Tanja Vahvelainen: Nuorten huumeiden käytöstä…

15
Mainos
Uutisten mukaan Tor-verkon kautta liikkuvat huumeet helposti. Kiinni saadaan vain murto-osa. Aika ajoin suomalaisia syyllistetään ettemme tee lapsia. Tämän syyksi on nostettu uraorientoituneisuus, ja osittain jopa ihmisten itsekkyys. Vanhemmuus nykypäivänä ei ole helppoa.

Alkoholi ei ole enää se, jota vanhemmat pelkäävät ja nuoret käyttävät. Nuorten mielestä humalakäyttäytyminen on ”junttia”, vanhanaikaista ja huumeet ”cool”. Uusi normaali on tullut nuoruuteenkin. Maailma muuttuu, eikä monissa asioissa parempaan suuntaan.

Vantaalla, kuten useissa muissakin kaupungeissa jo reilu 10 vuotiaat lapset ovat huumekoukussa. Suurin osa vanhempien tietämättä asiasta lainkaan. Uudet huumeet, joita kaduilla virtaa, eivät haise, kuten kannabis, eivätkä saa aikaiseksi juopuneen kaltaista käytöstä. Lapset viettävät aikaansa paljon poissa vanhempien silmien alta. Nämä uudet muuntohuumeet eivät kaikki näy edes sairaaloiden huumetesteissä.

Huumeita tulvii maahamme ja THC:tä, amfetamiinia sekä subutexiä on nuoren huomattavasti helpompi saada kuin alkoholia. Thor verkon kautta voi kotiovelle tilata vaikka ja mitä, nopeasti, huomaamatta ja helposti. Olen kuullut lukuisia surullisia tarinoita nuorista huumeiden käyttäjistä ja pohtinut kuinka näitä perheitä voitaisiin auttaa. Paras apu liene tarttua asiaan ajoissa. Vanhemmat, puhukaa lastenne kanssa, olkaa läsnä heidän elämässään, tarttukaa ajoissa, mikäli yhtään epäilette mitään. Kun lapsi on koukussa, on auttaminen todella vaikeaa.

Lakka niminen huume tappaa nuoria kaduilla, vastikään Keravalla kuoli kaksi, Helsingissä yksi. Näistä ei juuri uutisia näe. Hyvä sinänsä, etteivät nuoret saa uutta kimmoketta. Itse uskon meidän vanhempien olevan autuaan tietämättömiä mitä kaikkea nuoret jo tietävätkään. Lakka on moottoripyörien vanteiden puhdistusaine ja sen annostelumäärä on äärimmäisen pieni, vähänkin liian suuri annos riittää tappamaan.

Mainos

Keskustelin vastikään lapsia päivystyksessä hoitajavan sairaanhoitajan kanssa. Tarinat ovat todella surullisia. Poliisi tuo, he hoitavat, vanhemmat tai laitos hakee, kunnes taas tulee kenties seuraava viikonloppu. Ja sama kierre toistuu. Jokaisesta hoidettavasta lapsesta tehdään lastensuojeluilmoitus tällaisissa tapauksissa. Ja näin lapsi perheineen joutuu myllyn kouriin.

Lastensuojelu, joka on jo ylityöllistetty, saa työstettäväkseen aiheen, josta sen alan ammattilaiset eivät omaa osaamista ja kunnon kokemusta; päihdenuoren. Moniammatillinen tiimi ja päihdehoitotyöntekijät päivystyksiin olisi ehdottomasti oikea keino puuttua. Luonnollisesti kaduille tulisi saada lisää poliiseja, jottei kauppaa olisi niin helppo käydä. Kaupankäynnin voi kuka tahansa jo nähdä, jos vain malttaa esimerkiksi kahvilla istua jossakin lähiö ostoskeskuksessa ja katsella ympärilleen.

THL:n tutkimuksen mukaan lapset kokevat, ettei heillä ole luottamuksellisia, kunnollisia keskusteluvälejä vanhempiensa kanssa. Tartutaan ajoissa ja ehkäistään näin ongelmien syntymistä.

Tanja Vahvelainen

15 KOMMENTIT

  1. Poliisit siinä paljon autaakin jos diilerillä sattumoisin suojaväri,ei niitä saa muuta kuin vähän nuhdella..

  2. Eipä ollut minun nuoruudessani huumeet ongelma,lapsuudesta puhumattakaan. ”Varmasti aikuisia nuoria ja vanhempiakin käyttäjiä oli, mutta eipä niistä kuullut.
    Mutta että lapsetkin ,voi taivas sentään.

    Niin surullista, niin surullista.

    Oletteko kuulleet valtaapitäviltä ponnekkaita,huolestuneita puheenvuoroja ko.järkyttävään asiaan liittyen ja lisäksi tekoja,tekoja,tekoja,koska vain teot merkitsevät ?
    Minä en muista kuulleeni.

    Tämäkin asia ”kertoo” maamme ”rappeutuneesta tilasta ”.
    Arvopohja ”vaikuttaa ” koko yhteiskunnan linjauksiin ja priorisointeihin.

    Nythän meillä ei ole julkisuudessa enää mitään terveitä arvoja=vanhan kansan tervettä maalaisjärkeä.
    Tuntuu, ettei millään ole enää mitään väliä.Minusta koko maan linjaukset ja ”arvottomuus” välittää juuri kaiken, mitä tarjottavaa ”valtaapitävillä” on kansalle-mielestäni ei mitään ja meistä todella moni toivoo ,että Suomi ikäänkuin ”rakennetaan uudelleen ja aloitetaan puhtaalta pöydältä”,jolloin valtaapitävinä olisivat henkilöt, jotka ovat itse oman elämänsä kautta ”suunnannäyttäjiä” eli aivan tavallisia,rehellisiä,kokonaisvaltaisesti asiat hahmottavia,terveellä järjellä varustettuja henkilöitä,joiden motiivina ei ole ”vallankäyttö ja omien/kavereiden” etu, vaan tämän kansan ja maan etu.

  3. On siis aivan turhaa riemuita julkisuudessa siitä, että nuorten alkoholin käyttö on vähentynyt ”merkittävästi”. Tilalle ei ole tullut maito, vaan huumeet!!! Jihuu…

    Mitä tulee lapsiin ja nuoriin kyseessä on vapaa pudotus, jota ei nyt ainakaan koulu mitenkään ”oikaise”, siitä pitää opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen huolen, sillä ”keihäänkärkenä” on ”rasismin”, ”vihapuheen” ja ”nationalismin” kitkeminen pois 70-vuotta wanhoilla menetelmillä.

  4. Tästäkin voimme kiittää paskaa hallitusta ja juha pissilää, kun menivät korottamaan tupakan ja alkoholin hintoja rajusti ylöspäin. Typerys toitottaa nyt onnessaan kun nuorison alkoholin ja tupakan käyttö on ”vähentynyt”….mutta sitten alkoivat käyttääkin huumeita. Hienosti menee.

    • Eikä vain huumeita vaan kovia ja tuntemattomia huumeita. Mutta asiaan on olemassa ratkaisu. Käyttäjästä puristetaan tieto keneltä aine on ostettu. Diileristä hakataan tieto mistä aine on ostettu. Väliportaasta kidutetaan tieto mistä aine on ostettu. Päätekijältä ei kysytä enää mitään vaan laitetaan kuula päähän. Filippiinien malli on osoittautunut hyvin toimivaksi.

      • Tuota Filippiinien mallia tarvittaisiin moniin muihinkin asioihin kuten vallanportailla korkealla oleviin rikollisiin, jotka ovat ajamassa Suomea ja kantasuomalaisia tuhoon.

      • Juuri tuota itsekin ajattelin. Kovat otteet käyttöön. Ei tämä nyt millään diskuteeraamisella ratkea.

        • Se vaan on vähän, jos ostaja on hommannut ne paskansa jostain tor-verkkojen kautta niin miten silloin välttämättä selviää kuka ne möi. Eikös helsingissäkin voi tilat huumeet jo kotiovellekin älypuhelimella. Helppouden takia alkanut tavalliset ihmisetkin vetämään kaikkea paskaa. Kuitenkin hyvään suuntaan on suomi menossa.

          • Joku ne tuo, ja joku ne on saanut joltakin. Ei niitä huumeita tietokoneelta tulosteta, ainakaan vielä.

  5. Avoimen yhteiskunnan oire.
    Tiukat rajatarkastukset käyttöön. Laittomat ja asiattomat ulos maasta. Shengen alueen ulkopuolisille viisumipakko ja kovemmat tuomiot huumerikoksista.
    Suomi on todellakin romahtanut helvetin esikartanoksi kokoomuksen ollessa jokaisessa hallituksessa vuodesta 1987 saakka.

    • Rajatarkastushan ei ole ongelma muille kuin laittomille ja rikollisille. Ja jos rajatarkastus on ongelma järjestelmälle, se kertoo sen että järjestelmä on rikollinen ja tehty rikollisten suosimiseksi kuten tässä tapauksessa EU.

    • Kekkonen sanoikin että kokoomuslaisia ei pidä koskaan päästää maan hallitukseen koska siitä kärsii koko kansa. Oikeassa oli.

  6. Mielestäni Jeppes kirjoitit hyvin rajatarkastuksista; todellakin ne ovat ongelma vain laittomille ja kaikenlaisille rikollisille, ei todellakaan tavallisille ihmisille.Kertookin itse asiassa koko järjestelmästä, verratkaapa aikaa, jolloin rikollisia oikeasti pidätettiin mm.rajoilla, kun oli tarkastukset.
    Maa oli tuolloin turvallinen.Suomi oli lintukoto turvallisuuden suhteen, mutta kaikki muuttui 1990 -luvulla ja kiihtyvästi 2000-luvulla.
    Samaan aikaan meille ”tuputettiin viihdettä, tosi tv:tä ,halpoja matkoja=sirkushuveja”, jotta ei havaittaisi mitä ”kulissien takana touhutaan”.
    No ei huomattu,oltiin ”lampaita,joita vietiin….”
    …mutta ajat muuttuvat….ihmiset herää……ja ”akanat erotetaan jyvistä”…tänä aikana ”versoaa” myöskin kaikenlaisia ”kusettajia”…puhutaan yhtä ja tehdään toista (jytky,jytky),tuohon menimme mekin ja harmittaa.
    Onko persut oikeasti nyt,kun johto vaihtui aidosti ja sydämellä aatteensa takana?
    Jotenkin vaisto sanoo, että ei.Miksi?
    Koska minut ainakin vakuuttaa vain teot-ei sanat!

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.