Saksan Chemnitzissä kiehuu – kuusi ”uusnatsia” pidätetty terroristiryhmän perustamisesta

10
Mainos
Syyttäjäviraston tänään antaman tiedotteen mukaan Chemnitzin kaupungissa on pidätetty kuusi 20-30 -vuotiasta miestä epäiltynä oikeistolaisen terroristiryhmän perustamisesta.

Tiedotteen mukaan miehet olivat perustaneet ryhmän nimeltä ”Chemnitzin vallankumous”. Syyttäjävirasto epäilee, että miehet olisivat suunnitelleet aseellisia iskuja ulkomaalaisia ja poliittisia toimijoita vastaan. Miehiä on kuulusteltu tänään ja kuulustelut jatkuvat huomenna tiistaina.

Tapaukseen liittyy myös seitsemäs mies, joka pidätettiin viime kuussa.

Yli sata poliisia otti osaa yhteisoperaatioon Saksissa ja Baijerissa. Syyttäjäviraston mukaan useita rakennuksia käytiin läpi ja tutkittiin.

Chemnitzissä on kuohunut siitä lähtien, kun kaksi turvapaikanhakijaa, irakilainen ja syyrialainen, pidätettiin Daniel Hillig -nimisen 35-vuotiaan saksalaismiehen puukotuksesta. Ulkomaalaiset ovat iältään hieman yli 20-vuotiaita. Sittemmin irakilainen on päästetty vapaaksi.

Kaupungissa on järjestetty useita mielenosoituksia maahantulijoiden osoittamaa väkivaltaa vastaan.

Lähde: CNN, The Sun

Mainos

10 KOMMENTIT

  1. Heti kun on kyse valkoihoisesta, tuo media esille ”hirveät terroristit”, ja maalailee miten suuret määrät poliiseja on käytetty epäiltyjen etsimiseen. Jos olisi ollut kyse islamilaisesta terroristiryhmästä, emme olisi varmaan kuuleet asiasta mitään?

  2. Vallankumous-sana kyllä viittaa enemmän poliittisen järjestelmän muuttamiseen, mitä eliitti pelkää eniten. Ei niille oikeasti kehitysmaalaisten henki merkitse mitään, vaan nämä ovat tusinatavaraa, jonka avulla valtaväestöä voidaan kyykyttää. Paikallisten ihmisten järjestäytyminen on ymmärrettävää, koska poliisi ei kykene suojelemaan sitä maahantunkeutujien väkivallalta, eikä ennaltaehkäisemään rikoksia. Poliisin toiminta on aina tapahtuneeseen reagoivaa.

  3. Yli sata poliisia tarvittiin pidättämään kuusi miestä? On niin läpinäkyvä falce flag-operaatio ettei paremmasta väliä. Eurostoliiton keskusjohto haluaa maalata kuvaa ääri vaarallisesta oikeistosta. Ylimitoittettu voiman käyttö paljastaa valheen suuruuden. Mitään miehiä ei oikeasti ollut eikä äärioikeistoa. Ne yli sata poliisia olivat harjoituksissa.

  4. Tuntuu kuin lukisi 30 vuoden takaisia uutisia.
    ”Mielenosoitukset Itä-Saksan Chemnitzissä jatkuvat tänään”, oli lähes päivittäistä uutisointia.
    Lopulta mielenosoitukset levisivät koko Itä-Saksaan ja muuri kaatui ja Saksat yhdistyivät.
    Toivon mukaan koko Saksa seuraa jälleen Chemnitzin esimerkkiä, ja toivon mukaan se tekee sen mahdollisimman pian!

  5. Merkelin kultamunat ovat valtion suojeluksessa. Saavat tehdä mitä huvittaa, vaikka puukottaa muutaman valkonaaman ilman seurauksia. Vastarinta on niin kauan turhaa kun merkel on vallassa. Ihmeen sitkeä akka, pysyy vallassa niin kauan kunnes joku porukka päättää että nyt riittää.

  6. Globalisteita ja valtamedialta viimeinkin loppui se ”paha puuro”. ”Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku!”

    Tosiasiassa Saksan Liittokansleri Angela Merkel on syypää tähänkin aivan suoraan, sillä yksin hän kätyreineen muassaan EU ja kommunistit vastaavat omalla härkäpäisellä ja saksalaisia sortavalla politiikalla, jota tuetaan koko hallituksen ja poliisivoimien avulla sekä valtamedian yksisilmäisellä propakandistisella uutisoinnilla. Tämä johtaa luonnonlain omaisella logiikalla kansalaisten parissa vastareaktion syntymiseen eli kuten useiden maiden parlamenttivaaleissa on käynyt. Kansallismielisten puolueiden menestykseen, jotka vastustavat EU:n ylivaltaa sekä haittamaahanmuuttoa, jolla ei ole mitään tekemistä nk. ”pakolaisuuden” kanssa, vaan tarkoituksena on sotkea Euroopan väestöpohja tuomalla tänne Afrikasta mustia ja arabi muslimeja arabimaista, jotka sitten nyky ideologian ja hapatuksen mukaisesti parittelevat eurooppalaisten valkoisten naisten kanssa suoltaakseen Euroopan täyteen mulatteja, jotka ovat stubidoja ja syyntakeettomia kädellisiä. On olemassa erittäin yksinkertainen ja jokapäiväinen järkeenkäypä esimerkki siitä, mistä tässä on loppupäässä kysymys. On sama kuin kiehuvan kattilan päällä pidetään väkisin kantta, jolloin paine ei pääse purkautumaan mitenkään, vaan paine kasvaa kasvamistaan, kunnes ”malja vuotaa yli” oikein kunnolla. EU ja sen läntiset elitisti johtajat toimivat juuri näin painamalla kansan äänen kuulumattomiin, koska on vain agenda eikä mitään muuta ”arvopohjaa” kuten eurooppalaisen valkoisen kantaväestön terveyden ja hengen suoja. EI! Se ei näitä rahanpalvojia kiinnosta ensinnäkään. Heitä kiinnostaa vain korruptiolla hankitut omaisuudet ja asema EU:n Brysselissä, tuossa yksisilmäisten tunnottomien byrokraattien ja ääri radikaalien 1960-lukulaisten maolaisten raakki -poliitikkojen Klondikessa, jossa ei löydy kuin rappiota, avoimenaan rehottavaa petollisuutta ja valheellisuutta.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.