Brexit sai lisäaikaa lokakuun loppuun saakka

    9

    EU-maiden johtajat ovat päättäneet pidentää Britannian EU-eron määräaikaa 31. lokakuuta asti. Ero voi tulla voimaan jo aiemmin, jos Britannia hyväksyy erosopimuksen. Ennen Eurooppa-neuvoston kokousta ilmoilla liikkui huhuja jopa kokonaisen vuoden jatko-ajasta sopimukselle.

    – Sopimukseton ero ei ole kenenkään intressissä. Jatkoaika on perusteltu hallitun eron mahdollistamiseksi, toimitusministeristön pääministeri Juha Sipilä totesi.

    Ehtona pidennykselle on, että Britannia järjestää Euroopan parlamentin vaalit, jos se on EU:n jäsen vielä 22. toukokuuta. Vaalit järjestetään EU-maissa hieman eri päivinä 23. – 26. toukokuuta.

    Eurooppa-neuvosto linjasi jälleen, että erosopimusta ei avata, eikä Britannian ja EU:n tulevasta suhteesta neuvotella ennen Britannian eroa. Poliittista julistusta tulevasta suhteesta voidaan kuitenkin muuttaa, mikäli Britannian reunaehdot muuttuvat. EU:n linjaukset asiassa vaikeuttavat Iso Britannian sisäistä työtä erosopimuksen aikaansaamiseksi.

    Eurooppa-neuvoston päätelmissä todetaan, että Britannian tulee esimerkiksi pidättäytyä toimista, jotka voisivat haitata unionin päätöksentekoa tai vaarantaa unionin tavoitteiden toteutumista. ”Rangaistuksena” sääntöjen rikkomisesta voi seurata sopimuksettoman brexitin voimaan astuminen.

    Lähde: Valtioneuvosto

    Aiheeseen liittyvää:

    Suomen EU-ministerivaliokunta ”linjasi” Suomen kannan brexit-jatkoaikaan Tuskin ehdotusten mukaisesti

    9 KOMMENTIT

    1. Sopimukseton Brexit olisi ihanne tilanne. Britit eivät tarvitse EU:ta tai yhtäkään euroopan maata yhtään mihinkään. Britit ovat unohtaneet sijaintinsa. Siitä vaan kaupan käyntiin koko mun maailman kanssa. Eurooppa on hyttysen paska helvetissä.

    2. Ehkä brittien todelliset hallitsijat halusivat vain nöyryyttää ja osoittaa voimaansa uppiniskaiselle kansalle ja vanhakantaisille loordeille. Samalla muut EU-maat saavat havainto-opetuksen. Englanti on ollut alusmaa jo viikinkien ja normannien valloitusretkistä alkaen. Muutenkin maa on eurooppalaisen sivistyksen heikoin lenkki, jossa rahan globaali valta on saanut ensimmäisen todella laajenemiskykyisen tukikohtansa.

    3. EU roistot ovat olevinaan kuin olisivat armeliaita. Todellisuudessa EU roistot tutisevat kauhusta ja antavat vaikka loputtomiin lisä-aikaa niin kauan kuin Brittien lain ”default” positio on ”no-deal” Brexit. Ne vaan fuskaa ja on olevinaan kovina ja samaa tekee Brittien poliitikot, huijaa kansaa uskomaan että hätä on käsillä, vaikka EU se on joka ensisijassa pelkää sopimuksettoman Brexitin mahdollisuutta osoittaa sopimukseton vaihtoehto hyväksi jäsenmaille, koska se olisi EU:lle kuolinisku.

      • ”EU roistot”, juuri sitä ne ovat – samoin Brysselin korruptoimat maanpetturit niin meillä kuin muissakin maissa.

    4. Millä mandaatilla kyrpä pipilä tuohon kokoukseen lähti, ei ole mitään valtuuksia, ei edes pääministeri enää (Onneksi). Toivottavasti maksoi lentonsa omasta pussistaan, kuten ilmaston pilaamisenkin lentämisellään.

    5. Jännä tuo natsiliitto, jonne kyllä päästetään maita, mutta jotka eivät halutesaan sa erota. Ei taida demokratia kuulua millään tavoin natsiunionin valikoimaan, ja onhan se toki nähty, kuinka natsihuora merkel on vetänyt natsiunionia kuin Hitler aikoinaan, eli diktaattorimaisesti. Eihän tosin Suomessakaan demokratia toimi, kun täällä ei kansa useista vaatimuksesta huolimatta saa äänestää eron puolesta, jota suurin osa kansaa haluaa.

        • Oikeasti vain joiltain osin olisi toinen, NatsiSaksalla ja Natsiunionilla on kuitenkin sama agenda, hallita koko eurooppaa, jos ei hyvällä niin väkisin. Siitä kertoo myös se, miksi nasiunionissa heti pidetään paniikki kokouksia, jos joku maa aikoo tai suunnittelee eroavansa tuosta totaalisesta turhakkeesta, ja siksipä Suomessakaan ei noudateta demokratiaa laisinkaan, eli ei anneta äänestää eroamisesta. Mutiaisia sun muita karvaranteita kyllä olisi todennäköisesti paljon vähemmän jos ollenkaan, olisihan silloin leirit toiminnassa, kuten se museoksi Puolassakin oleva.

          • Tuo ei pidä paikkaansa. Natsit pakotettiin sotaan vastoin tahtoaan. Jonkinlainen talousalue olisi tietty luotu, jos ei olisi saatu aikaan rauhaa ja sota olisi voitettu. Kuitenkin olisi ollut kyse kansallisvaltioiden yhteistyöstä Saksan johdolla. Tuo sinun turinasi onjotain perussuomalaispaskaa. Teikäläisten mielestä kommunismi on parempaa kuin natsismi Liberaaleja suorastaan rakastatte ts liberalismi on jo vakiintunut ja teille konservatismia olla liberaali ja demokraatti ym

    VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.