Verottaja toimii myös pankkilaitoksena? Voi lainata maksetut ALV:t takaisin yrittäjälle – Korolla tietenkin

Koska raha ei väitetysti ole ilmaista ja koska ajat ovat myöskin yrittäjille kovat, on verohallinto päättänyt omaa harkintavaltaansa käyttäen, että yrittäjät voivat hakea takaisin alkuvuonna maksamiaan arvonlisäveroja, mutta joutuvat maksamaan siitä viitekoron päälle lisätyn kolmen prosentin koron. 

Verottajan toimiminen rahanlainauslaitoksena, pankkina on hyvin erikoinen ilmiö, mutta ei toki ainutkertainen. Hallitus esitti tätä mahdollisuutta omana avauksenaan eilen, 20.5 mutta totesi kuitenkin myöskin omassa valmisteluaineistossaan, että kyseessä on veroviranomaisen omaan harkintavaltaan kuuluva päätös, jonka verottaja onkin jo eilen julkaissut omilla sivuillaan.

Valtiovarainministeri Katri Kulmuni kerää kunniaa asiasta toteamalla seuraavaa:

– Arvonlisäverojen takaisinlainaus on yksi niistä toimista, joilla hallitus pyrkii helpottamaan koronaepidemian vuoksi taloudellisiin vaikeuksiin ajautuneiden yritysten tilannetta. Olen tyytyväinen, että tämä saadaan nyt toteutettua.

Myöskin normaalia viivästyskorkoa muutetaan niin, että velan takaisinmaksun yhteydessä perittävä viivästyskorko olisi vain kolme prosenttia aiemman neljän prosentin sijaan.

Lähde: Vero.fi, VM

2 thoughts on “Verottaja toimii myös pankkilaitoksena? Voi lainata maksetut ALV:t takaisin yrittäjälle – Korolla tietenkin

  • 21.5.2020 at 09:34
    Permalink

    Tällä mahdollistetaan vain yrittäjän syvempi konkurssi. Jos ei ole varaa maksaa veroja ja muita sosialimaksuja, niin tämähän on kuin heittäisi bensaa liekkeihin.

    Siinä vaiheessa kun ei ole rahaa sivukustannuksiin on parempi lopettaa yritys. Silloin saattaa jäädä vielä rahaa itsellekkin. Muussa tapauksessa jää velkaa yhteiskunnalle. Ja loppuelämä saattaa olla pilalla.

    Osakyhtiön lopettaminen ei kuitenkaan ole ihan pikkujuttu. Verottaja kun ei laista huolimatta tunne sellaista käytäntöä kun yrityksen lopettaminen, vaan sen pitäisi aina mennä konkurssi kautta. Itse lopetin yritystäni yhdeksän vuotta. Se ei vain ottanut poistuakseen rekisteristä vaikka kukaan ei velkonut ja kaikki asiakirjat lähetettiin kaikille instansseille lain mukaan. No, lopulta sain päätöksen jossa yritykseni katsottiin lopetetuksi.

    Reply
  • 21.5.2020 at 11:30
    Permalink

    Verottaja toimii vaan EKP:n ohjeiden mukaisesti.

    ”Tehkää mitä voitte jotta velkavuori kasvaa, me tarvitaan lisää korkotuloja”.

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *