Tampereen Keskustorin pahoinpitelyn uhri kuoli – Epäilty ilmoittautui itse poliisille

2

Lauantaina 6.10. yöllä kello kahden aikaan tapahtuneen pahoinpitelyn uhri on kuollut viime yönä sairaalassa tajuihinsa tulematta. Tapahtumaa tutkitaan nyt pahoinpitelynä sekä törkeänä kuolemantuottamuksena. Epäilty tekijä on pidätetty.

Pahoinpitely tapahtui Keskustorin taksitolpan ja Hämeenkadun välisellä alueella. Pahoinpitelyn uhrilla, noin 60-vuotiaalla kaljuhkolla miehellä, oli tapahtumahetkellä vaatetuksena tumma ulkotakki, alla puvuntakki ja punaruudullinen kauluspaita sekä tummat housut. Poliisi on useaan kertaan pyytänyt silminnäkijöitä ilmoittautumaan.

Tähän mennessä on kuulusteltu neljää miestä todistajina, ja heidän havaintojensa perusteella poliisi on hankkinut alueella olevien valvontakameroiden nauhoituksia. Niitä on saatu kiitettävästi huolimatta siitä, että niin sanotut kaupunkikamerat ovat toistaiseksi epäkunnossa.

Poliisi julkaisi etsitystä kuvan ja pyysi yleisöltä vihjeitä miehen henkilöllisyydestä. Etsityn kuvan julkaisun jälkeen poliisi sai paljon tunnistuksia. Epäillyn nimi tuli esiin toistuvasti.

Ennen kuin poliisi ehti tavoitella epäiltyä, hän otti itse yhteyttä ja saapui sovitusti paikalle. Hän on selvittänyt tapahtumien kulkua parhaillaan jatkuvissa kuulusteluissa. Asiaa tutkitaan tässä vaiheessa kahtena pahoinpitelynä ja törkeänä kuolemantuottamuksena.

Epäilty on vuonna 1997 syntynyt tamperelainen nuori mies. Hän on poliisilaitoksella kiinni otettuna.

Poliisi kiittää saamastaan avusta. Saadut tiedot olisivat johtaneet epäillyn kiinnisaamiseen, mikäli hän ei olisi itse ilmoittautunut.

Vastaavia yhdellä tönäisyllä, iskulla tai potkulla aiheutuneita kuolemantapauksia on vuosittain muutamia. Lievältä vaikuttava pahoinpitely saattaa helposti johtaa äärimmäiseen lopputulokseen. Ainoa tehokas keino estää vastaavaa tapahtumasta on se, että ihmiset pidättäytyvät kaikesta väkivallan käytöstä.

Asiasta tiedotetaan lisää huomenna.

Lähde: Poliisi 1, 2

Aiheeseen liittyvää:

Korkein oikeus: Jimi Karttusen pahoinpitely oli rasismia, vaikka molemmat osapuolet suomalaisia

2 KOMMENTIT

  1. Voiko 1997 syntynyttä kutsua mieheksi? Aivan varmasti vasemmistoliiton nuorisokomsolin jäsen ja vuonna 1918 henkiin jätetyn punikin lapsen lapsen lapsen lapsi. Valkoinen armeija totisesti hempeili kun olisi pitänyt pistää sosialistit vauvasta vaariin mullan alle. Nyt Suomi on sen hempeilyn takia vituillaan.

  2. Oli niin hyvät kuvat, että viisaasti teki (edes tuossa asiassa), sillä on lukuisia surullisia esimerkkejä toivottomista pakomatkoista, jonka aikana tapetaan vielä lisää ihmisiä autovarkauksien tai ihmisten asuntoihin murtautumisten aikana.
    Pahoilla rikoksilla ja teoilla on taipumus eskaloitua äärimmäisyyksiin, joissa poliisi seuraa etenevää ”ruumis vanaa” ja TV:ssä ja radiossa luetaan kansalaisille varoituksia hyvin vaarallisesta pakomatkalla olevasta henkilöstä, joka tietää aina sitä, että sillä suunnalla jossa tuo rikollinen on. Kunnon kansalaisten henki ja terveys on Herrassa.
    Etenkin Yhdysvalloissa on vastaavanlaisia esimerkkejä, josta on muodostunut tosi rumaa jälkeä.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.