Sisäministeri Maria Ohisalo: Minulle feminismi on vapausaate

Sisäministeri Maria Ohisalo Twitterissä:  Käytetty sana ”intersektionaalisuus” on varmasti monelle vieras. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että tasa-arvotyössä otetaan huomioon ihmisen asemaan vaikuttavat monet taustatekijät. Sukupuolen lisäksi siis esimerkiksi ikä, perhetausta tai vaikkapa seksuaalinen suuntautuminen.

Tarkoitus on siis tunnistaa ja purkaa epätasa-arvoa, jota ihmiset kohtaavat syistä, joihin eivät voi itse vaikuttaa. Joskus epätasa-arvo ilmenee siinä, miten yhteiskunta ylipäätään on järjestetty ja joskus se on täysin tiedostamatonta. Ohjelmaa kritisoivat perussuomalaiset poliitikot tietävät tämän kyllä varsin hyvin, koska tasa-arvo-ohjelma on vapaasti luettavissa. Ongelma vaikuttaakin enemmän olevan itse tasa-arvon edistämisessä.

Halla-Aho on itse todennut, että sukupuolten välisen tasa-arvon korjaamiseen on turha juurikaan panostaa. Olen asiasta eri mieltä. Mielestäni intersektionaalisuutta, feminismiä ja intersektionaalista feminismiä tarvitaan. Kutsutaan asiaa sitten millä nimellä tahansa. Kyse on siitä, että ei vain sanota, että tasa-arvo on tärkeää, vaan myös aktiivisesti pyritään koko ajan kohti tasa-arvoisempaa maailmaa.

Eduskunnassa luultavasti kaikki sanovat kannattavansa tasa-arvoa, mutta tekoihin ei aina ole tahtoa. Osalle tasa-arvo on ikään kuin valmis. Minulle feminismi on vapausaate, jonka pyrkimyksenä on antaa jokaiselle mahdollisuus olla oma itsensä kohtaamatta syrjintää. Intersektionaalisuus on tarkastelutapa, jossa huomioidaan, että syrjintää on muutakin kuin sukupuoleen perustuvaa.

Lähde: Twitter

8 thoughts on “Sisäministeri Maria Ohisalo: Minulle feminismi on vapausaate

  • 1.7.2020 at 11:46
    Permalink

    Silmät kun pöllöllä ja aivot kuin kultakalalla.
    Ämmä ei tajua että tulee aiheuttamaan kaikkein pahinta epätasa-arvoa mitä suomi on ikinä kokenut.
    Alkaisi kohta olemaan aika joukon nousta ja näyttää että mitä mieltä ollaan, se ei puheella enää tapahdu vaan nyt on enää yksi ainoa vaihtoehto, siitä voitte päätellä mikä se on.

    Reply
  • 1.7.2020 at 12:00
    Permalink

    tämän feministin aivot eivät ymmärrä että itsenäinen valtio loppuu olemasta jos 3 maitten ”liberaalit” saavat tulla tuhoamaan jo toimivaa yhteiskuntaa pelkästään imemällä kanta pottunokkien saamilla tuloilla ilmaista elämää..ei se ole tasa-arvoisuutta …ohituskaistoja niin lääkärin, kelan ja kaikkien tukien muodossa..asunnot ruoka työ pitää itse ansaita, eikä vain kirkua tasa-arvoisuutta kaikille…..en usko tämän tytön olevan paha, vaan on täysin omassa pienessä planeetassaan omalla ideologillaan .mutta nyt hän tahtoo oman agendansa mukaan saada kantikset mukaan, jos hänellä on fyffeetä ..maksakoon itse näille miljoonille yön-timoille ja karviksille , 3 maihiin on jo pumpattu miljardeja miljardien perään, eivätkä saa omaa maataan kondikseen. tapelleet jo 4000 vuotta…kuinka ihmeessä piskuinen tom of finland voi enempää auttaa moisia kun eivät itse pysty edes ilmais rahalla huolehtimaan itsestään…kyllä filcka on pihalla kuin lumiukko kesä helteellä.

    Reply
    • 1.7.2020 at 13:01
      Permalink

      Minä taas uskon että tuo ihmisoletettu on sosiopaatti jo pelkän hapituksensa mukaan, siihen kun vielä ottaa huomioon tuon kannanotot, tulee tulokseksi 100% varmuudella, sosiopaatti.

      Reply
  • 1.7.2020 at 13:19
    Permalink

    Nykyinen hallituksen toiminta se vasta luokin epä-tasa-arvoa. Feminismi-aate on mennyt ihan nurinkuriseksi. Herätkää jo hyvät ihmiset huomaamaan tämä hulluus. Mistä ihmeestä tämä nykyinen Suomi-viha kumpuaa, ja miksi se kumpuaa… Kunnioitetaan ja pidetään Suomi itsenäisenä kotimaana. Minunkin isäni ja äitini olivat puolustamassa tätä maata kolmessa sodassa. Talvi-, jatko- ja Lapin sodassa. Isälle jäi ikuinen ruumiillinen vamma muistoksi sodasta. Sotien muitten kauhujen lisäksi. T. Veteraanin tytär 67 v.

    Reply
  • 1.7.2020 at 13:33
    Permalink

    Nainen on ehta psykopaatti… ja sillähän mennään politiikassa pitkälle!

    Reply
  • 1.7.2020 at 16:19
    Permalink

    Jotenkin tulee mieleen 39-44. Mutta nuo ovat liian itsevarmoja, todelliset voimat ovat vielä piilossa.Ja tyytymättömyys kasvaa vikko viikolta.

    Reply
  • 2.7.2020 at 14:12
    Permalink

    Hienoa, että Ohisalo on irtisanoutumassa vihreiden rikollisen julmista mielipiteistä lähi-itäläisiä ym. tyttöjä ja naisia kohtaan.

    Reply
  • 3.7.2020 at 09:10
    Permalink

    Kannatan tasamahdollisuutta, siis sitä että kaikilla on sama mahdollisuus kouluttautua ja päästä töihin. Siitä tulisi käyttää sanoja tasa-arvo tai tasavertaisuus. Feminismi sanan kanta on naiseus – sen ei ole tarkoitus edistää tasa-arvoa vaan hyökätä valkoisen miehen KUVITELTUA ylivaltaa vastaan. Kyseessä on UHRIUTUMISEEN perustuva vahingollinen ideologia, jota kaikkien todellista tasa-arvoa kannattavien tulisi vastustaa sen haitallisuutensa takia. Intersektionaalisuus on sana joka osoittaa sen käyttäjien täydellisesti irrottautuneen todellisesta tasa-arvopyrkimyksestä. Ihmiset jotka oikeasti kannattavat tasa-arvoa (sukupuolten, etnisyyksien, vammaisuuden jne) eivät käytä sanoja feminismi tai intersektionaalisuus.

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *