Kunnille miljardilasku koronaviruksesta

Suomen kunnista kolme naljäsosaa teki vuonna 2019 negatiivisen tuloksen. Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhusen mukaan vuodesta 2020 odotettiin talouden suhteen hengähdystaukoa sysimustissa vesissä uiville kunnille, mutta koronaviruksen torjuntaan tähdänneiden toimien jäljiltä tilanne kurjistuu entisestään.

Kuntaliiton arvion mukaan lisälasku kunnille tulee olemaan noin 1,8 miljardin luokkaa vuodelta 2020.

”Valtaosa eli miljardi heikennyksestä selittyy kunnallisverotulojen pienenemisellä. Yhteisöverotulot puolestaan pienenevät vuonna 2020 koronakriisin takia arviolta 600 miljoonaa euroa. Maksu- ja myyntituottojen arvioidaan heikentävän kuntataloutta vuonna 2020 noin 400 miljoonalla eurolla. Kaupunkien ja kuntien perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen menot kasvavat noin 300 miljoonaa euroa. Lisäksi erikoissairaanhoidon menot kasvavat,” Karhunen toteaa blogissaan.

Karhusen mukaan valtiovarainministeriössä on valmisteilla vähintään miljardin euron tukipaketti kunnille. Kriisi on kuitenkin jo nyt osoittanut, että miljardi on riittämätön. Kunnille teetetyn kyselyn perusteella kuntien viesti on, että valtion tulee kompensoida täysimääräisesti kaikki koronaepidemiasta aiheutuvat kustannukset sekä myöskin karsia kuntien tehtäviä ja velvoitteita.

”Tarpeettomia tehtäviä ei sinällään koeta olevan, mutta valtion kykyyn noudattaa tehtävien rahoitusperiaatetta suhtaudutaan epäillen” kunnista viestitettiin.

Lähde: vnk/Minna Karhunen

 

One thought on “Kunnille miljardilasku koronaviruksesta

  • 6.5.2020 at 12:37
    Permalink

    Globalistien taskussa oleva hallituksemme ottaa loputtomiin velkaa Rothschild-pankkiireilta Suomen piikkiin ja työntävät rahat ulkomaisten koijareiden taskuihin ja verorahat kotimaisen hyvävelikerhon Panamassa oleville offshore-yritysten tileille.
    Onneksi EU:n hajoamissodat puhkeavat piakkoin ja päästään aloittamaan kaikki vuodesta 0 kunhan pankki ja elinkeinoelämän puliveivarit sekä virkamiehet ja poliitikot laidasta laitaan on talutettu penkkaa vasten.

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *