Urho Kekkosen kansallispuisto laajenee lähes 200 hehtaarilla

8
Mainos
Urho Kekkosen kansallispuistoon liitetään joulukuun alussa lähes kaksisataa hehtaaria suojeluun hankittuja arvokkaita luontoalueita ja erotetaan alle kymmenen hehtaarin alue Tankavaaran luontokeskuksen ympäristöstä. Rajausmuutos mahdollistaa luontokeskuksen aiempaa monipuolisemman käytön ja kehittämisen.

Kansallispuiston eteläreunalta rajataan puiston ulkopuolelle 9,3 hehtaarin laajuinen, E75-tiehen rajoittuva Tankavaaran luontokeskuksen alue. Samalla kansallispuistoon liitetään puiston koillisreunalla Suomujoen varressa sijaitseva 198 hehtaarin alue.

Rajausmuutos mahdollistaa Tankavaaran luontokeskuksen ja sen kiinteistöjen aiempaa monipuolisemman käytön ja kehittämisen. Noin 30 kilometrin päässä Saariselältä sijaitsevaan Tankavaaran luontokeskukseen tehtiin viime vuonna noin 8 800 käyntiä, mikä on alle 3 prosenttia kansallispuiston käyntimääristä. Luontokeskuksen näyttely on myös osittain vanhentunut. Luontokeskuksen alue jää edelleen valtion omistukseen ja osaksi Natura 2000 -verkostoa. Metsähallitus huolehtii jatkossakin alueen luonnon- ja sotahistoriallisista arvoista.

Urho Kekkosen kansallispuistoon liitettävä niin sanottu Suomun Villen alue rajautuu kansallispuistoon ja kuuluu sen kanssa samaan Natura-alueeseen. Maat on hankittu valtiolle jo kauan sitten luonnonsuojelutarkoituksiin ja ovat jo Metsähallituksen Luontopalvelujen hallinnassa. Suomun Villen tila on maisemallisesti ja kulttuuriperinnöltään arvokas sekä luontotyypeiltään monipuolinen harjualue Suomujoen varressa ja täydentää merkittävällä tavalla kansallispuiston luonnonarvoja.

Mainos

Urho Kekkosen kansallispuisto oli viime vuonna käyntimäärältään Suomen toiseksi suosituin kansallispuisto Pallas–Yllästunturin jälkeen. Viime vuonna käyntejä oli 334 700.

Lähde: Metsähallitus

Mainos

8 KOMMENTIT

  1. Lukaisin että Tankavaaran luontokeskukselta lähtee polkuja joista jonkun polun varrella nähtävillä saksalaisen Schutzwall-puolustusaseman jäännökset. Se voisi kiinnostaa nähdä, mutta vielä enemmän Käsivarren Lapin perääntymistietä suojannut mahtava Sturmbock Stellung.

    OT saksalaisista aseveljistä tuli mieleeni edes menneen appiukon muistelut, kun äijä oli teininä useasti seikkaillut saksalaisten sotakylää ihmettelemässä nykyisen Kemi-Tornion lentokentän taka maastossa. Siviilit kävivät salaista vaihdanta kauppaa jotta saivat elintarvikkeita. Pahaa verta herätti kun jotkut nuoret naiset hankkivat myös sulojensa avulla kaikenlaista hyvää, mutta ymmärtäähän tuon, kun ruumiin tarpeiden puute oli kova.
    Äijä kertoi että saksalaiset räjäyttivät lähtiessään alueella olleen runsas vetisen lähteen umpeen. Se kaivettiin myöhemmin esiin. Kemiläiset hakivat kannuilla vettä siitä lähteestä vuosikymmenet. Itsekin olin usein veden haku matkalla mukana. Se oli kyllä uskomattoman hyvää vettä. Normi vesilaitosvesi maistuu ihan joltakin muulta kuin todellinen vesi.
    Harmikseni ihmisillä on taipumus pilata kaikki. Kuulemani mukaan näet Kemin kaupunki liitti lähteen veden otto verkkoonsa joskus 1990 luvulla. Nyt siis sillä mahtavalla lähdevedellä huuhdotaan vessanpöntöt. Onpahan Kemi pilattu myös tuulipuistolla.

    • Joku sakemanni kertoi tv-dokumantissä olleensa vetäytyvässä saksalaisosastossa.
      Jättivät tukikohtaansa suuren viinavaraston jonka suomalaiset sitten tyhjensivät.
      Laulu raikasi kilometrien päähän.
      Oli ne poikia….

  2. Tuommoinen kirpunkokoinen lisäys olisi merkityksestön jopa etelässä, jossa suojelun tarve olisi huutavin. Keskustapuolue on vetänyt luonnonsuojelun alas Suomessa.

  3. Pientä on. Metsähallitus hakkaa Suomen metsiä raivon lailla ja avohakkuut ovat kansallinen häpeä. Tämän mahdollistaa kepun hallituksessa olo ja maatalousministerin aktiivisuus tässä asiassa. Veikkaan että on sijoituksia Kiinalaisten sellu touhuissa. Kuten pekkarisella tuulivoima bisneksissä minsiteri aikanaan, jolloin tuet kasvoivat rajusti.

    • Muistutan vielä,tuolloin ei yksikään suomen edustaja osoittanut mitään kunnioitusta kun sankari laskettiin viimeiselle matkalle, kekkonen vain nauroi ja imi viinaa onnensa kukkuloilla, oli siinä suomella presidentti. Tekee helvetin kipeää aina kun joku häntä kehuu, kehuja osoittaa tuon tekemällä tietämättömyytensä suomen historiasta.

      Nykyään taasen, persuja kehuva osoittaa taas tietämättömyytensä nykypolitiikasta, Halla-aho on sairas päästään, hänen mallilla jos mentäsiin isänmaallisia alettaisiin kyyläämään murhan himo silmissä ja tuomio olisi kuolema heti jos hiukankin on vastahankaan suomen poliitiikkaa joka koskee maahanmuuttoa ja Halla-ahon kultamuna ählämeitä.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.