Tullin haaviin lähes 2 000 kiloa nuuskaa salakuljettaneet ulkomaalaiset henkilöt

2
Mainos
Tulli on tutkinut kevään 2018 aikana laajamittaista nuuskan laitonta maahantuontia. Tullin esitutkinnan mukaan nuuskaa epäillään tuodun loppuvuonna 2017 ja alkuvuonna 2018 Ruotsista Suomeen yhteensä lähes 2 000 kiloa. Toiminnalla on vältetty valmisteveroja yhteensä noin 725 000 euroa.

Tulli takavarikoi helmikuun 2018 lopussa Pohjois-Suomessa 334 kiloa nuuskaa Ruotsista tulleesta Suomeen rekisteröidystä pakettiautosta, jota kuljetti ulkomaalainen henkilö. Tulli takavarikoi nuuskaa myös myöhemmin pääkaupunkiseudulla tehdyssä kotietsinnässä. Takavarikoidun nuuskan lisäksi Tullin esitutkinnassa selvitettiin kymmenen aiempaa nuuskan salakuljetusta, joissa nuuskaa oli tuotu Suomeen ja levitetty edelleen yhteensä 1 360 kiloa.

Tulli on tutkinut tapausta Pohjois-Suomessa ja pääkaupunkiseudulla. Kiinni on otettu kolme keski-ikäistä ulkomaalaista henkilöä, joista kaksi on edelleen vangittuna. Kaksi epäillyistä asuu pääkaupunkiseudulla ja yksi ulkomailla. Tullin esitutkinnan mukaan kiinniotettujen henkilöiden epäillään salakuljettaneen Ruotsista Suomeen suuria määriä nuuskaa myytäväksi edelleen välikäsien ja sosiaalisen median kautta Suomessa. Laitonta nuuskakauppaa käytiin pääasiassa käteisellä, jota on ollut käytössä suuria määriä.

Tulli on tutkinut tapausta kaikkien epäiltyjen osalta törkeänä veropetoksena ja salakuljetuksena. Tapauksen esitutkinta on päättynyt, ja tapaus on siirtynyt Lapin syyttäjänvirastoon syyteharkintaan.

Mainos

Lähde: Tulli

Mainos

2 KOMMENTIT

  1. Minua ihmetyttää näissä poliisin julkistuksissa aina se että ne on seuranneet liigan toimintaa näin mahdollistaen saalkuljetuksen maahan ja salakuljetetun tavarn levittämisen. Tästäkin 200kg erästä vain 300kg saatiin kiinni. Muu meni mustanpörssin kauppaan Suomeen.

    Eikö jokainen erä pitäisi koittaa saada kiinni eikä vain ”seurailla”? Se olisi selvä indikaatio rikollisille että jokainen erä jää haaviin.

  2. On se hyvä, että prioriteetit ovat kohdillaan. Nuuskaa ei Suomeen päästetä, vaan seula on kuin täikampa. Sitä vastoin ISIS:läiset tulevat kuin hollitupaan ellei sitten epäonnekseen ole varanneet pari liuskaa vessapaperia taskuihinsa. Mutta tuo onkin vain pelkästään ”akateeminen” kysymys, sillä kuten me kaikki valkoisen roskaväen etustajat tietämme eivät hyö tarvitse ”serlaa” ensinnäkään perustarpeiden osuessa pytyn viereen.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.