Uudenmaan prikaatissa epäillyssä väärinkäytöstapauksessa viharikoksen piirteitä?

5
Kuva: Puolustusvoimat
Uudenmaan prikaatissa on tullut esiin puolustusvoimien mukaan vakava varusmiesjohtajan alaiseen kohdistama väärinkäytöstapaus, jossa alikersantin epäillään törkeästi haukkuneen ja nimitelleen jääkäriä mm. hänen ulkomaalaistaustaansa liittyen. Alikersantin epäillään myös muulla tavoin kohdelleen jääkäriä nöyryyttävällä tavalla ja tehneen haittaa tälle sekä lievästi pahoinpidelleen tätä.

Asiassa on menossa esitutkinta, jota suoritetaan yhteistoiminnassa syyttäjän kanssa. Varusmiesjohtajaa epäillään palvelusrikoksesta, esimiesaseman väärinkäyttämisestä sekä lievästä pahoinpitelystä.

Esitutkinnan valmistuttua Uudenmaan prikaatin komentajan tekee tarvittaessa päätöksen asian viemisestä syyttäjän käsittelyyn.

Tällaiset tapaukset ovat puolustusvoimien mukaan poikkeuksellisia ja kaikkeen epäasialliseen kohteluun suhtaudutaan erittäin vakavasti. Minkäänlaista henkilöön kohdistuvaa halveksuntaa, syrjintää tai kiusaamista ei hyväksytä puolustusvoimissa.

Nykysuomi ei yrityksistä huolimatta tavoittanut Uudenmaan prikaatin edustajaa kertomaan tapauksesta lähemmin.

Lähde: Puolustusvoimat

5 KOMMENTIT

  1. Vai onko vaan niin, että matua on vähän laiskottanut ja alikersantti sitten komentanut ja ojentanut tottelemattomuudesta niin heti viha ja rasismi.

    Olen lähtökohtaisesti ali-upseerin puolella.

  2. Ulkomaalaistaustaisia ei pitäisi hyväksyä varusmiespalvelukseen lainkaan. Ulkomaalaistaustaisten luotettavuudesta sotatilanteessa ei ole varmuutta. He ovat turvallisuus uhka.
    En lakkaa ihmettelemästä kuinka saatanan tyhmiä päättäjämme ovatkaan.

  3. Nykysuomi, sitten tietää kiristää ”moderointia” niin, että se vastaa uuden arvopohja -hallituksen tiukkoja määrityksiä.
    Jos jokainen on vastuussa omista kirjoituksistaan, niin miksi moderoidaan?
    Sananvapaus ei toteudu täälläkään, niin miksi julkaista yhtään mitään?

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.