman valtakunnassa. On suomalaisenkin sotilaan helpompi ampua ranskalaisia kuin suomalaisia.

    Vielä sekin on laskettava kurin ja järjestyksen eduksi, että yhteisen armeijan komento luovutetaankin ulkomaille, esimerkiksi NATO:on. Tällöin meidän ei tarvitse pelätä ulkomailta tulevia miehitysjoukkoja, kun ne ovat jo maassa.

    • Juurikin näin. Suunnitteilla oleva Eu armeija tulee olemaan rankaisukaarti. Jos jossakin Eu maassa mielenosoitus Eu politiikkaa vastaan, niin Eu joukot tilataan paikalle ampumaan toisinajattelijat.
      Sellaista totalitaristista komentoa ja perkeleellistä tulevaisuutta ne suomalaiset ovat halunneet, jotka ovat äänestäneet ääriliberaaleja federalistipuolueita: kokoomusta, keskustaa, sdp:tä, vihreitä, vasemmistoa ja rkp:tä.

  4. Onhan Ranskassa tehty vallankumouksiakin ja kansallis-konsensus väline – giljotiini on kotoisin tuosta sammakonreisien syöjien ja sänkykamari-ihmisten armoitetusta maasta, jossa naisetkin ovat jotain aivan ihmeellistä.
    En edes viitsi arvoida sitä lukumäärä mikä olisi se ”kynnyskysymys”, joka saisi suomalaiset riehaantumaan siitä kuinka paljon EK:n utelutunnin kalabaliikin jälkeen päätetty suomalaisten suoranainen teloitettavien ihmisten määrä, jolla tietenkin kontrataan ilmastonmuutosta ja yleistä faunan kestävyysvajeen kohentamista paremmalla tolalle (ei pamela). Korkeintaan skismaa voisi aiheuttaa viikonpäivä ja Alkon aukioloajat.

  5. Kansalaiset alkavat heräämään. Toivottavasti ei liian myöhään. Tällä hetkellä €u on rahansiirtounioni. Tulevaisuudessa kansalaismielisyys/kulttuuri tapetaan ja ihmisistä tehdään harmaata massaa joka palvelee eliittiä. Joskus ennenvanhaan muitakin kansannousuja nähty ihan rooman kaatumisesta lähtien. Tussareita kiillottaan ja kellari täys viinaa…

    • Siis täh? Eihän tällä ole mitään tekemistä ”kansalaisten” kanssa.
      Kyse on siitä, että virkamiehet lakkoilevat kun heidän hillotolppaduunivirat uhkaavat loppua…

  6. Ranskikset tai sanotaan muuallakin Euroopassa äänestäjät ovat todella idiootteja. Toivovat että äänestämällä taas samoja pankkien juoksupoikia ja globalisteja valtaan asiat muuttuvat. No muuttuvathan ne, huonomapaan suuntaan alkuperäiselle kantaväestölle. Sitten nillitetään ja mellakoidaan jolla ei saavuta mitään muuta kuin kyynelkaasua silmiin ja mustelmia kehoonsa. Äänestämällä oikein se muutos tehdään. Miettinyt että mitä pitäisi tapahtua että suurimman osan kansasta saisi ajattelmaan OMAA ja lastensa tulevaisuutta, ei kolmannen maailman sotivia ja toisiaan tappavia muslimeja ja nekruja jotka vain hakevat länsimaista ilmaista ylläpitoa tekemättä yhtään mitään sen eteen.

  7. Ei jumal*uta, onko tosiaan näin, että heti kun yrittää vähentää julkista sektoria (siis sitä, joka elättää itsensä pakkoryöstetyillä verorahoilla) niin virkamiehet menevät lakkoon?
    En ollut mitenkään Macron-myönteinen mutta nyt on kyllä sympatiat tuon herran puolesta. Norminpurkutalkoot olisivat tervetulleita myös tänne Suomeen.

    • On se valitettavasti todellakin näin. Suomessakin julkinen sektori on ”pyhä asia”. Kreikassa pidettiin yllä suurta julkista sektoria muun muassa valtion virkamiehet 40-vuotiaana eläkkeelle. Nyt tiedämme seuraukset.

      Hyviä kommentteja sinulla.

  8. Hierarkisella organisaatiolla voidaan saavutta suuri valta ja levittää pienen huipulla olevan eliitin agendaa tehokkaasti ylhäältä alas päin. On olennaista, että organisaation pitää olla salattu, koska tavallinen kansa ei saa tietää, kuka naruista todella vetää. Näin kansa ei koskaan näe eikä ymmärrä valtaapitävien todellisia tarkoitusperiä ja heidän kritiikkinsä kohdistuu vain hierarkian julkisuuteen asetettuihin syntipukkeihin, joista hyviä esimerkkejä ovat Sauli niinistö, orpo, katainen ,ahtisaari, halonen, ym muut hyvin tottelevat gojimit. Hierarkiassa ylemmällä tasolla olevien salaaminen mahdollistaa myös sen, että hierarkian sisällä ei voi syntyä kapinaa agendaa vastaan, koska alemmat eivät tiedä ketä vastaan tulisi kapinoida. Maailmanpolitiikassa hierarkian agendan eteenpäinviemisen ensisijainen kanava ovat kansainväliset organisaatiot ja ajatushautomot, joissa jaetaan käskyjä ja toimintaohjeita kokouksiin osallistuville vapaamuurareille. Tälläisia organisaatioita ovat mm. Bilderberg -ryhmä, Trilateraalinen komissio ja CFR (Council of Foreign Relations). Agendan levittämisen toinen kanava ovat sitten paikalliset vapaamuurariloosit, joista suurin osa on niin sanottuja sinisiä looseja, eli jäsenet voivat niissä saavuttaa vain kolme ensimmäistä vapaamuurarien astetta. Loosien jäsenet tottelevat sokeasti ylhäältäpäin tulevaa ohjeistusta, vaikka eivät välttämättä edes tiedä, että käskyt saattavat tulla esim. B’nai B’rith loosista, joka on täysin juutalainen loosi ja kontrolloi alempia looseja. Sokean tottelemisen taustalla on oman edun ajaminen. Loosien jäsenet ajattelevat, että tehdessään palveluksia veljeskunnalle, saavat he vastapalveluna parempia uramahdollisuuksia tai rahallista hyötyä ja liiketoimintaa korruption kautta.

    http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com.ee/2014/11/vapaamuurarit-ja-kasimerkit-osa-1.html

    vaikka blogin pitäjä tunnu ymmärtävän juutalaisten vaikutus valtaa kyseiseen jengiin!

    MUTTA JATKAKAA IHMETTELYÄ 🙂

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.