Poliisi tutkii SKE-puoluetta epäiltynä ”ajatusrikoksesta” – Rikosnimike ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan”

29
Nykysuomen tietojen mukaan Helsingin poliisi tutkii Suomen kansa ensin-puolueen kampanjoinnin sisältöä. Poliisin tiedotteen mukaan poliisi epäilee rikosta kevään vaaleissa eduskuntaan pyrkivän puolueen toiminnassa viikonloppuna Narinkkatorilla Kampissa. Rikosnimike on tässä vaiheessa tutkintaa kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Rikoksesta epäillään kahta eduskuntavaaliehdokasta. Toinen heistä on myös puolueen puheenjohtaja Marco DeWit. 

Poliisin mukaan vaalitilaisuudessa on muun muassa ollut esillä vaalimainoksia, joiden tekstien epäillään täyttävän rikoksen tunnusmerkistön. Virkavallan näkemyksen mukaan kampanjointi on ollut vihamielistä ja maahanmuuttajien ja seksuaalivähemmistöjen syrjintään tähtäävää.

Nykysuomi tavoitti tilannetta kommentoimaan SKE-puolueen eduskuntavaaliehdokkaan Miki Sileonin.

  1. Onko Poliisin SKE-puoluetta vastaan kohdistamissa epäilyissä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan mitään perää?

– Ei missään nimessä. ”Matu” ei yksilöi ihmisen alkuperää, etnisyyttä tai edes uskonnollista vakaumusta missään muodossa (mikäli sillä tarkoitetaan maahantunkeutujaa) Kun ei ole kansanryhmää jota tämä lyhenne yksiselitteisesti kuvaa, ei myöskään ole kansanryhmää jota vastaan kiihottaa.

2. Onko kampanjanne sisältö sinun näkemyksesi mukaan suunnattu erityisesti jotakin tai joitakin vastaan, vai jonkun puolesta?

– Katsoisin yleisesti että Suomen kansa ensin – ehdokkaiden kampanjointi on suunnattu globalismia ja globalisaatiota vastaan. Ei ketään ihmisryhmää, ellei sitten globalisteja luokitella ihmisryhmäksi. Ennen kaikkea kampanjoimme itsenäisyyden palauttamisen puolesta sekä kantasuomalaisten oikeudesta elää maassamme aitona alkuperäiskansana.

3. Koetko, että viimeaikainen rikostaustojen tonkiminen ja nyt aloitettu tutkinta on ajoitettu tarkoituksellisesti vaalienalusviikolle?

– Tietenkin se oli. Itse olen valmis hyväksymään sen että tuomionsa hyvittämisen jälkeen ihminen on syytön toista kertaa samaan rikokseen. Poikkeuksena seksuaalirikokset joita en ole valmis kenenkään kohdalla menneisyydestä painamaan villaisella. Täytyy muistaa kuitenkin että ne suurimmat ja todellisuudessa pahimmat rikolliset eivät ole koskaan tuomiolla rikoksistaan. Sipilä, Orpo, Katainen, Halonen, Urpilainen ja Koivisto, konklaaveineen eivät koskaan joudu vastuuseen kansan petturuudestaan vaan menevät historian kirjoihin muilla ansioillan. Nämä päättäjät ovat vastuussa tuhansista itsemurhista, raiskauksista ja ihmistragedioista joita ovat Suomen kansalle aiheuttaneet.

4. Vaikuttaako tutkinta SKE:n kampanjointiin tai sen sisältöön?

– En usko että vaikuttaa. Mitään ei olla tehty väärin joten miksi pitäisi. Itse asiassa olen vielä kovemman kampanjan kannalla mutta tässä taitaa käydä niin että aika loppuu kesken näiden vaalien suhteen valitettavasti. Jotain vielä rankempaa olen miettinyt mutta tällä hetkellä en ole varma miten se toteuttamiseen riittää aika. Suomea ei nyt pelasteta passiivisella politiikalla enää, nyt pitää laittaa myös meidän ehdokkaiden peliin kaikkemme.

5. Sana on vapaa, mitä tahtoisit sanoa Nykysuomen lukijoille?

– En ole yllättynyt että juuri Helsingin poliisi on se taho joka kirjannut omatoimisesti rikosilmoituksen näistä vaalimainoksista. Tämä on täysin loogista jatkoa Ruotsin malliselle kehitykselle jossa poliisin politisoituminen on mennyt niin pitkälle että se on alkanut sekaantumaan niin sanotusti ”vääriä mielipiteitä” edustavien puolueiden ja yhdistysten toimintaan. Aiemmin kohteena on ollut vaihtoehto media, yksittäiset blogien ja sosiaalisen median kirjoittajat, katupartiot ja yhdistys (PVL). Kokoomuksen hallitseman sisäministeriön ohjailemana poliisin tarkoitus on tukkia kansalaisten silmät, suut ja lopulta itsenäisen ajattelukyvyn. Tälläiseen ei pidä alistua. Sananvapauteen kuuluu myös sellaisten asioiden julki tuominen joka saattaa aiheuttaa paheksuntaa. Mielestäni julisteissa ei ollut mitään sellaista josta kuuluisi saada Suomen rikoslain mukaan rangaistusta. Tuen omalta osaltani jatkossakin Suomen kansa ensin puolueen ehdokkaita heidän taistelussaan totalitarismia vastaan. Pyydän tässä myös teidän lukijoiden tukea, kiitos!

Lähde: SKE/Miki Sileoni, Poliisi

29 KOMMENTIT

    • Nyt maahanryntäyksen aiheuttamat haitat alkavat näkyä.

      Koska poliitikolle on mahdotonta sanoa, että kannatti väärää aatetta ja vääriä toimenpiteitä, yritetään nyt reagoida ikävään tilanteeseen siten, että esitetään, että omissa arvoissa ei ole mitään vikaa, ei liioin toimenpiteissä (maahan päästämisessä), ongelman ratkaisuksi tarvitaan vain sitä, että poimitaan pois hankalat yksilöt tehostamalla poliisin sekä syyttäjäviranomaisen toimintaa.

      Maahantulo voi jatkua, otetaan sitten poliisitutkinnan alle rikoksia sitä mukaa kuin niitä ilmenee. Liioin eivät koko ajan kohoavat kustannukset (majoitus, myöhemmin vuokrat, ruoka, vaatteet, terveydenhuolto, käyttöraha, koulutus, kotoutus, tulkkipalvelut, juristipalvelut…) ole ongelma, rahasta ei saa puhua, koska se loukkaa ihmisarvoa. Rahasta ei saa puhua, jos asia liittyy pakolaisuuteen, sitä saa ja pitää puhua, kun käsitellään suomalaisiin liittyviä asioita, kuten budjettia.

      Maahantulon rajoittamista ei suostuta näkemään ratkaisuna kun sitä ei ole aiemminkaan ole hyväksytty ratkaisuksi. Sitä ei tietenkään hyväksytä ratkaisuksi myöskään vastpuolen tekemänä. Suomalaisen osana olkoon kärsiä, muuta neuvoa ei ole, koska muutenhan voisimme käännyttää pois sellaisia, joista ei meille ongelmia koituisi ja silloin he joutuisivat aiheetta kärsimään.

  1. ”Täytyy muistaa kuitenkin että ne suurimmat ja todellisuudessa pahimmat rikolliset eivät ole koskaan tuomiolla rikoksistaan. Sipilä, Orpo, Katainen, Halonen, Urpilainen ja Koivisto, konklaaveineen eivät koskaan joudu vastuuseen kansan petturuudestaan vaan menevät historian kirjoihin muilla ansioillan. Nämä päättäjät ovat vastuussa tuhansista itsemurhista, raiskauksista ja ihmistragedioista joita ovat Suomen kansalle aiheuttaneet.”

    Miki Sileoni on asian ytimessä. Mauno Koivisto on koplan suurin rosvo. Koivisto tuhosi Suomen valtiosäännön vallan kolmijako opin. Suomella oli väärinkäytösten estämiseksi toisistaan riippumattomat lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta. Kusipää Koivisto vaihtoi vallan kolmijaon globalisti-eliitin pyöreänpöydän NWO järjestelmään, joka on mahdollistanut maan perusteellisen alas ajon, kansallisen omaisuuden ryöstön ja kaiken hulluden joka nyt Suomessa näkyy.

    • Ikävä kyllä, on voitettu. Solutustoiminta lähtee juuri tuosta eli myötäilystä ja maireasta miellyttämisestä, jolla kaapataan valta manipuloitavassa ja valloitettavassa organisaatiossa, mikä valtiokin tavallaan on. Ilmiötä korostaa se, että aidot psykopaatit tai erikoistreenatut soluttautujat hallitsevat tuon pelin suvereenisti. ”Nousukkaiden” asiaa voidaan tukea ulkoapäin vaikkapa median avulla. Nousukas voi paljastaa vihollisen salaisuuksia ja ansaita luottamuksen. Jossain vaiheessa alkaa sabotaasi eikä mitään keinoja kaihdeta, mutta toimitaan peitellysti, kunnes tulos on selvä.

      Moraalinen voitto on kuitenkin aina totuudenpuhujan ja avoimen reilusti toimivan puolella. Tähän liittyy käsite ”kunnia”, joka on länsimaista kokonaan poistettu.

      • Joku voisi kirjoittaa Ben Zyskowitzin elämänkerran? Siitä löytyisi kovasti juutalais-nousukkaan temppuja. Miten mielistellä, ja iskeä sitten selän takana, ”kostona holokaustista”, kabinettipuheissa päätettyjen asioiden avulla?

        Itse asiassa koko EU on rakennettu ”holokausti-koston” perustalle. EU = Kalergi-suunnitelma.

  2. Ske täysin tuki!

    Vaalimainonta on nyt juuri sitä mitä tarvitaan. Ituhipit Siperiaan suolakaivoksille ja ne matot tosiaan ulos!

  3. Mitä helvetin KIIHOTTAMISTA???
    Kai sitä saa maahantunkeutuneiden laitonta maassaoloa vastustaa.
    Ja homorummutustakaan ei tarvitse sietää, se ei ole homoja vastaan, homot saa olla mitä on, ei se kuulu muille.

  4. Onneksi Urho Kaleva Kekkonen kuoli jo. Jos hän olisi nyt poliitikko, olisi hän jatkuvasti putkassa ”rasismista”.

      • Kaltaistesi säälittävät ja suorastaan lapselliset kommentit alkaa riittämään, joilla ei muuta agendaa ole kuin venäjä pelko.

        • Et ilmeisesti jumalauta elänyt Kekkosen aikaa, vai ”venäjäpelkoja”. kuuleppa, minun suku tulee Implahdelta.

  5. Helsingin ”niisku neidit” taas asialla sortamassa Marco de Wittiä ja hänen ”hengenheimolaisiaan”. Tästä Hollantilaista alkuperää olevasta Marco de Wittistä voi olla montaa mieltä ja etenkin hänen tavastaan tehdä politiikkaa, joka ei ainakaan ”väistä kohdattaessa” sen enempää Helsingin piirin polpoa kuin muutakaan suvakki -valtavirtaa aina valtiotasolle saakka.

    Yleensä vaalimainokset kuorrutetaan suklaalla ja hunajalla luvaten hoitaa uskollisesti ja vankkumattomasti vaalikarjan asioita seuraavat neljä vuotta olipa kyseessä taloudelliset parannukset, wanhusten hoidon tason kohentaminen tai lapsiperheen pienen räkänokan nenän niistämisestä kyse.

    Eli kaikkea hyvää luvataan valkoiselle matemaattiselle enemmistölle, mutta reaalielämässä kurjalle vähemmistölle sen kohtelun suhteen, jota nuo ”työrukkaset” saavat osaksensa unohtamatta niitäkään, jotka eivät pääse kokemaan työllistymisen onnea vain syystä, että herrain ja rouvain aika menee Brysselissä perseilyyn selfieitä otettaessa keski-eurooppalaisten syöttiläs-sikojen kanssa, jotta saa kotipuolessa sitten näyttää ”frendeille”, että tuonkin luxenburgilaisen pankkihuijarin kanssa oltiin aivan poskisuudelma etäisyydellä ja voitte uskoa kuinka vaikeaa oli saada kuvattua kun ”kohde” ei ollut ”vakaa” sen enempää kuin EU:n intergraatiopolitiikka.

    Tavallista räväkämpi vaalimainonta, jota harrasti menneisyydessä itse ”kannatusta” ainakin eduskunnassa niin paljon nauttinut SMP:n Veikko Vennamo (1913-1997), että hänet kannettiin muutaman kerran Eduskunnasta ulos, koska hän harjoitti silloista ”vihapuhetta” ”rötösherroja” ja ”seteliselkärankaisia” kohtaan ulottaen halveksuntansa aina presidentti Urho Kekkoseen (1900-1986) asti, mutta se onkin jo toisen tarinan arvoinen.

    Helsingin piirin punainen poliisi eli polpo tuntee vankkumatonta halua puuttua Marcon eli tämän ”kiusankappeleen” toimintaan tavalla, joka osoittaa sen, kuinka politisoitunut punikki -pääkaukungin poliisi on ylintä johtoa myöten sekä kuinka mädätetyn ”virkatakin” alle tämä ”lentävä hoĺlantilainen” menee aina Jari Taposta myöten, joka profiloituu anarkistiksi eli äärikommunistiksi, jonka ”ystäväpiiri” tekee likaista työtä katutasolla naamioituneina ja hyökkäilemällä kansallismielisiä vastaan aikaan saaden ”rähinän”, jonka nojalla sitten mellakkapoliisi voi aloittaa pamputtmisensa olan takaa suomalaisia ihmisiä vastaan kun sen sijaan kurdit saavat tehdä sitä samaa surutta ja valtiovallan täydellisessä suojeluksessa eikä poliisillakaan ole kokemusta siitä miltä tuntuu hakata ”vierasta sikaa”, sillä vieraskoreudessaan sikiöasentoon käpertyneessä Suomessa keskitytään körmyyttämään omia senkin edestä niin, että se kaikki alemmuudentuntoinen patouma siitä, että natsat olalla täytyy juosta kurdeja ja pakolais -”naisia” sekä ”lapsia” karkuun aivan kuten Ruotsissakin tehdään, josta kaikki malli on tänne ”apinoitu” tavalla, joka saa jokaisen järjen ihmisen saamaan migreenin oireita tässä maassa, jossa sentään on joskus koukattu ja ”Kollaakin on kestänyt” ilman, että valtakunnan johtavien politiikkojen housut ovat menneet ”vaihtoon” pelkästä ramppikuumeesta ja paniikkihäiriöstä kun Tornioon tunki 30 000 sotarikollista ja vankilasta kotimaidensa sekasorrossa karanneita rikollisia kuullessaan, että jonkin merkillisin maan ”loirimaisen ristiin katsova” miesoletettu lupaa kämppänsä ja siinä samassa tyttölapset samalta seudulta, jos vain ”omatoimi matkaajat” suvaitsevat ilmaantua kun rahaa jaetaan ihan ilmatteeksi ja naiset siihen vielä päälle.

    • Helsinki on kyllä yks viherpunainen mätäpaise, joka pitäisi puhkaista ja siinä samalla viedä matot ulos.

  6. Olen samaa mieltä siitä, että nyt tarvitaan jotain raflaavaa. Entiset vaalikonstit ei meitä enää auta. Kansa olis saatava heräämään.Pikkuisen vapaustaistelijaa saa olla mukana ehdokkaissa. Nyt on niin suuret asiat pelissä.

  7. Kaksi asunnotonta miestä kävi tänään tapaamassa Iljaa Narinkkatorilla. Kuuntele Iljan mietteet:
    https://mvlehti.net/2019/04/09/video-ilja-janitskin-nyt-on-jumalauta-huonosti-asiat/

    Mutta mihin humahtivatkaan ne Pauli Vahteran selville ottamat 3,2 miljardia euroa?
    ”Maahanmuuton hinta 3,2 miljardia euroa – Ministereiden laskelmat”,
    https://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2019/03/11/maahanmuuton-hinta-32-miljardia-euroa-ministereiden-laskelmat/

  8. Yhdessä kyltissä lukee ” MATOT ULOS ” siivousta kannustavaa mainosta pitäisi enemmänkin lisätä…..

  9. Kiitoksia poliisille ja vanhalle valemedialle ilmaisesta mainoksesta Suomen Kansa Ensin(SKE) puolueelle.

    Tämän suurempaa mainontaa ei olisi SKE voinut saada.

    Marco de Wit oli toiseksi suosituin ehdokas pääministeriksi heti Jussi Halla-Ahon jälkeen Nykysuomen kyselyssä tänään päivällä. Oli prosenteissa tasoissa Paavo Väyrysen kanssa.

    Tässä vielä yksi iskulause lisää SKE:lle:

    – Lapsiin ja eläimiin sekaantujat vankilaan tai eläintarhaan!

  10. Suomen politisoitunut poliisi on niin heikossa hapessa että 200 hyvin järjestäytynyttä ja aseistautunutta miestä riittäisi valtaamaan tai tuhoamaan pääkaupunkiseudun kaikki paskalakki asemat.

  11. Kaikki kansankiihotustuomiot ovat oikeusmurhia

    Kiihotuksesta kansanryhmää vastaan on säädetty otsikon alla ( rikoslain 11 luvun otsikko):
    ”Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaa”..

    Rikoslaki 11 luku
    Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan

    Tuota on siten tulkittavat, että vain sellainen kiihotus kansanryhmää vastaan kiihottaminen on
    rikoslain mukaista kiihottamista, joka täyttää myös ”sotarikoksen taikka
    rikoksen ihmisyyttä vastaan” määritelmän.
    Tulkinnassa on otettava ERITYISESTI huomioon myös perustuslakimyönteinen tulkinta

    Rikoksella
    ihmisyyttä vastaan tarkoitetaan vain erittäin vakavia rikoksia.
    Wikipedian mukaan vain rikoksia jotka eivät vanhene koskana.

    Kotimaisten kielten keskus on kertonut otsikoista näin:

    Otsikot ojennukseen
    Otsikoilla on monenlaisia tehtäviä. Otsikon täytyy kertoa lyhyesti, mistä
    tekstissä on kyse ja mikä on tekstin tarkoitus ja näkökulma. Sen täytyy
    myös houkuttaa lukemaan. Otsikoiden avulla lukija saa nopeasti
    yleiskuvan jutusta.
    http://www.kielikello.fi/index.php?mid=2&pid=11&aid=2483

    KKO:2014:7

    17. Rikoslain 3 luvun 1 §:n esitöiden mukaan
    rikosoikeudellinen «laillisuusperiaate» tarkoittaa muun muassa sitä,
    ettei tuomioistuin rangaistussäännöstä soveltaessaan saa mennä lain
    kirjaimen ulkopuolelle eikä täydentää tai korjata lakia
    analogiapäätelmään turvautumalla. Tuomioistuin ei saa poiketa
    lakitekstin yleiskielen mukaisesta tai juridis-teknisestä merkityksestä.
    Lainsäätäjän käyttämät käsitteet, niin kuin myös konkreettisen
    tapauksen ja abstraktin oikeusnormin vastaavuuden toteaminen,
    edellyttävät soveltamistilanteessa lainkäyttäjän tulkintaa.
    Laillisuusperiaatteen tavoitteena on taata oikeusturvan ja ennakoitavan
    laintulkinnan toteutuminen (HE 44/2002 vp s. 29 ja 34).

    • Demla-kommunistien ja vapaamuurari-satanistien saastuttama ”oikeus”-laitos palvelee vallankahvassa olevia maanpettureita.

  12. Marco sitten pakotti Suomen tekemään ratkaisun tulevaisuudestaan. Olemme tienhaarassa siihen nähden, että käydäänkö Suomessa enää vapaita vaaleja, vai määritteleekö valtiollinen poliisi vaaliteemat. Poliisi on sen jo puolestaan tehnyt. Se on lähtenyt sille linjalle, että kaikki suomalaisen kulttuurin ja identiteetin puolustaminen on vihamielistä toimintaa ja pitää tehdä rangaistavaksi.

    Tässä on merkittävää, että nimenomaan poliisi näyttää itse lähteneen ensimmäisenä tälle tielle vaalien suhteen vaikka nimenomaan vaaleissa kansaa hiertävät asiat pitää nostaa esille ja perata. Poliisin tehtävä olisi päinvastoin turvata, että väkivaltaa ja häirintää ei esiintyisi. Äänestäjät sitten ratkaisevat, mitä mieltä ovat asioista. Nyt tullaan näkemään antaako oikeuslaitos poliisille tukensa lopettaa vapaat ja demokraattiset vaalit Suomessa. Palataanko takaisin sadan vuoden taakse tsaarien aikakauteen ja koko paljon uhreja vaatinut taistelu vapaan kansan oikeuksista on ollut turhaa.

    Meille on hyvää vauhtia nousemassa todellinen kansallissankari eli esitaistelija, joka laittaa pyyteetömästi itsensä likoon tämän merkittävän asian vuoksi. Asiaan pitää syventyä, että näkee metsän puilta. Vanha sananlasku pätee tässäkin, että kun antaa pirulle pikkusormen, se vie koko käden. Jos nyt tehdään ennakkopäätös, että poliisille annetaan valtuudet määritellä puolueiden ajamien asioiden sisältö, menemme heikoille jäille. On tietyllä tavalla järkyttävää nähdä, että juuri Marco de Witt sanoo suomalaisille, ettekö te ymmärrä enää suomen kieltä niin paljoa voidaksenne käsittää mitä mainoksessa sanotaan.

    Vaalit ovat juuri se areena, jossa asioita sanallisesti kärjistetään ja näin on tarkoitus ilman väkivaltaa selvitellä erimielisyyksiä ja asettaa ne näin kansalaisten ratkaistaviksi. Jos tämä kanava tukitaan jää sitten jäljelle asioiden väkivallalla tehdyt ratkaisut. Meillä on ihan riittävästi omassa historiassamme esimerkkejä sen tien turmiollisuudesta.

    • Ikävä kyllä, suomalaiset rakastavat niin paljon kahleitaan, että kokevat jokaisen niiden hellittämistä kovaan ääneen vaativan kiusalliseksi hahmoksi. Kahleita ei saa turhaa kalisuttaa, ettei työnteko häiriintyisi. Suomalaisethan on jo oikeastaan totutettu siihen, ettei vaaleilla ja niiden tuloksilla ole merkitystä. SKE on nähtävästi tässä kuviossa jotain uutta. MdW on suomalaisittain epätyypillinen muodollisia auktoriteetteja kunnioittamaton henkilö, joka osaa venyttää lakia juuri siten, että saa äänensä kuuluviin. Ei sorru suomalaisten helmasynteihin kuten juoputteluun, omissa oloissa tapahtuvaan katkeraan jurputtamiseen ja sen jälkeiseen auktoriteeteille nöyristelyyn.
      Suomalaisten kiltteys hallitsijoitaan kohtaan toimi pitkään melko hyvin, mutta globalistien ääriröyhkeä agenda on osoittanut sen riittämättömäksi selviytyskeinoksi. Herääminen unteluudesta tapahtuu kuitenkin niin hitaasti, että Suomen kansa voi hyvinkin hävitä maan pinnalta.

  13. HE 317/2010
    Hallituksen esitys Eduskunnalle Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan, joka koskee tietojärjestelmien välityksellä tehtyjen luonteeltaan rasististen ja muukalaisvihamielisten tekojen kriminalisointia, hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta sekä laeiksi rikoslain ja tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta annetun lain 15 §:n muuttamisesta

    3 Lakiehdotusten perustelut

    3.2 Rikoslaki

    11 luku Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan

    10 §. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Ehdotetun sääntelyn soveltamisessa ja rangaistavuuden rajaamisessa on tärkeää ottaa huomioon säännöksen suhde perustuslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen suojaamaan sananvapauteen. Viestintään ei sananvapauslain 1 §:n 2 momentin tapaan saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa. Niinpä esimerkiksi maahanmuutto- ja ulkomaalaispolitiikan tai siitä vastuussa olevien ankarakaan arvostelu ei sellaisenaan täytä rikoksen tunnusmerkistöä. Rangaistavaa kuitenkin on kansanryhmien uhkaaminen, solvaaminen tai panettelu. Tyypillinen rangaistava menettely olisi sellaisen tiedon, mielipiteen tai muun viestin levittäminen, joissa ryhmään kohdistuvaa väkivaltaa tai syrjintää pidetään hyväksyttävänä tai toivottavana tai ihmisiä verrataan eläimiin, loisiin jne. tai yleistäen väitetään heitä rikollisiksi tai esitetään alempiarvoisiksi jne. Sananvapaudella on korostunut merkitys yhteiskunnallisen ja poliittisen keskustelun samoin kuin tieteen ja taiteen aloilla. Ehdotetuilla rikoslain säännöksillä ei rajoiteta vapautta keskustella yhteiskunnallisesti merkityksellisistä asioista. Sananvapauden ydinalueeseen kuuluvan poliittisen ja yhteiskunnallisen keskustelun yhteydessä rajoituksiin on suhtauduttava tiukemmin kuin esimerkiksi kaupallisessa mainonnassa. Myös tieteen ja taiteen vapaus ovat tärkeitä perusoikeuksia, jotka tulee ottaa asianmukaisesti huomioon ehdotettuja säännöksiä sovellettaessa.

    Lähde: Finlex

    • Miksei sitten koraani ole jo ajat sitten kielletty?

      Siinähän nimenomaan verrataan ei-muslimeja eläimiin, halutaan massamurhata ne islamilaisen paratiisin tieltä pois, tai vähintään verottaa dhimmeinä, ”elukkamaisina otuksina”, vaihtoehtona kaulan katkaisulle!

      Alla linkissä listattu 164 koraanin säettä, jotka pakottavat kaikki muslimit heittämään parlamentaarisen, jopa kuolemanrangaistuksen hylkäävän diktatuurin, romukuoppaan, ja mestaamaan ja sotimaan väärämielisiä vastaan erittäin verisesti. Linkin alla sitaatti linkin tekstin alusta. Siinä kerrotaan minkälaisia säkeitä listassa on mukana:

      answering-islam.org/Quran/Themes/jihad_passages.html

      ”Each of the 164 Jihad verses in this list was selected based on how clearly and directly it spoke about Jihad, at least when considered in its immediate context. Most of the listed passages mention a military expedition, fighting, or distributing war spoils. Verses NOT generally listed are those that speak about aspects of Jihad other than the raiding, fighting and looting, such as:

      Muhammad’s poor opinion of those who did not go on Jihad, even though they were able-bodied and able financially (for instance, some verses in K 009:081-096),
      The heavenly rewards for Jihadists, and
      The many generic mentions of ”victory” found in the Koran.
      Such omitted verses can readily be found in proximity to the Jihad verses listed below.

      • Koraania koskee kuulemma eräs ”abrogaatio-sääntö”. Että ”täydellinen profeetta, täydellisen Allahin sanelusta, on kirjoittanut paljonkin sellaisia säkeitä, jotka myöhemmin kumotaan vihreellisinä, väkivaltaisemmilla säkeillä.

        Se siitä täydellisestä satuolennosta, Allahista. Melkein kaikki jihadia puoltavat säkeet ovat juuri aiempia, rauhallisempia säkeitä, kumoavia.

        Tämä taas kertoo profeetta Muhammadin psykologian rappeutumisesta. Samasta joka on modernin psykologian tutkimuksissa havaittu olevan tavallista suurta valtaa omaavien johtajien parissa. Valta korruptoi, kansankielellä ilmaistuna.

        Tämä taas todistaa että muhammad ei ollut mikään pyhimys. Tavallinen, tai oikeastaan epätavallisen julma ja häikäilemätön teeskentelijä, brutaali väkivaltarikollinen ja lapsiraiskaaja. Ilmankos hänen seuraajansa ovat samanlaisia, ainakin jos onnistuvat tukahduttamaan omantunnon äänen?

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.