Onko tämä tappouhkaus? ”Huhtasaari kuolee huomenna!!!”

Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaareen kohdistuvat vihateot saavat yhä vakavampia piirteitä. Nyt some-kanavissa leviää kuva, jonka voi tulkita jo tappouhkaukseksi.

Sosiaalisen median eri kanavissa on viime päivinä levinnyt videoita, joissa nuoret henkilöt hajottavat Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaaren vaalimainoksia. Jo aiemmin Huhtasaaren kodin ikkunoita rikottiin.

Nyt varsinaiseksi some-ilmiöksi nuorison keskuudessa on noussut sellaisten kuvien levittäminen, joissa Huhtasaaren mainoksen hajottajat ylpeänä poseeraavat vaalimainoksen kappaleiden kanssa.

Joidenkin some-keskusteluissa esiintyneiden arvelujen mukaan näiden videoiden, kuvien ja vaalijulisteiden hajottamisten takana olisi sekä maahanmuuttajataustaisia että kantasuomalaisia nuoria.

Ilmiö saa yhä rankempia muotoja. Yhtenä uusimmista nuorison suosimissa some-kanavissa kiertävistä kuvista on otos, jonka oheen on lisätty tekstit ”Huhtasaari kuolee huomenna!!!” ja ”#FUCKHUHTASAARI”.

Ei ole tiedossa, onko tästä vakavasta vihapuheesta tehty poliisille ilmoitusta.

HUOM! Kuvaruutukaappauksessa näkyvillä nimimerkeillä ei välttämättä ole asian kanssa mitään tekemistä. 

Katso myös:

43 thoughts on “Onko tämä tappouhkaus? ”Huhtasaari kuolee huomenna!!!”

  • 26.1.2018 at 11:26
    Permalink

    Merja Kyllösen ja Tuula Haataisen ihailemat Suomen tulevat toivot siellä sikailevat. Maahanmuutto taustat kaikilla. Miksi Iltapaska lehdet ovat hiljaa. Jos kyse olisi jostain muusta ehdokkaasta niin johan olisi puolustusvoimatkin kadulla etsimässä syyllisiä. Apinat takaisin sinne mistä tulivat sivistyksen pariin.

    Reply
    • 26.1.2018 at 14:49
      Permalink

      Juuri noin..ja siksi, Laura nro 5.

      Reply
  • 26.1.2018 at 11:41
    Permalink

    Kai jo fobba, ja mikä se toinen vihreä hintti oli, tutkivat jo suoraa tappouhkausta?

    Reply
  • 26.1.2018 at 11:44
    Permalink

    Kyseessä on RASISTINEN VIHARIKOS!

    Reply
  • 26.1.2018 at 11:52
    Permalink

    Tuo aladiin mamu on sama henkilö joka repi aikaisemmassa videossa vaalikyltin ja nyt on tuossa rivissä seisomassa tai ottanut itse kuvan. Saa ihan vapaasti rellestää ja poliisia ei kiinnosta.

    Reply
  • 26.1.2018 at 11:52
    Permalink

    Tekijät selville ja Tiilenpäitä lukemaan , jos Maahanmuuttajia niin Karkoitus välittömästi !

    Jos Suomalaisia kullannuppuja niin Haavistolle kotiorjiksi 😉

    Reply
  • 26.1.2018 at 11:55
    Permalink

    Laitoin autoon vanhan pesäpallo mailan jota käytän nähdessäni pimeällä näitä yönmustia veljiä.

    Reply
  • 26.1.2018 at 11:55
    Permalink

    Sauli Niinistö nyt kommentoimaan vihapuheitaan, samoin radio citystä töpseli irti kunnes rasismi ja vihanlietsonta on tuomittu ja lopetettu kanavalla.

    Reply
  • 26.1.2018 at 12:32
    Permalink

    Menoha rupee oleen jo mallia ruotsi.

    Reply
  • 26.1.2018 at 12:45
    Permalink

    Kuka on mobilisoinnin takana?

    Reply
  • 26.1.2018 at 13:27
    Permalink

    Tuommoiset pikku terroristinalut perheineen ulos Suomesta.

    Reply
  • 26.1.2018 at 13:28
    Permalink

    Tämä on kai sitä vihervasemmiston hehkuttamaa ”erilaista väkivaltaa” ja uhkailua. Em porukan tänne eläteiksi haalimien kultamunien touhu alkaa olemaan sitä samaa ihqua, mitä muslimimaissakin. Vihervihapoliisi kumppaneineen eivät varmaankaan näe tässä mitään, minkä vuoksi toimia?

    Reply
  • 26.1.2018 at 14:02
    Permalink

    siis eikö huhtasaari halunnut vihapuheen sallimisen? tyypillistä persujen lumihiutale meininkiä valittaa asiasta mitä iysekin tekee 🙂 pitäisi puolueen nimi vaihtaa martyyriksi.

    Reply
    • 26.1.2018 at 14:36
      Permalink

      Mielestäsi siis tällainen lähestulkoon suora tappouhkaus on vaan vihapuhetta? Tässäpä meillä on se pienen pieni dilemma, että aikalailla laajaksi menee vihapuheen käsite (jota ei siis ole edes rikoslaissa määritelty), mikäli vihapuheeksi voidaan käsittää jopa tappouhkaukset. Tappouhkaus on henkilöön kohdistuva uhkaus, joka on rikoslaissa määritelty, toisinkuin vihapuhe. Ei pitäisi kääntää asioita ja käsitteitä ylösalaisin.

      Reply
      • 27.1.2018 at 10:24
        Permalink

        Niin, Laurahan tuomitsi laittoman uhkauksen ihan selväsanaisesti jo useassa videossaan. Mutta nuo kouluhäiriköt eivät sellaisia pikku yksityiskohtia malta muuallakaan seurata.

        Reply
    • 26.1.2018 at 14:49
      Permalink

      Jep.No pidäpä antifaterroristi tuo ajatus sitten mielessä jatkossa..Sitä saa mitä tilaa.

      Reply
    • 26.1.2018 at 16:24
      Permalink

      Huhtasaarihan ei ole halunnut vihapuheen sallimista, vaan kritisoinut totuuden Orwellilaista luokittelemista vihapuheeksi, joten älä valehtele, sinä surkea viherpunaperäpukama.

      Jo se että yirtät harjoittaa kömpelöä sarkasmia ja vitsailla kun kyseessä on suora tappouhkaus, kertoo sinun olevan päästäsi vialla = vihervasuri. Ratsasta sillä yksisarvisella alpakallasi rinkebyhyn raiskattavaksi niin näet sitä todellista rasismia ja vihaa, pelle.

      Reply
    • 26.1.2018 at 17:48
      Permalink

      Terroristi voi pitää turpansa kiinni. Kunhan ”saamme” niin odottamasi sharialain Suomessakin voimaan. Voit ”nautia” sen suomasta ”oikeusturvasta” ja ”vihapuhe -laeista”, joita eivät edes sivistyneen länsimaailman rikoslaeissa ei edes tunnettu minkäänmoisena käsitteenä. ”Vihapuhe” on juutalaisten sionistien keksimä kahlehtimis -leimakirve, jolla valkoisen rodun sananvapautta ja oikeutta vapaaseen mielipiteeseen omissa itsenäisissä maissaan. Tämän perusteena on pelkästään viha valkoista rotua kohtaan ja loppupeleissä koko etnisen ryhmän ihmisoikeuksien, kulttuurin, kristinuskon, elämäntavan ja äärimmilleen vietynä kansanmurha. Sananvapaus on poisottamaton länsimaiseen demokratiaan kuuluva perusoikeus poliittiseen mielipiteeseen. Ns. ”vihapuhe” -käsitteellä pyritään pelkästään valtapoliittiseen ylivaltaan diktatoorisesti ”hyväksymällä” vain yksi poliittinen suuntaus tai mielipide, joka tarkoittaa loppupeleissä mielipiteenvapauden menttämistä, joka tarkoittaa henkistä teloitusta, sillä leimaaminen toisinajattelijat mielenterveydeltään sairaiksi kuten Neuvostoliitossa heitä suljettiin mielisairaaloihin raskaan psyykelääkityksen alaistuuten, jolla pyrittiin tekemään terveestä ihmisestä kasvi, joka johti psyyken romahtamiseen ja toisinajattelijan henkisen ja fyysisen toimintakyvyn täydelliseen tuhoon. Lisäksi kommunistisissa diktatuureissa valtion salainenpoliisi vei summittain ihmisiä keskitysleireille ja teloitti uhrinsa ilman muodollisuuksia.
      Jos valtiossa poliittinen vastapuoli määrittää ja keksii ”lakeja” sekä ”sääntöjä” kuinka poliittisia prosesseja käydään ja harjoitetaan, silloin tämä on laitonta toimintaa, koska kahdella samalla ”tasolla” olevalla toimijalla ei ole lakiensäätämisoikeutta tai tuomita ilman rikoslakiin kirjoitettua pykälää toista poliittista toimijaa. Tämä merkitsisi samaa, jos Suomen ja Ruotsin välisessä jääkiekkomaaottelussa Ruotsin pelaaja katsoo ”oikeudekseen” olla ”tuomari”, joka tuomitsee ottelun. Tämä tarkoittaa samaa kuin jäävi eli, koska ruotsalaisella pelaajalla on samat intressit oman joukkueensa kanssa eli ottelun voittaminen ja Suomen lyöminen.

      Reply
      • 27.1.2018 at 11:22
        Permalink

        Liian pitkä julistus, tosin paikkaansa pitävä. Ei tätä nyky kansaa kiinosta aatteet, vain paska joka lentää tuulettimeen!

        Reply
    • 26.1.2018 at 23:44
      Permalink

      Sinä trbhlmc u4dv4shtw5om sananvapaus on eri kuin vihapuhe. kukaan ei todellista vihapuhetta ole sanonut sallivansa. On kyse siitä että nykyään kaikki arvostelu tiettyä uskontoa ja tiettyjä ihmisiä kohtaan, on muka vihapuhetta ja rasismia.Totuutta ei saa sanoa. Silti kaikki muut saa olla rasistisia perussuomalaisia kohtaan, (radio cityn toimittaja esim. julkisesti käyttäytyi rasistisesti, kunniaaloukkaavasti, vihapuhetta harrastaen. Ja juuri nämä ihmiset, jotka itse sitä tekevät perussuomalaisia kohtaan tai niitä kohtaan jotka ei ajattele samoin kuin he, huutavat eniten että ei vihapuheelle, ei rasismille ja pitää suvaita. Miksi eivät sitten suvaitse koska sitä huutavat. Heillä on myös eri oikeudet tehdä rikoksia ilmeisesti, koska heidän tekemiään rikoksia ei kukaan tuomitse,ei edes istuva koko kansan presidentti. Joka kyllä sanojensa mukaan tuomitsee vihapuheen ym. Kyse näyttääkin olevan siitä kenelle saa tehdä ja mitä. Toisille ilmeisesti tappouhkausten tekeminenkin on sallittua, ihan julkisesti, eikä sitä tarvitse tuomita mitenkään.

      Reply
  • 26.1.2018 at 14:31
    Permalink

    Kuvassa vasemman puoleisella henkilöllä näyttäisi laskeutuvan vaaleat hiukset olkapäille ja kädetkin näyttävät kaikilla aika vaaleilta. Mukana lienee siis ainakin osittain kantasuomalaisia.

    Reply
  • 26.1.2018 at 14:52
    Permalink

    Tuo ON sitä laitonta ”vihapuhetta”. On olemassa jo laki tuollaisesta.
    Ei Huhtasaari tuollaista hyväksy. Suomessahan puututaan mielipiteisiinkin, miksei tähän tapaukseen?
    Täällä yritetään sensuroida kaikki EU-, haittamaahanmuutto- ja valtaeliittikriittisyys.
    Ja toisinajattelijat teilataan mediaa myöten vaikka olisivat kuinka oikeassa.

    Reply
  • 26.1.2018 at 14:56
    Permalink

    Laki ei ole kaikille sama.
    Hallituksen virheitä ei saa kertoa.
    Muukalaisten vastenmielisiä tapoja ei saa moittia.
    Eu:n mädännäisyyttä ei saa julkistaa.
    Ne ovat kaikki vihapuhetta.
    Trumpia saa haukkua
    Persuja saa haukkua
    Suomalaisia saa kyykyttää
    Isänmaallisia saamollata jne. jne.

    Reply
  • 26.1.2018 at 15:09
    Permalink

    Nuo ripakintut ei saa edes itseltään henkee pois.. kerran ku huutaa lujaa ni punttiin lorisee ripulipaskat.

    Reply
  • 26.1.2018 at 15:31
    Permalink

    Munattomat vasemmistopedofillien jälkeläiset jäävät kiinni ja kun naamat tulee julki lätty lätisee

    Reply
  • 26.1.2018 at 16:17
    Permalink

    Pidän tätä tapausta vakavana uhkana. Se, että poliisiviranomaiset pidättävät vastuussa olevat ja tuomarit rangaista heitä esimerkillisesti.

    Reply
  • 26.1.2018 at 17:07
    Permalink

    Terveessä ajassa ja terveessä valtiossa tällaisen törkeän demokratian halveksimisen takia lähdettäisiin barrikaadeille. Mutta Suomi on.. hyvin sairas, hyvin sairas.

    Reply
  • 26.1.2018 at 18:00
    Permalink

    Tässä näemme nyt sitä jälkeä, jota valtamedian harjoittama DDR:läinen on saanut aikaan.

    Reply
    • 26.1.2018 at 18:02
      Permalink

      Korj. …valtamedian harjoittama DDR:läinen AIVOPESU on saanut aikaan.

      Reply
  • 26.1.2018 at 18:26
    Permalink

    Helsingissä asuu nykyään viidakon kansaa. Vapaavuori on iso heimopäällikkö ja saa pian ylennyksen imaamiksi.

    Reply
  • 26.1.2018 at 19:00
    Permalink

    Eikö natsihuora Huhtasaaren fanipojat kannatakaan enää sananvapautta, kun se kohdistuu häneen?

    Reply
    • 26.1.2018 at 19:12
      Permalink

      Tappouhkaus ei ole sananvapautta vaan rangaistava rikos, hintti-idiootti.

      Reply
    • 26.1.2018 at 19:17
      Permalink

      Huhtasaari ei ole natsi, eikä huora. Vaalimainosten rikkominen ja varsinkaan tappouhkausten tekeminen ei ole sananvapautta vaan rikoslain alaisia asioita.

      Onkos pekkispojulla vielä muita harhaluulojaan oikaistavaksi?

      Reply
    • 27.1.2018 at 10:35
      Permalink

      Laurahan tuomitsi laittoman uhkauksen ihan selväsanaisesti jo useassa videossaan. Mutta nuo kouluhäiriköt eivät sellaisia pikku yksityiskohtia malta muuallakaan seurata.

      Reply
  • 26.1.2018 at 22:27
    Permalink

    Nämä henkilöt ovat selvästi saaneet suvaitsevaista kasvatusta kotona!

    Reply
  • 26.1.2018 at 22:42
    Permalink

    Ilmiannettu, katsotaan käykö mitään kun huoraksi ja natsiksi haukkuu.

    Reply
  • 28.1.2018 at 06:09
    Permalink

    Tulevaisuudessa tulee suuri raikas puhdistus joka siivoaa kadulta tämänkin saastan lopullisesti.

    Reply
    • 28.1.2018 at 13:20
      Permalink

      Ilolla lähden mukaan lakasemaan.

      Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.