Adressi Herra Heinämäen puolesta kerää pikavauhtia nimiä

9

Adressit.com-palveluun ilmestyi eilen adressi YLE:n hyllyttämän Herra Heinämäen lastenohjelman palauttamisen puolesta. Pienen, muutaman hengen porukan sosiaalisessa mediassa nostama äläkkä johti lopulta ohjelman hyllyttämiseen ohjelmassa esiintyvän intiaanihahmon vuoksi. Ensimmäinen jakso ohjelmasta esitettiin jo vuonna 1999.

Adressi kuuluu kokonaisuudessaan seuraavasti:

”Ylen tiedotteen mukaan suosittu lastenohjelma ”Herra Heinämäen Lato-orkesteri” poistetaan Pikku Kakkosesta ja Lasten Areenasta ja arkistoidaan Elävään arkistoon.

Syynä poistolle on pienen porukan puolestaloukkaantumisesta alkanut somekeskustelu sarjassa esiintyvän Amerikan alkuperäisväestöön liittyvän intiaanihahmon vuoksi.

Julkisena yhtiönä Yle tuottaa lastenohjelmia verorahoitteisesti koko Suomelle, eikä suositun ei-rasistisen hyväntuulisen lastenohjelman poisvetäminen pienen porukan vaatimuksesta ole perusteltua. Vaikka yksittäisenä ohjelmana asia on pieni, periaatteellisella tasolla asia on iso, sillä se luo mahdollisuuksia vetää pois muitakin ohjelmia jatkossa sekä vaikuttaa ohjelmatuotantoon jo tekovaiheessa.

Me allekirjoittajat vaadimme, että Yle peruu päätöksensä suositun lastenohjelman poisvetämisestä.”

Adressin alullepanijana on mm. Perussuomalaisten nuorten entinen puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen. Tähän mennessä adressin on allekirjoittanut lähes 3000 ihmistä.

Lähde: Adressit.com

9 KOMMENTIT

  1. Henkilöt jotka nostivat äläkän olivat Kaarina”elokuvasta: liian paksu ihmiseksi”Hazard ja Petra”tunturinäkkärii”Laiti. Laiti oli myös kansikuvatyttönä Voima-lehden kannessa. Lehti on poliittiselta suuntaukseltaan viher-vasemmistolainen.joten ympäri mennään, yhteen tullaan. Taas kerran.

    • Niinpä tietenkin. Vihervasemmistolaiset susinartut asialla taas kerran ja kulttuurimarxistinen homoYLE tottelee kuin koira.
      Valkoinen armeija hempeili vuonna 1918. Olisivat tehneet tunnollisemman puhdistuksen niin ei YLE riekkuisi ja Suomi olisi edelleen itsenäinen tasavalta EU:n ulkopuolella ja Markka olisi valuuttana, jota oma keskuspankki sääntelisi.

    • Tämän asian kannaltahan sillä ei ole merkitystä, mutta tuo Hazard on kyllä kuin pystyyn nostettu sika. Ja yhtä fiksu.

      Miksi muuten tämä paksuperhonen ei puutu siihen kulttuuriseen appropriaatioon että valkoiset miehet, esimerkiksi nyt Karri ”Palliface” Miettinen riistävät mustilta ghettoneekereiltä heidän ahdingostaan ja kokemastaan sorrosta syntyneen rap-”musiikin” ja käyttävät sitä etuoikeutettuina omiin tarkoituksiinsa?

    • Olen muuten kuullut että jotkut paskapaperipinon, siis Voima-lehtipinon kauppakeskusten ym. auloissa havaittuaan, asettavat esimerkiksi pohjasta puhkaistun kolamukin siihen pinkan päälle tihkumaan.

      En tiedä kuka tai missä näin tekee, olen vain kuullut huhuja… 🙂

  2. Ottavat mallia ruotsin sisarilta.Onhan tämä jo sata kertaa nähty.siellä on kielletty mm.peppi pitkätossu.

  3. Tälle nyky ylelle ei voi kun nauraa. Tekevät kyllä itsestään melkoisia pellehermanneja että jo aidanseipäätkin nauravat. Olisin luullut tätä aprillipilaksi jos ajankohta olisi ollut toinen.

    • Älä anna niille kusisille paskiaisille vinkkejä, kyllä Pelle Hermannikin saadaan jotenkin kiellettyä, jos ei muuten niin keksimällä fiktiivisen hahmon näyttelijän omasta historiasta jotakin ”väärää” á la Derrick…

      Ja onhan sillä Pelle Hermannilla ihan järkyttävän valkoinen naama! Eihän se sovi millään kulttuuriseen ja rodulliseen monimuotoisuuteen!

  4. Eivät anna periksi. Eihän maan nukke-hallituskaan ja eduskunta kuuntele kansaa ja sen mielipidettä vaan touhuaa niin kuin Brysseli käskee.
    Ja jos kansa ”äänestää väärin”, silloin on ”demokratia kriisissä”!!!
    YLE:n kulttuurimarxistiset kommunistit eivät korvaansa kallista, sillä Kemin kirjastoon ei 1970-luvulla tilattu Aku Ankkaa, koska se oli länsimaista ja etenkin Amerikkalaista hapatusta sekä kapitalismia, jota imperialismiksi silloin niin osuvan toistuvasti kutsuttiin, niin että siitä tuli aivan ”korvamato”.
    Eikä 1970-luvun hulluus tuohon lopu. Muistaako kukaan toinen sen ”skandaalin” kun valveutuneet ”kasvatus -viranomaiset” hoksasivat, ettei Aku Ankalla ole HOUSUJA!?!?!?
    Tuo pöyristyttävä tilanne pääsi ulkomaistenkin lehtien aina Aasiaan saakka otsikoihin ja sivuille, joka tuohon aikaan tiesi lisää Suomi tietoutta, aikana, jolloin tuskin kukaan Pohjoismaiden ulkopuolella tiesi edes missä Suomi sijaitsee.

VASTAA: Sana vapaa. Jokainen vastaa omista kommenteista.