Voiko Suomesta pelata kansainvälisiä rahapelejä?

Rahapelikeskustelu on saanut monia mielenkiintoisia käänteitä Suomessa. Suomen
rahapelimonopoli ja koko rahapelijärjestelmä on ollut tarkastelussa niin Suomessa kuin
ulkomaillakin. Tämänhetkinen järjestelmä on pelaajan kannalta erittäin avoin, mutta
toisaalta pelaajan turva ei monella tapaa toteudu, kuten olisi toivottavaa.

Suomessa on yhtenä EU:n ainoina maina käytössä monopolijärjestelmä rahapelien osalta.
Manner-Suomessa rahapelejä saa toimeenpanna vain Veikkaus, ja fyysisessä ympäristössä
tämä myös hyvin pitkälti toteutuu. Sen sijaan verkkoon siirryttäessä tilanne on
mielenkiintoinen. Siellä pelaajien rahoista kilpailevat Veikkauksen ohella myös monet
kansainväliset toimijat, sekä mielenkiintoisena lisänä Ahvenanmaalainen PAF.

Pelaajat voivat pelata laillisesti myös ulkomaalaisia pelejä. Tällöin he ovat kuitenkin
sikäläisen rahapelilainsäädännön varassa, eivätkä he tällöin pelaa enää suomalaisen
rahapelilainsäädännön mukaisesti.

Monet suomalaiset ovat löytäneet etenkin muissa EU-maissa toimivat nettirahapelit.
Yleisimmät kansainväliset rahapelisivustot on lisensoitu Maltalle, mutta tämän lisäksi
suomalaiset pääsevät pelaamaan esimerkiksi Viroon lisensoiduilla kasinosivustoilla. EU:n
sisällä rahapelivoitot on verovapaita, mikä tekee nimenomaan EU:n sisällä toimivista
rahapelisivustoista houkuttelevan vaihtoehdon suomalaisille.

Ovatko ulkomaiset nettikasinosivustot laittomia?
Ulkomaisissa rahapelisivustoissa ei ole mitään laitonta, vaikka osa poliitikoista onkin näin
yrittänyt vihjata. Suomalaiset voivat pelata ulkomaalaisia rahapelejä netissä täysin laillisesti,
ja ulkomaalaiset sivustot voivat myös vastaanottaa suomalaisia pelaajia.

Lainsäädännöllisesti kyseessä on sama tilanne kuin, että pelaaja matkustaisi fyysisesti
johonkin maahan pelaamaan kasinopelejä. Kun pelaaja pelaa verkossa jollakin sivustolla,
oleellista on, mihin kyseinen sivusto on lisensoitu ja rekisteröity. Jos sivusto toimii Maltalta
käsin, pelaa suomalainen käytännössä Maltan lainsäädännön alaisuudessa.

Monen suositun nettikasinon taustalta löytyy jokin pörssiyhtiö. Esimerkiksi ruotsalaiset
Kindred Group, Betsson Group sekä LeoVegas AB ovat kaikki isoja rahapelitoimijoita, jotka
pyörittävät kansainvälisiä nettikasinoita, joilla pääsee pelaamaan myös Suomesta käsin.
Ulkomaalaisten kasinosivustojen pelaaminen on siis Suomesta täysin laillista, eikä sitä
ainakaan toistaiseksi pyritä estämään millään tapaa. Sen sijaan laitonta on rahapelien
mainostaminen Suomessa, muiden kuin Veikkauksen toimesta. Internetissä tämä on
kuitenkin hieman hämärää, sillä ei ole aina selvää, milloin mainos on juuri Suomeen ja
suomalaisille kohdennettu, ja milloin kyseessä on vain yleinen mainos, johon suomalainen
sattuu törmäämään.

Viranomaisten vaikutusmahdollisuudet ulkomailla toimiville sivustoille ovat vähintäänkin
rajalliset, joten monilla sivustoilla on mahdollista törmätä nettikasinomainoksiin. Myös
esimerkiksi Eurosport, joka on ulkomainen toimija, on näyttänyt TV-kanavallaan usein
nettikasinomainoksia, sillä Suomen viranomaiset eivät pysty puuttumaan ulkomaisten
toimijoiden rahapelimainoksiin.

Miten pelaaminen käytännössä tapahtuu?
Pelien pelaaminen netin kautta onnistuu hyvin pitkälti samalla tavalla, oli kyseessä sitten kotimainen
tai ulkomaalainen toimija. Nettikasinon sivustolle on luotava ensin käyttäjätili, joskin monella
sivustolla tämä onnistuu nykyisin myös suoraan talletuksen yhteydessä verkkopankkitunnusten
avulla. Tilin luomisen jälkeen tarvitaan vielä talletus, eli pelitilille on siirrettävä rahaa. Käytössä on
samoja maksutapoja kuin missä tahansa muissakin verkkokaupoissa, ja rahat liikkuvat esimerkiksi
maksukortin tai verkkopankkitunnusten kautta.

Talletuksen jälkeen pelaajat pääsevät vapaasti pelaamaan kasinon eri pelejä, joita saattaa olla
tarjolla jopa satoja erilaisia. Pelit jakautuvat erilaisiin kategorioihin, kuten kolikkopeleihin,
pöytäpeleihin ja live-kasinopeleihin. Monet rahapelisivustot tarjoavat myös esimerkiksi
urheiluvedonlyöntiä tai jopa pokeria, joten vaihtoehtoja rahojen panostamiseen riittää todella
paljon.
Peleissä valitaan itse panos, joka pelitililtä lähtee aina kunkin kierroksen yhteydessä. Tulokset
puolestaan perustuvat täysin satunnaislukugeneraattorin tuottamiin tuloksiin. Ainoana
poikkeuksena on live-pelit, joissa tulokset perustuvat esimerkiksi oikean rulettipyörän tulokseen, ja
tulos striimataan suorana pelaajille.

Pelaaminen onnistuu sekä tietokoneella että mobiililaitteilla, eikä pelaamista varten enää nykyään
tarvitse mitään ylimääräisiä latauksia. Kaikki pelit toimivat suoraan selaimen kautta, ja yhä
enenevissä määrin pelit toimivat myös puhelimella.

Kunhan pelaajalla ei ole käynnissä esimerkiksi bonustarjoukseen liittyvää kierrätystä, omat rahat on
aina mahdollista nostaa pois pelitililtä. Tätä kutsutaan yleisesti varojen kotiuttamiseksi, ja
kotiuttamista varten on tarjolla monia eri vaihtoehtoja. Useimmiten rahat ja mahdolliset voitot
pystyy nostamaan itselleen käyttäen sitä maksutapaa, jota on käytetty talletuksessakin. Esimerkiksi
maksukortin kautta tallettaneet voivat siis kotiuttaa rahat samaisen maksukortin kautta.

Kansainvälisillä markkinoilla vaihtoehtoja riittää
Eri nettikasinosivustoja löytyy maailmalta pilvin pimein. Pelkästään EU:n sisällä nettikasinosivustoja
on satoja erilaisia, ja lisäksi nettikasinoita on lisensoitu myös moniin muihin eri maihin. EU:n sisällä
pelatessa etuna on, että voitot ovat suomalaisille verovapaita.

Eri kasinot tarjoavat monia erilaisia toiminnallisuuksia. Osa sivustoista erottuu edukseen esimerkiksi
laajan pelivalikoimansa avulla, kun osalla sivustoista valttikorttina on poikkeuksellisen hyvät edut ja
tarjoukset.

Nettikasinopelaamisen etuna fyysiseen pelaamiseen on etenkin paikkariippumattomuus. Kun
kansainvälisen tason pelejä voi pelata kotisohvalta tai matkalta käsin, niin homma on monin tavoin
helpompaa, kun fyysiselle kasinolle hakeutuminen. Nettipelaamisessa houkuttelee etenkin helppous
sekä erilaiset tarjoukset, joita pelaajille on tarjolla.

Laajan tarjonnan takia kannattaa tietenkin kiinnittää huomiota myös sivustojen turvallisuuteen ja
luotettavuuteen. Myös esimerkiksi bonusehtojen lukeminen on erittäin tärkeää, sillä kansainvälisillä
sivustoilla ehdot saattavat olla kovin erilaisia eri toimijoiden kesken.

4 thoughts on “Voiko Suomesta pelata kansainvälisiä rahapelejä?

  • 25.9.2020 at 09:06
    Permalink

    Kyllä hallitus voi pelata kansan rahoilla. Marinhan sen juuri näytti.

    Reply
  • 11.10.2020 at 11:03
    Permalink

    Muistakaa että Paypal on rikollisjärjestö, eli älkää maksako nettikasinoille sen kautta. Tällaisia vihaisia uhreja on jo valtavasti, kuten alle siteerattu, eikä oikeutta saa:

    ”Re: PAYPAL STEALING MONEY DIRECT FROM MY BANK ACCOUNT
    SAME! I was scammed on ebay for hundred of dollars and I struggle as it is!

    Buyer bought an item, had buyers remorse because they did not read my listing, demanded refund, they sent me back a brick in a box and ebay gave them the refund because the stupid tracking number shows : a package ” delivered, then ebay debited my account through paypal and paypal steals the funds from my bank!

    SICK! these companies need to be shut down and sued! they did NO INVESTIGATION~ they did not even ask me about the problem after I reported the fraud to paypal and ebay several times. They simply went in my account and stole the money, saying it was authorized. WHY WOULD I AUTHORIZE YOU TO TAKE MONEY TO GIVE TO A SCAMMER WHO SENT ME A BRICK! These people have no logic, common sense or morality! they just dont care if ebay is biased and has idiots ”investigating” your case from another side of the world and they dont have a clue what happened, even AFTER you spell it out for them!

    Ebay should have never allowed the return in the first place~! I do not offer returns specifically because of crap like this! the buyer lies to ebay, open up a return case based off of a lie, and sends me back a brick laughing at me, stealing my item and getting refunded from EBAY , and EBAY and paypal want me to not only lose my item, AND my money, but they want to still pay the shipping fees, and the final value fees, THESE PEOPLE ARE INSANE / AND BEYOND DUMB. PURE SCAM. PURE SCUM!

    Reply
  • 11.10.2020 at 11:04
    Permalink

    Muistakaa että Paypal on rikollisjärjestö, eli älkää maksako nettikasinoille sen kautta. Tällaisia vihaisia uhreja on jo valtavasti, kuten alle siteerattu, eikä oikeutta saa:

    ”Re: PAYPAL STEALING MONEY DIRECT FROM MY BANK ACCOUNT
    SAME! I was scammed on ebay for hundred of dollars and I struggle as it is!

    SICK! these companies need to be shut down and sued! they did NO INVESTIGATION~ they did not even ask me about the problem after I reported the fraud to paypal and ebay several times. They simply went in my account and stole the money, saying it was authorized. WHY WOULD I AUTHORIZE YOU TO TAKE MONEY TO GIVE TO A SCAMMER WHO SENT ME A BRICK! These people have no logic, common sense or morality! they just dont care if ebay is biased and has idiots ”investigating” your case from another side of the world and they dont have a clue what happened, even AFTER you spell it out for them!

    Ebay should have never allowed the return in the first place~! I do not offer returns specifically because of crap like this! THESE PEOPLE ARE INSANE / AND BEYOND DUMB. PURE SCAM. PURE SCUM!

    Reply
  • 11.10.2020 at 11:05
    Permalink

    Muistakaa että Paypal on rikollisjärjestö, eli älkää maksako nettikasinoille sen kautta. Tällaisia vihaisia uhreja on jo valtavasti, kuten alle siteerattu, eikä oikeutta saa:

    ”Re: PAYPAL STEALING MONEY DIRECT FROM MY BANK ACCOUNT
    SAME! I was scammed on ebay for hundred of dollars and I struggle as it is!

    SICK! these companies need to be shut down and sued! they did NO INVESTIGATION~ they did not even ask me about the problem after I reported the fraud to paypal and ebay several times. They simply went in my account and stole the money, saying it was authorized. WHY WOULD I AUTHORIZE YOU TO TAKE MONEY TO GIVE TO A SCAMMER WHO SENT ME A BRICK! These people have no logic, common sense or morality! they just dont care if ebay is biased and has idiots ”investigating” your case from another side of the world and they dont have a clue what happened, even AFTER you spell it out for them!

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.