Latinalaisesta Amerikasta salakuljetettiin Suomeen yli neljä kiloa erittäin vahvaa kokaiinia – Viisi henkilöä tutkintavankeudessa

4
Mainos
Helsingin poliisi on saanut valmiiksi laajamittaista vuoden 2017 aikana tapahtunutta kokaiinin maahantuontia ja levitystä koskevan esitutkinnan. Esitutkinnassa on selvitetty, että ulkomaalaisten ja suomalaisten henkilöiden muodostama maahantuontiorganisaatio on salakuljettanut kolmella eri kerralla yhteensä noin neljä ja puoli kiloa kokaiinia Latinalaisesta Amerikasta Suomeen.

– Kokaiinia on salakuljetettu Suomeen kehonsisäisesti ja matkalaukkujen rakenteisiin piilotettuna. Salakuljetusmatkat tehtiin lentäen helmikuussa, kesäkuussa ja syyskuussa. Salakuljettajia oli useita, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kaarle Lehmus Helsingin poliisilaitokselta.

Poliisi on takavarikoinut esitutkinnan aikana noin 1,4 kiloa kokaiinia, loput salakuljetetuista huumeista on todennäköisesti myyty Helsingissä. Käyttäjille kokaiinia on myyty noin 100–150 euron grammahintaan. Salakuljetetun kokaiinin kokonaisarvo on siis noin 450 000–675 000 euroa.

Kokaiinikauppaan liittyvät maksutapahtumat on suoritettu käteisellä rahalla ja virtuaalivaluutta bitcoineilla. Poliisi on takavarikoinut myös osan huumerahoista.

Mainos

–Tässä rikoskokonaisuudessa on erityistä se, että huumeet tuotiin Suomeen suorinta mahdollista reittiä ilman välikäsiä. Salakuljetettu kokaiini on sen vuoksi ollut poikkeuksellisen vahvaa. Normaalisti kokaiini tulee Suomeen välikäsien kautta esimerkiksi muualta Euroopasta. Välikädet laimentavat kokaiinia ja Suomeen päätyy yleensä jatkettua tavaraa, joka on huomattavasti laimeampaa, Lehmus selventää.

Esitutkinnan aikana on ollut vangittuna yhteensä seitsemän henkilöä, joista viisi on edelleen tutkintavankeudessa. Heidän joukossaan on miehiä ja naisia, suomalaisia ja ulkomaalaisia.

Tapauksia on tutkittu törkeinä huumausainerikoksina. Poliisilla ei ole asiasta muuta tiedotettavaa.

Lähde ja kuva: Poliisi

Mainos

4 KOMMENTIT

  1. Kyllä nyt on pillinenillä vappu pilalla. EIkä festarikesäkään näytä auvoiselta.

  2. Terveisiin arvoihin ja elämän tapoihin ei tuo moska kuulu. Kumpikohan on potenttiaalinen kohde moskalle ,unelmahöttöliberaalisuvaitsevainenvihervasemmisto vai PVL.?

  3. Tunnettu ravintola ja hotelli bisneksessä oleva, siis kuka. Tuo huume on rikkaitten, homojen ja muutenkin eliitin sekoilu ja jokapäivä huume. Isot rahat liikkuu, mutta kuka tuota rinkiä todellisuudessa pyörittää. Voipi nimi olla ullatus. Veikkaan että myös päivän politiikasta löytyy ”asiakkaita”

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.