Nykysuomi kysyy: Mille hyväntekeväisyysjärjestölle lahjoittaisit mieluiten rahaa?

72
Mainos
Keskustelu erilaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen tai sellaisiksi itseään kutsuvien ympärillä on ollut pitkäkestoista ja toistuvaa. Yhä useampi kansalainen näyttäisi olevan sitä mieltä, että ainakin hämmästyttävän monet, jos ei suurin osa hyväntekeväisyysjärjestöistä on puhdasta huijausta, bisnestä tai muuten vain eettisesti arveluttavia.

Esimerkiksi Punaisen ristin keräyksiä on kritisoitu myös Nykysuomen keskustelupalstalla ja sosiaalisen median kanavissa useaan otteeseen. Toisaalta myös sotaveteraanien keräyksien todellinen hyötyjä on ollut arvailujen kohteena.

Rahaa tuntuisi tietyille toimijoille kertyvän niin paljon, että niiden johtajille voidaan maksaa satojen tuhansien vuosipalkkioita, mutta vaikkapa Helsingissä ruoan jaoillaan vähäosaisia ruokkivalle ”Hurstin valinnalle” ei tunnu roposia löytyvän, ei ainakaan julkiselta puolelta.

Nykysuomi kysyykin nyt:

Mainos

Mille hyväntekeväisyysjärjestölle tai sellaiseksi itseään kuuluvalle lahjoittaisit mieluiten rahaa?

  • Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö Ry (62%, 992 Votes)
  • Suomalaisapu ry. (18%, 285 Votes)
  • En millekään - Voit perustella kommenttiosiossa (9%, 137 Votes)
  • Joku muu - Kerro kommenttiosiossa (6%, 90 Votes)
  • Sotaveteraaniliitto (4%, 59 Votes)
  • Lions Club (1%, 8 Votes)
  • Jokin muu veteraanijärjestö (1%, 8 Votes)
  • SOS-Lapsikylä (0%, 5 Votes)
  • Punainen risti (0%, 4 Votes)
  • Plan-ELämä lapselle (0%, 4 Votes)
  • Unicef (0%, 2 Votes)

Total Voters: 1 594

Loading ... Loading ...
Mainos

72 KOMMENTIT

  1. Brother Christmas taitaa olla aika hyvä kohden myös. Rahat menevät melko tarkoin vain ja ainoastaan avustuksiin, eikä hallinto ja henkilöstön palkat juuri syö niitä. On toki ollut ajojahdin kohteena ja saattaa olla, että on ollut taitamaton, mutta kuitenkin vilpitön. Avustusten perillemenoprosentti on aivan huikeaa luokkaa, varmaan siellä 90% tienoilla. Sellaiseen ei moni pysty edes lähimain.

    Tuo sai niin paljon tuulta purjeisiin, että varmaan etenkin Punaisen Ristin tapainen alkaa hikoilla ja pelätä, että se kasvaa suureksi ja sitten rahat menevät väärään kolehtiin.

  2. En nykyisin anna enään millekkään… jotenkin takaraivossa jumputtaa ajatus, etteivät rahat kuitenkaan auttaisi meitä suomalaisia… no vähäinen auttamishaluhan on monille monikulttuurisille maille ominaista, miksei myöskin Suomelle.

  3. Nykyään olen kallistumassa sellaisten firmojen ja järjestöjen tukemiseen, jotka tuottavat minulle hyvää. Nämä usein toimivat vapaaehtoisten lahjoitusten turvin ja samalla ovat yleishyödyllisiä tarjoten palvelujaan kaikille. Nämä toimijat harvoin saavat palstatilaa, mutta ovat tavallisen ihmisen turva isoja korporaatioita vastaan. Kaksi ensimmäistä mieleen tulevaa:

    — ProtonMail.com
    — Debian.Org

  4. Heikki ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry hyva kohde, jolle suomalaisten kannattaa lahjoittaa rahaa, koska lahjoitusten turvin autetaan pääasiassa köyhiä suomalaisia ja nimenomaan köyhiä kantasuomalaisia.

  5. *Etnisesti rajattu* auttaminen on tänään arkea hallituksen, eduskunnan, järjestöjen kuten Punaisen Ristin, ja myös kirkon kohdalla. Rahat kanavoidaan ulkomaalaisille, ohi omien kansalaistemme tarpeiden.

    Muukalaiset asutetaan luksus-hotelleihin täys-ylläpidolle, kun samalla omat vanhuksemme tukehtuvat vaipoissaa olevan ruskean mömmön sauhuihin.

    Etnisesti rajattu auttaminen saa sensijaan erittäin suvaitsemattoman vastaanoton ”suvaitsevaiston” taholta, kun halutaan kohdistaa apu nimenomaan oman maamme kansalaisiin.

    Eikö ketään ihmetytä myöskään se, että samat henkilöt, jotka huutavat rasistia, heti kun haluaa autta kotimaamme ahdingossa olevia, niin he ylistävät, kun Israel jopa massamurhaa rajanaapureitaan suoran oman edun tavoittelun merkeissä?

  6. Miksi kaupungin/ valtion pitäisi antaa hurstille rahaa? Hyväntekeväisyys ei ole kunnan tai valtion rahoja.
    Ihme persupropaganda aina.

    • Valtion pitäisikin elättää nuo ihmiset: riittävä perustulo pitäisi ottaa käyttöön. Vanhentuneiden elintarvikkeiden jakaminen ei ole ongelman ratkaisu.

    • No lääkärintodistus…MIKSI me sitten pidämme täysin vieraista muukalaisista huolta 24/7,täysihoito,all inclusive…niillä kaupungin/valtion rahoilla?Ihme vasuripropagandaa taas.

  7. En lahjoita -liian suuri riski että rahoilla tuetaan vihollisen toimintaa jota jokainen suomalainen on muutenkin pakotettu rahoittamaan riistoverotuksen kautta.

    Punainen terroristi on kaikkein härskein kusettaja ja jokainen sille lahjoittava syyllistyy maanpetoksen. Tämä on tehtävä selväksi myös SPR:n kerääjille niin selkeällä suomen kielellä ettei asia jää epäselväksi.

  8. Pelastusarmeija puuttuu listasta. Sen hallintomenot ovat kaikkein pienimmät, joten se saa minulta taas Joulupataan jotain kivaa.

    • Pelastusarmeija, eli Salvation army, on saman rikollis-cabalin käsissä kun muutkin suuret ns. ”hyväntekeväisyysorganisaatiot.” Elämme aika-kautta, jolloin musta maalataan valkoiseksi, ja valkoinen mustaksi. Kaikki tiet vievät Roomaan!

      Salvation Army
      The Salvation Army is one of the wealthiest non-profit organizations in the world and an offshoot of the Methodist tradition. Like many religious institutions and organizations, the Salvation Army has been involved in a number of sexual abuse scandals within the organization that have involved cover-ups and an unwillingness to report or confront abusers within the organization. At Kosnoff Fasy, we are dedicated to bringing sexual abuse charges against perpetrators who work with the Salvation Army.

      The Salvation Army has many large benefactors like Mrs. Ray Kroc, wife of the founder of McDonald’s restaurants, who left a $1 billion request to the Salvation Army. The Salvation Army also is the largest recipient of tax dollars among the non-profit organizations in the country. While the organization seeks to help individuals and families in need, it also been a a location where sexual offenses against children and young adults have occurred. If the abuse within the institution is not confronted, many of these crimes will go unheard and the victims will be left without a voice.

  9. Ei keräyksiä mihinkään. Varojen kerääminen ainakin suomalaisille köyhille erillisten keräysten kautta on mieletöntä, koska rahapula on useimmilla kroonista. Helpotusta tähän saadaan vain poliittisen päätöksenteon kautta. Tärkeintä olisi saada elinkustannuksia alas. Asuminen ja jatkuvasti kohoavat vuokrat lienevät tämän päivän suurin köyhyyden aiheuttaja. Tilanteen tekee ärsyttäväksi se, että asuntosijoittajat pääsevät liian helposti käsiksi köyhille tarkoitettuihin asumistukiin.

    Toisaalta, jos elinkustannuksia ei saada alas, niin tukitasoja on vain pakko tarkistaa ylöspäin. Suuret sosiaalimenot voi nähdä rangaistuksena poliitikoille heidän kyvyttömyydestään tarttua elinkustannuksiin.

    Sama logiikka pätee myös ulkomaille lähetettäviin keräyksiin. Kertaruiskeet eivät ratkaise mitään. Näiden suhteen Suomen tulisi muuttua itsekkäämmäksi ja keskittyä omien kansalaisten asioiden hoitoon. Jos kaikki maat tekisivät niin, niin ongelmat vähenisivät.

  10. en millekään järjestölle,oma maakin kuuluu pitää niillä verovaroilla kunnossa mitä maksetaan valtiolle,kannattaa kansan kääntyä herrojen puoleen mikäli rahat omilta loppuu ja ulkomaat ja ulkomaalaiset voi samoin tehdä omissa maissaan.

  11. Jos joku perustaisi matujen palautus organisaation, joka todella mahdollistaisi matujen palautuksen lähi-itään, afganistaniin ja afrikkaan, niin sellaisella voisin antaa jonkun kympin. Jokaiseen palautettuun matuun sijoitettu euro tuo 100 euroa takaisin. Siinä orpolle mietittävää kun kerran on kirstun vartija.

  12. Jollekin kristilliselle pienelle järjestölle, joka vie kaiken avun perille itse. Eikä ota palkkaa työstä vaan kaikki lahjoitettu menee perille tarvitseville. Mitä suurempi järjestö sen suurempi varas. Unicef, SPR, WWF kaikkein pahimpia. Suurin osa varoista menee palkkoihin, hallintoon jne.

  13. En millekkään järjestölle enää.Byrokratiaan ja ” turhuuteen” mennee suurin osa näille keräyksille annetuista rahoista.

    Verot ovat kautta linja niin korkeat Suomessa, ihan kaikki, että niistä pitäisi löytyä suomalaisten auttamiseen ja tarkoitan nyt oikeasti niitä, jotka ovat avun tarpeessa.

    Kehitysapu tulisi lakkauttaa välittömästi, ei Suomen kansan rahoja enää muualle eikä muille kuin kantasuomalaisille oikeille avuntarvitsijoille.

    Suomen asioiden hoito….voiko olla enää huonompaa mallia??

    Jos suomalaisten maksamia korkeita veroja käytettäisiin VIISAASTI, voitaisiin veroja madaltaa,jolloin jäisi enemmän rahaa omaan käyttöön.Mutta kun ei.Suomi on ”veronmaksannan helvetti”mielestäni.

  14. Vaikea kysymys, koska monia listan järjestöjä en tunne ja joihinkin on tullut negatiivinen asenne väärinkäytösten ja väärille urille menneen toiminnan takia. Periaatteessa kannatan kyllä maailman heikoimmassa asemassa olevien auttamista. Jos olisin vakuuttunut avun perillemenosta ilman väärinkäytöksiä tai välikäsien liian suuria palkkoja, voisin ruveta vaikka säännölliseksikin auttajaksi.

  15. Pelastakaa Lapset ry. Suomessa on radiomainoksen tietojen mukaan 100 000 köyhässä perheessä olevaa lasta. Heidän jouluilokseen antaisin rahaa. On aivan eri asia olla köyhän perheen lapsi Suomessa kuin jossakin kehitysmaassa, jossa kaikki ovat köyhiä. Viime vuonna annoin jouluna pienen lahjoituksen Pelastusarmeijalle. Aina kuitenkin kotimaahan, mutta ei koskaan enää SPR:lle, Nenäpäivään tms.

  16. Paljon kommenteissa väitetään, että kaikki lafkat sisältävät byrokratiakuluja. No suomalaisapu ry taitaa lähinnä kiikuttaa materiaalia köyhille kantasuomalaisille, joten sinne ylimääräisen omaisuuden roudaaminen on varma valinta.

    • Pedot pyörittää näitä keräyksiä. Myös ne liikeyritykset pitää kiertää kaukaa joiden pakkauksissa on ison sydämen sisällä pieni sydän.

    • Juu, pari vuotta sitten kävi ovella erään lapsikeräyksen ämmä, kansiossa komeili musta kersa, siinä varmistui että turha luulla että noille järjestöille viittii ropojaan jakaa sillä tasan tietää mihin niistä iso osa menee.

  17. Suomalaisavulle lahjoittaisin. Vaikuttaa mutkattomalta ja suoraselkäisimmältä avustusjärjestöltä!

  18. Brother Christmas ja syyt on mainittu aiemmin tässä kommenttiosiossa. Raha menee tosiaan sinne, minne luvataankin.

  19. Vastarinta liike suomalais apu. Suurin osa on pelkkää vapaamuurari valehtelu paskaa lions club 100 varmasti

  20. Tulkitsen hyväntekeväisyydeksi nämä järjestöt ja olisin valmis tukemaan niitä:

    AWB(Etelä-Afrikka)
    National Alliance(Yhdysvallat)
    Kansallinen Vastarinta(Suomi)
    Adolf Hitlerin muistosäätiö(Saksa)

  21. Muisto juutalais bolsevikien nälkään näännyttämien 8 miljoonan ukrainalaisen kristityn sielulle ja muillekin nälkään tapetuille

    Tuen kotimaista ruoantuotantoa ettei menisi omavaraisuus siinäkin asiassa.Voi pelastaa suomalaisia tulevalta nälkäkuolemalta että mässäillä herkkuja Win Win
    Lidl is murder

    • Bolsevikeilla ei ole maata, ei kansallisuutta. Sipilähän se onkin vallan oiva esimerkki tavallisesta suomalaisesta, eikös? Tai Stubb, tai vaikkapa Katainen? Entäs nämä viherkommunistit — mahtavia esimerkkejä tavallisista suomalaisista, Touko Aalto ja Jani Toivola, siinäpä myös oikein malliesimerkit suomalaisista miehistä.

      Aivan samalla tavalla bolsevikit murhasivat myös juutalaisia kuin ketä tahansa sekä 2.maailmansodan aikana saksalaiset juutalaiset murhasivat valtavasti itä-Euroopan juutalaisia. Opiskele.

  22. Ainakaan ei koskaan ropoakaan SPRlle, matuasioilla rahastavat jo tarpeeksi
    Toinen jonne älä koskaan vie mitään on UFF vaatekeräys, raha menee UFFin perustajille eikä hyväntekeväisyyteen
    Kolmas on kierrätyskeskus jossa myydään sairaaseen ylihintaan kaikki tarpeeksi uusi ja hyväkuntoinen tavara jonka raaskivat ”ottavat vastaan”

    Vaatteet ja tavarat kannattaa itse myydä tai lahjoittaa suoraan jonnekin, jos ei onnistu niin paljon mielummin roskiin kuin UFFille tai kierrätyskeskukseen.

    Rahalahjoituksilla voi tukea vaikka vaihtoehtoismedioita jos ei muita ehdokkaita löydy.

  23. Jos joku perustaa järjestöjä joilla oikeasti tienataan ts. säästetään MILJARDEJA ja parannetaan kansallisvaltion hyvinvointia, kaivan kuvetta ilomielin!

    Elintasopakolaisille nollatoleranssi ja yleensäkin kaikille pakolaisille
    VAIN VÄLIAIKAINEN OLESKELULUPA ja KOTIUTTAMIS-suunnitelma.

    Rajavalvonta kuntoon, paperittomille myös NOLLATOLERANSSI.

  24. Nähdäkseni ainoa pyyteetöntä työtä tekevä järjestö on Hursti. Siellä kaikki lahjoitukset löytävät lyhentämättömänä perille. Ei ole, niin kuin muissa järjestöissä, nk. käsittelymaksuja ja välistä vetoja. Siispä omasta puolestani kehotankin kaikkia lahjoituksen antajia tukemaan Hurstia, joka tekee monen päivästä vähän paremman elää.

  25. Linnan juhlat, huom! ei enää itsenäisyyspäivän juhlat voisi lopettaa nykyisellään aivan hyvin ja mikä itsenäisyyspäivä….ehkä sillä joskus oli ”paikkansa’.

    Siihen menee kansan maksamia verorahoja ja on kieltämättä ’aika irvokast’, että tietyt porukat ’juhlija kansan rahoilla,kun kansa on ’kohta loppu veronmaksannasta ja ilmapiiri noin yleisesti ottaen aika natku ja ikävä’ .

    Ei kiinnosta pätkääkään joidenkin puvut ja ’julkisen vallan ’juhlinnat’ tälläisessä Suomen tilanteessa .

  26. MARTTYYRIEN ÄÄNI

    VOITTOA TAVOITTELEMATON REHELLINEN MAAILMANKAIKKEUDEN VAINOTUIMMAN IHMISRYHMÄN TUKIJA JA PULUSTAJA.

    ”1973 perustettu tunnustuskuntiin sitoutumaton yhdistys, jonka tarkoituksena on palvella eri tavoin vainottuja kristittyjä maailmanlaajuisesti. Avustustoimintamme rahoitetaan täysin yksityisten ihmisten, yritysten ja seurakuntien vapaaehtoisilla lahjoituksilla.

    Uskomme perustana on Apostolinen uskontunnustus. Tunnustamme, että Raamattu on muuttumaton Jumalan Sana, ja että ihminen pelastuu yksin uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. Toimintanäkymme perustuu Hebrealaiskirjeen 13:3 jakeeseen: ”Muistakaa vankeja, niinkuin olisitte itsekin heidän kanssaan vangittuina; muistakaa pahoinpideltyjä, sillä onhan teillä itsellännekin ruumis.”

    …Toki listassa oli muitakin hyviä vaihtoehtoja, mutta edes vaihtoehtomediat eivät tuo esille ympäri maailman tapahtuvaa kristittyihin kohdistuvaa silmitöntä vihaa, raivoa, murhanhimoa ja vainoa.

      • Niinpä, markkamies. Tyhjästä on paha nyhjästä ;). Tuskin tuokaan järjestö sinua juurikaan avustaisi. Selvitä mikä organisaatio on kyseessä ja opiskelehan maailmanmenoa muualtakin kuin Aku Ankasta.

        • On kuule tullut elettyä niin kauan että on nähty että mihinkään missä on uskonto mukana ei kannata uskoa.
          Ja kuule, olen ollut lahjoittaja,sotaveteraaneille ja kun selvisi että veteraanit ei saa rahoista kun rippeet ja veteraaniksi lasketaan yk sotilaina ja rauhanturvaajina olleet, loppui minun rahat valumasta noille kusettajille ja se oli ainoa minne lahjoituksia annoin, enää ei tule yhtäkään avustusjärjestöä minne ropoja heittelisin.

  27. Hurstin hyväntekeväisyys on koulukirjaesimerkki ihmisten naiivista, puhtaan tunnepohjaisesta uskosta hyväntekeväisyyteen ilman mitään käsitystä toiminnan todellisista vaikutuksista. Tosiasiassa Hurstin hyväntekeväisyys vain ylläpitää ihmisten kurjuutta ja mahdollistaa leipäjonoihin tukeutuville ihmislle kierteen, josta ei omin voimin kykene nousemaan.

    Samaa naiiviutta löytyy ihan yhtälailla SPR:n businestoiminnan tukemisesta ja sitä käyttävät hyväkseen myös poliitikot, jotka hokevat ihmisten joutuvan valitsemaan lääkkeiden ja ruoan väliltä, mikä väite on täysin absurdi Suomen oloissa, joissa molemmat tulevat tarvittaessa ilmaisena niin rehellisille kansalaisille kuin laittomasti maassa vapaasti läpsytteleville sotarikollisille, murhaajille ja raiskaajille.

    Hyväntekeväisyys, joka oikeasti tekee hyvää, on käytännössä hyvin harvinaista, eikä näköpiirissä ole ainoatakaan syytä, miksi mihinkään ”hyväntekeväisyyteen” olisi viisaampaa antaa rahaa mielummin kuin *tekisi* itse edes pikkuriikkisen verran osaansa lähimmäistensä ja suomalaisten hyvinvoinnin parantamiseksi.

  28. Vähän teoreettista osaltani, kun en juuri jaa rahaani. Lista oli suppeako ja sisälsi ainakin yhden ehkä hyvänkin kohteen, joka on kuitenkin minulle tuntematon. Sitten oli niitä tunnettuja organisaatioita, joiden johtajat tienaavat tolkuttoman hyvin. Se tekee lahjoittamisesta vaikeampaa, vaikkei väärinkäytöksiä olisikaan. Hurstin valinnasta ei vielä tätä kuulunut. Veteraanien osalta taas aika on jo ajanut ohi, paitsi Syyrian sodan veteraanien.

    • Ainoita oikeita sotaveteraaneja oli ne jotka pitivät suomen puolta ja ottivat sen mikä piti, suomen itsenäisyyden.
      Kaikki muut ”veteraanit” on vain vauhdittaneet suomen muuttumista takaisin kehitysmaaksi.

  29. Ehdottomasti kaikille juutalaisille järjestöille jotka tuovat maahantunkeutujia eurooppaan, koska kansa on aivokuollutta välinpitämätöntä paska sakkia, niin olen ehdottomasti juutalaisten puolella tässä asiassa!!! Valkoiset kansa kunnat on hävitettävä ja luonnollinen jatkumo typeryydestä ja aivokuolleisuudesta!!

    Kiitos kansainvälinen juutalaisuus että tuhoatte läntiset maat!!

  30. Suomen helluntaiseurakuntien keskusjärjestölle Fidalle. Se tekee lähetys- ja kehitysyhteistyötä maailman eri kolkilla. Projektien seuranta ja arviointi.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.